|
| Kiuruveden juhlista paljon hyvää palautetta |
|
Kiuruveden herättäjäjuhlista paljon hyvää palautetta
Kiuruvedellä heinäkuussa pidetyistä herättäjäjuhlista on tullut poikkeuksellisen paljon hyvää palautetta.
– Hyviä juhlia on ollut ennenkin, mutta Kiuruvedellä on herännäisyyden historiassa oma paikkansa ja kun järjestelyt vielä onnistuivat hyvin, ihmiset olivat kosketettuja, juhlajärjestelijä Osmo Kangas Herättäjä-Yhdistyksestä sanoo.
Kiuruveden juhlat saivat laajasti huomiota myös valtakunnallisessa mediassa. Ne nousivat esille esimerkiksi Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla.
– Kiuruvesi on noussut uudella tavalla Suomen kartalle, Kangas toteaa.
Juhlatoimikunnan puheenjohtaja Osmo Korkalainen on tyytyväinen siihen, että ulkoiset järjestelyt sujuivat hyvin. Aurinkoinen sääkin vaikutti kävijöiden määrään. Juhlien hengellisestä annista hän puolestaan sanoo, että ”Jumala siunatkoon Sanan kylvön”.
Juhlia oli rakentamassa 1400 talkoolaista. Kiuruvetisten lisäksi väkeä oli lähikunnista ja muualtakin maasta.
– Tavoite oli 1300 ja koko kevät elettiin jännityksessä. Viimeiset viikot olivat sitten mahtavia, kun ihmisiä ilmoittautui koko ajan lisää. Talkoopaidatkin loppuivat kesken, Kiuruveden kirkkoherra ja talkootoimikunnan puheenjohtaja Risto Pentikäinen kuvailee.
Hän on iloinen siitä, että talkoolaisissa oli paljon keski-ikäisiä ja nuoria. – Toivottavasti he ovat mukana seuraliikkeessä jatkossakin, kirkkoherra sanoo.
Herännäisyyden on sanottu puolustavan pienen ihmisen uskoa.
– Se on tavallisen jumalattoman ihmisen puolella, joka on sotkenut asiansa Jumalan ja lähimmäisten kanssa, Pentikäinen tulkitsee.
Kiuruveden juhlatoimikunta piti viimeisen kokouksensa keskiviikkona 8.9. Juhlat pidettiin 9. –11. heinäkuuta ja niissä oli arviolta 35 000 kävijää. Järjestäjinä olivat Kiuruveden seurakunta, kaupunki ja Herättäjä-Yhdistys.
Kiuruveden ensimmäisistä juhlista on 111 vuotta. Tämän kesän juhlat olivat paikkakunnalla kuudennet.
Marjatta Pulkkinen 10.9.2010
|
Kiuruveden herättäjäjuhlat levittäytyivät kirkon ympärille. (Kuva: Veikko Hyvönen) |
|
|