Juhlilla myös lauletaan ja soitetaan talkoilla
– Kyllä se työstä käy tämäkin, kuulu huikkaus kuorolaisten rivistöstä. – Niin tämäkin, vastaa kuoronjohtaja Samuli Korkalainen.
Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro harjoittelee Kiuruveden kirkossa. On helle ja hiki, mutta pahempaa on vielä luvassa. Nyt kirkko on sentään kuorolaisia vaille tyhjä.
– Konsertissa illalla on kirkko täpötäynnä. Kuuma on ja hiki virtaa, kertovat kuorolaiset Tuula Heimonen ja Anneli Nyrhinen.
Veisuuta aamusta iltaanTyöstä tuntuu laulaminen todella käyvän. Herättäjäjuhlien kuorokonserteista Heimosella ja Nyrhisellä on pitkä kokemus. Seinäjokelainen Nyrhinen liittyi Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnalliseen kuoroon vuonna 1991 ja juvalainen Heimonen viisi vuotta myöhemmin. Kuoro, veisuu ja Siionin virret yhdistävät heitä, mutta stemmakavereiden taustat ovat erilaiset.
Nyrhinen kasvoi körttikodissa, on käynyt körttiopiston ja kulkenut seuroissa ikänsä. Heimonen löysi herännäisyyden ja Siionin virret vasta kuoroon liityttyään.
– Kuoron myötä Siionin virret ovat tulleet rakkaiksi. Ne ovat minulle rukousta, Heimonen kertoo.
Herättäjäjuhlillakaan hän ei ollut ennen kuoroa käynyt. Kuoroon liittymisen jälkeen juhlat ovat jääneet väliin vain kerran.
Kuorolaiset antavat ison talkoopanoksensa herättäjäjuhlien musiikkitarjontaan. Lauantai on kuorolaisille työntäyteinen päivä. Aamupäivällä on vuoroveisuut, illalla konsertti, ja seuroissa kuorolaiset toimivat esiveisaajina. Jo tätä ennen kuorolaiset ovat ahkeroineet kahtena päivänä harjoituksissa. Kuoro saapuu juhlapaikkakunnalle harjoittelemaan jo torstaina.
Neljä päivää virren veisuuta on tiivis, mutta antoisa rupeama. – Kyllä virret soivat päässä monta päivää tämän jälkeen.
Ainon viulu soi talkoillaMusiikillisen talkoopanoksensa herättäjäjuhlille antavat kuorolaisten lisäksi useat soittajat. Aholansaari Sinfoniettan nuoret muusikot konsertoivat herättäjäjuhlilla talkooperiaatteella.
– Talkoissahan tässäkin ollaan, kertoo kuopiolainen viulisti Aino Konttinen.
Orkesteriharjoitusten alkaessa hänellä on takanaan jo täysi talkoopäivä ”oikeissa” talkoissa leirintäalueella. Vielä riittää virtaa treeneihin ja illan konserttiin.
Aino Konttinen kävi aikanaan rippikoulunsa Aholansaaressa. Aholansaari Sinfonietta on ollut nuorelle musiikinharrastajalle, nykyään jo ammattilaiselle, tärkeä henkireikä. Tasokkaassa orkesterissa soittaa mielellään, mutta tästä orkesterista soittaja saa muutakin.
– Harjoitusperiodeilla pidämme usein seuroja tai veisuita, jotka jatkuvat kamarikeskusteluina.
Katri Eskelinen 10.7.2010
|
|
|
Anneli Nyrhinen ei enää osaa kuvitella herättäjäjuhlia ilman esiintymisiä kuoron riveissä. Kuva: Martti Tala. |
Tuula Heimonen löysi Siionin virret liityttyään Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnalliseen kuoroon. Kuva: Martti Tala.
|
Viulun soittaminen Aholansaari Sinfoniettan riveissä on yksi Aino Konttisen talkootöistä herättäjäjuhlilla. Kuva: Matteus Pentti.
|
|
|
|
Herättäjä-Yhdistyksen kuoron viimeiset harjoitukset ennen herättäjäjuhlia. Kuva: Martti Tala. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|