Esko Jaatinen

Perjantai 5.7.2013

Aattoseurat 18:00

Rovasti Esko Jaatinen

Siihen aikaan, kun kalevalaisella kansallamme ei vielä ollut pappeja, sillä oli jo seppiä, kankureita, veistäjiä ja rakentajia. Tietotaitonsa he kuljettivat runoissa. Kun ryhdyttiin uuteen hankkeeseen, luettiin tai laulettiin syntysanoja, joissa käytiin työvaiheita läpi. Kankuri puhutteli siunaavassa rukouksessa työvälineensä:  

Siunaa oi hyvä Päälliköiden päällikkö minun kangaspuuni ja kaikki, mitä on ympärilläni. Siunaa kangaspuiden polkimet, pingotin ja sukkula, sen pirta loimi ja kangastukki.

Kankaanlaittajan mielessä oli unelma lopputuotteesta, vaikkapa riepumatosta. Siksi oli vielä siunattava tärkein, se mikä vielä oli kerinä kopassa.

Siunaa jokainen kude – musta tai puhtaan valkea, harmaa, ruskea tai punaruutuinen, ne olkoot siunatut joka puolelta.

Näin lausuili kelttiläinen kankuri Skotlannin saarella läntisen lähetyksen pioneerin, Columbon nimessä. Tuhat vuotta sitten alkoi karjalainen kansa vedota vaikeimmissa paikoissa Ristin Kiesukseen. Häntä tarvittiin varsinkin siinä vaiheessa, kun tuli isompi hätä ihmisen kohtaloissa tai piti korjata perin pohjin pilalle mennyttä kalua.

Samaan tapaan on luomisen työssä ollut itse Isä Jumalakin. Sanailemalla hän rakensi niin näkyväistä kuin näkymätöntäkin. Uuden Testamentin luomiskertomuksessa tämä lausutaan ytimeen iskien: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona. Sana tuli lihaksi. Sana asui keskellämme. Niin keskellä, että ihmiset sanoivat, eikös tämä ole sen rakentajan poika, kirvesmies naapurikylästä.

Kun vanha kansa veisteli, vaikkapa venettä, sattui joskus vahinko. Tarvittiin veret seisauttavia sanoja. Kun sellaisen taitajaa ei yhdestä pajasta löytynyt, häntä neuvottiin eteenpäin. Vihdoin hän päätyi tilanteeseen, jossa apu vihdoin saatiin. Salasanat löytyivät Taivaan tarhoista. Synty- ja asetussanat toimivat, mutta ei Jumalaa käskien. Parhaankin parantajan piti painua polvilleen ja odottaa että ihme tapahtuisi. Niin kävikin sillä: - näin kertoo Kalevala - Isä pani poikansa pajahan. Pani Poikansa pajahan. Kristus tuli jakamaan ihmisen osan tässä elämän ahjossa.

Juhannuksen alla oli kodissani koolla muutamia näiden juhlien talkooväkeen, ravitsemuspalveluksiin pestautuvia. Keskustelu pulpahti pian sellaiseen lentoon, että minun oli etsittävä kynä ja paperia, että saan talteen niin kankurien tietotaidon. Oma osuuteni oli nimittäin vaikeimmassa vaiheessa: Mitä sanon aattoseuroihin kokoontuneelle väelle. Millä hahmotan niiden osuutta, jotka ovat nikkareina puitteita rakentaneet, mitä teille, jotka istutte siellä seurapenkeillä kuin kuteet kerällä. Kukahan teidät ja teidän silkkinne tai sarkanne kiertää kerälle ja pujottelee sukkulaansa. Ei hätää: Poika ja Pojan Henki on läsnä tässäkin pajassa.

Kotimme valmistelutilanteessa, opin aihepiiristä perinnesanan: Joku kangas menee kuteelle paremmin. Menee kuteelle. Ja paremmin menee kuteelle sellainen, joka on ollut käytössä, kenties virttyneenä, joutumassa roskiin. Sellaisesta tulee kädelle ja jalalle pehmoinen ryijy, raanu tai riepumatto. Tehdastekoinen, siunatunkin sukkulan syöksemä kudeaines tuottaa tasaista laatua, mutta siinä ei ole inhimillisen vaelluksen, ei kärsimyksen eikä unelmien patinaa.

Rohkenen uskoa, että tämä on Jumalankin tahto, kun hän toteuttaa omaa unelmaansa: Tehkäämme, tehkäämme ihminen, äidin kohdusta asti kutoen, aina tämän maallisen majan viimeiseen henkäykseen saakka.

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. (Ps 139)

Näin hahmotan oman elämäni ensi liikahduksia psalmistan kanssa. Nyt on aika opetella Hiskian lopputilitystä:

Kuin paimenen teltta minun majani puretaan. Olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan ja nyt minut leikataan loimilangoistani irti (Jes 38:12)

Jospa alkaisimme taipua kuteelle, Jumalan kiitokseksi ja kunniaksi, kun hän ylhäältä päin katselee kättensä töitä. Näin käy, kun rantujen riimeistä hahmottuu myös siunaava risti.

Virsitoivomus SV 139 (Vanha Siion: Armon suuri taideteos)