Juhlat 1955 - kaipaamme uutta elämää

Juhlaportissa olivat Abraham Achreniuksen sanat Siionin virrestä: ”Virvoitushetket saat tiellä ristin runsaimmat.” (SV 67a silloisesta Siionista, nykyisin SV 5) (HY:n arkisto)

Väkeä arvioitiin olleen yli 25.000, joukossa 200 pappia. Puhujakoroke oli nykyisen Meijerikadun rivitalon rinteessä. (Kotiseutuyhdistyksen arkisto)

Herättäjäjuhlat olivat näkyvästi esillä, myös Suomen Kuvalehden kannessa. Lehti teki myös kokonaisen kuva-aukeaman juhlista. Erikoisesti siinä ihailtiin mukana olevien nuorten määrää. (Suomen Kuvalehti 9.7.1955)

Toimiva seurakunta
Esimerkki ajan seurakunnallisesta aktiivisuudesta: Eino Mustamon johtama kirkkokuoro koostui 7 eri kylällä toimivasta kyläkuorosta. Kirkkolaulujuhlille mentiin omissa härkävaunuissa, kuorolaisia oli lähes 200.

Herännäisyys vahvisti 1950-luvulla organisaatiotaan. Kiuruvedellä ei kuitenkaan seurattu annettua ohjetta paikallisosaston muodostamisesta. Tänne ei riitä yksi, vaan tarvitaan jokaiselle kylälle oma osastonsa. Lapualle ilmoitettiin, että tänne on perustettu 18 paikallisosastoa, joiden toimikunnissa yhteensä 79 jäsentä, ja yhteistä toimintaa varten oma Kiuruveden keskustoimikunta!

Jo lähes 500 kiuruvetistä nuorta oli käynyt kristillisen kansanopiston. Tämä iskujoukko näkyi monessa!

Paisuneet juhlat
Khra Arvi Simojoki kirjoitti ennen juhlia: ”Juhlat ovat kasvaneet sellaisiksi, että niiden järjestäminen maaseudulla ilman tuntuvia puutteita on tuskin mahdollista.” Mutta oli se, talkoolaisten avulla.

Lehdessä kerrottiin, että ”Elon kangasosastolla” on saatavana esiliinakangasta. Kun nimensä laittaa siellä olevaan listaan, ”on ilmoittautunut työhön ja saa ostaa kankaan”! Kylillä leivottiin 35 säkillistä ruisjauhoja leiviksi, paikallisista leipomoista tilattiin 25000 pullaa. 400 keittiötalkoolaista huolehti 8:lla kenttäkeittiöllä ruoasta.

Puuta saatiin kyliltä – ja toinen puoli srk:n metsästä. Sahaustalkoissa penkkejä syntyi 8 km. Rakennustalkootkin sujuivat hyvin. Rakennusviikon kullekin päivälle mainittiin lehdessä 3 kylää, joiden miesten toivottiin tulevan vuorollaan työhön. Nämä 18 ”joukkuetta” tekivät rakenteet. Talkoot olivat silloin pelkkä ilmoitusasia!

Kekseliäisyyttä ja tekniikkaa
Ryönänjoen asemalle tuli junassa juhlia varten 20 tammista viinitynnyriä – ne olivat tyhjiä! Aku Räty oli ne tilannut ja sahautti justeerilla keskeltä halki. Siinä oli tiskareille 40 tiskiallasta!

Huomiota kiinnitti myös lehti-ilmoitus: ”Haetaan 100 varttunutta koulupoikaa juhlien ajaksi liikenteen ohjaukseen… saavat valkoisen käsivarsinauhan ja toimivat poliisin apuna liikenteen ohjauksessa ja vieraiden opastuksessa.” Moni muistaa hohdokkaan hommansa!

Nykytekniikka näkyi juhlille tulemisessakin: yksi puhujista laskeutui vesitasolentokoneella Kiurujärvelle. Myös maatalouden muutokset vaikuttivat – juhlat olivat totuttua aiemmin (28.6-30.6), sillä uusien heinälajikkeiden takia heinänteko oli siirtynyt entistä aiemmaksi.

Loppukiri
Välillä järjestäjiä huolestutti pula majoituspaikoista. Vielä myöhään keväällä niitä etsittiin lehdessä lisää rohkaisemalla: ”Arkaileville majoituksen tarjoajille annamme neuvon: varsinaisten patjojen asemesta voi yksityismajoituksessa käyttää paperista pehkuilla täytettyä patjapussia, joita on paikkakunnalla liikkeissä saatavana.” Tilaa löytyi – yhteismajoitukseen tuli 3000 ja yksityismajoitukseen 700 vierasta.

Kirkonmäelle
Juhlaväki tuli toista kertaa Kiuruveden juhlille juhlaportin kautta. Samoin toista kertaa juhlat olivat vanhan laivarannan läheisellä kentällä - 1935 Rovastilan rannassa, nyt uuden, 1940 käyttöön otetun kirkon etelärinteellä. Ravintola-alue oli kirkon ja pappilan välissä.

Arvi Simojoki muistutti alkuseuroissa, kuinka suuria asioita edellisten juhlien jälkeen oli tapahtunut. Kirkko oli palanut kesällä 1937 ja palaneen kirkon paikalle oli haudattu yli 450 nuorta kotipitäjän miestä, monet heistä edellisten juhlien juhlavieraita. Tulevaisuuteen kuitenkin katsottiin: ”Juhlat järjestetään, koska toivotaan, että saadaan niistä itsekin. Kiuruvedellä on suuria muistoja Jumalan elävistä töistä. Niistä periytyy siunaus, joka edelleen kostuttaa seurakunnan elämän juuria. Kuitenkin kaipaamme uutta elämää, että se maa, joka on kukkinut Jumalan ihmeteoista, ei muuttuisi erämaaksi.”

Ohjelmassa uuttakin
Juhlaohjelman runko on aina ollut sama: pidetään jumalanpalvelus ja kokoonnutaan seuroihin. Seuroja juhlien kolmen päivän aikana pidettiin viidet. Juhlat olivat edelleenkin keskellä viikkoa, tiistai-illasta torstaipäivään. Ehtoollisenvietto oli uutta edellisillä juhlilla. Nyt uudessa kirkossa oli keskiviikkoiltana 2500 ehtoollisvierasta.

Raamattutunti ei ollut kuulunut juhlien ohjelmaan vielä 1935. Nyt sen piti Ambomaalla 1930-luvulla lähetystyöntekijänä ollut pastori Kalle Himanen, joka 1950-luvulla oli muuttanut perheineen Kiuruvedelle. Juuri juhlien alla häneltä oli ilmestynyt kirja ”Haikkali, Afrikan poika”.

Myös se oli uutta, että juhlilla kuultiin valtiovallan tervehdys. Sen esitti Kyösti Kallion tytär, opetusministeri Kerttu Saalasti. Naiset pääsivät siis puhumaan seuroissa!

Torstaiaamun aloitti kansanopiston käyneiden yhteinen kuoro Väinö Maunumaan johdolla.

Tuttuja nimiä
Seurapuhujien listalta löytyvät mm. Jussi ja Paavo Kuoppala, Vilho Pesonen, Aarno Vihantola, Erkki Kurki-Suonio ja Arvi Malmivaara. Juhlapuheen piti jo totuttuun tapaan yhdistyksen puheenjohtaja Olavi Kares ja saarnaajana oli Oulun piispan virasta eläkkeelle jäänyt Väinö Malmivaara, joka asui eläkepäivinään synnyinpitäjässään Kiuruvedellä. Hän oli jo kolmansilla Kiuruveden herättäjäjuhlilla puhujana – näin teki myös pastori Jafet Räty. Paikallisia puhujia ennen mainittujen lisäksi olivat pastorit Viljo Porkola ja Tatu Malmivaara sekä Aku Räty. Piispoista puhuivat myös Martti Simojoki ja Eino Sormunen.

Kuuluuko?
Jumalanpalvelus keskiviikkoaamuna pidettiin kirkossa ja välitettiin kovaäänisillä viereiselle juhlakentälle. Pari tuhatta ihmistä mahtui sisälle, parikymmentätuhatta oli kirkonmäellä. Kajaanissa tapahtunut oikosulku katkaisi sähköt jumalanpalveluksen alussa. Ne palasivat Malmivaaran saarnavirren aikana!

Sodan jälkeisessä Suomessa
Juhlien päätösseurat kertovat, millaisten tuntojen keskellä elettiin. Rovasti Vapaalahti muisteli entistä luovutetulle alueelle jäänyttä seurakuntaansa ja lopetti puheensa: ”Me jouduimme jättämään kotiseutumme ja kannamme kirkkomme ikävää aina sieluissamme.”

Juhlia seuraavana maanantaina Kiuruvedellä vietettiin Asutusliiton juhlaa. Siellä juhlapuhujana oli valtiovarainministeri Veikko Vennamo. Asutustoiminnan kautta Kiuruvedelle oli muuttanut asumaan 2.000 muualla syntynyttä siirtolaista.

Juhlilla sanottua:
”Kuoleman jälkeiset avunhuudot oman tilan puolesta tai läheisten puolesta ovat hyödyttömiä ja mahdottomia. Hätähuudot on huudettava täällä armonajassa. Voimme täällä armonajassa lähestyä armonkerjäläisinä Herraamme Jeesusta Kristusta. Täällä on isiä ja äitejä, jotka kohottavat Kristukselle hätähuutonsa: ”Katso näitä lapsiani! Sinä olet ne kalliisti ostanut. Älä päästä niitä hukkumaan, vaan armahda minua!” (Väinö Malmivaara saarnassa)

”Tämä kansa muodostaa valtavan näyn. Se on kuin vastalause nykyajan luonnottomalle kiireelle… Niiden, jotka ovat jumalayhteydessä, on jaettava osastansa niille, jotka ilman sitä ovat… Tuomitsijan asenne ei kuulu kristitylle…” (opetusministeri Kerttu Saalasti seuroissa)

”…Jumala on hyvä ja antaa näilläkin juhlilla jonkin tuoreen korren ja nälän, että yhä uudelleen palaamme evankeliumin laitumelle…” (pastori Eino Ojajärvi seuroissa)

EERO SVÄRD