|
 | Lähetysseuroissa sanottua |
  
|
Lähetysseuroissa sanottua
|
| Sisko Laitinen. Kuva: Liisa Kudjoi. |
|
| Eeva-Liisa Multala. Kuva: Liisa Kudjoi. |
|
| Juha Ijäs. Kuva: Liisa Kudjoi. |
On siis monenlaisia lähtöjä. Toisia olemme tekemässä itse, toisissa olemme todistajina saattaessamme muita. Kuitenkin noilla toisten lähdöillä ja itse kunkin meidän jokapäiväisillä menemisillä on vain yksi tavoite eli päästä päämäärään, perille.
Lopulta siis kaiken matkantekoon liittyvän työn ja vaivannäön merkitys pelkistyy yhteen asiaan, kotiinpääsyyn. Sinne saamme olla matkalla nytkin.
Kirkkoherra Jorma Kukkonen, Hankasalmi
Lähetystyössä on pyritty tekemään Jeesuksen esimerkin ja opetuksen mukaan. Etsimään heitä, joilla ei ole ihmisarvoa. Herättämään henkiin ja puolustamaan heitä, joita on ajassaan hyljeksitty.
Jeesus kuvaa viimeistä tuomiota, jossa kysytään ihmisen tekoja. Voiko ihmisen teoissa, kasvoissa hymyillä itse Herra. Voiko katsoa ystävällisesti. Kääntää kasvojensa valon.
Diakoniatyöntekijä Sisko Laitinen, Kuopio
Joskus nuorena ollessani yövieraana Pyhäjärven pikkupappilassa kuulin Aarno Vihantolan sanat, jotka siitä lähtien ovat pysyneet mielessäni. Koko perhe oli aterialla ja pappi-isä joutui lähtemään seuramatkalle kesken ruokailun. Lähtiessään hän totesi meille pöydän ääreen jääville menevänsä Kristusta kehumaan. Eikö siinä ole viesti meille kaikille myös tänään? Oman elämämme polut kulkevat milloin myötämaata, milloin vastamaata. Välillä kuljemme vaikeita taipaleita myrskyjen riepoteltavina, välillä saamme nauttia matkanteosta kauniin kesäisen luonnon keskellä. Mutta kulkipa tiemme minne tahansa, meidän elämämme keskeisin tehtävä on kehua Kristusta.
Rovasti Eeva-Liisa Multala, Kiuruvesi
Oikeastaan me olemme kristittyinä maahanmuuttajia, maahanmuuttajia Jumalan valtakuntaan. Kristuksen kirkon maahanmuuttajina elämä voi olla pitkissäkin varjoissa kulkemista. Aikakirjojen kirjoittaja sanoo: ”Me olemme edessäsi vieraita ja muukalaisia. Elämämme maan päällä on kuin varjo, eikä meillä täällä ole toivoa” (1.Aik 29:15). Meidän toivomme on se valo, joka lähtee ylhäältä, Vapahtajastamme. Toivomme ei ole näissä maallisissa tavoissa tai muodoissa. Valo ei lähde täältä maailmasta.
Pastori Juha Ijäs, Taiwan
Suuri kysymys koko yhteiskunnan kannalta on se, kuinka me kirkkona, kristittyinä ja lähimmäisinä kohtaamme tänne asettuvat maahanmuuttajat. Tutustummeko heihin, avaammeko heille kirkkojen seurakuntatalojen ja kotiemme ovet? Miten osoitamme vieraanvaraisuutta? Kutsummeko käymään mökillä? Tarjoammeko lastenhoitoapua? Verojen maksaminen on mainio yhteisvastuun muoto, mutta emme mitenkään voi ulkoistaa lähimmäisenrakkautta viranomaisille.
Rehtori Tapani Rantala, Turku
Kooste: Saara Kilvensalmi
|
|
