Suuremmassa sylissä

Esa Ruuttunen kuunteli Siionin virsiä jo ennen syntymäänsä.

Siionin virret ovat oopperalaulaja ja pappi Esa Ruuttuselle hänen ensimmäinen kosketuskohtansa elämään, uskoon ja musiikkiin.

– Vaikka isästämme Arvista tuli myöhemmällä iällä maankuulu vanhojen virsien veisaaja, äitimme Maija oli se, joka lauloi meille lapsille. Jo kehdossa kuulin iltalaulun Suojaavat siipes, Jeesus, Esa Ruuttunen kertoo ja tapailee Mua siipeis suojaan kätke -virren lapsuutensa aikaista tekstimuotoa.

Nivalassa syntynyt Ruuttunen sai kyllä ensimmäiset virsikokemuksensa jo ennen syntymäänsä, kohtuaikoina, kun äiti istui seurapenkissä tai hyräili tuttuja virsiä töitä tehdessään.

– Kun tulin Helsinkiin opiskelemaan, törmäsin monenlaisiin vaatimuksia esittäviin hengellisiin liikkeisiin. Tuntui kuin turvani olisi romahtanut. Se järkytti minua.

– Mutta kun menin seuroihin Seuratuvalle ja kuulin Siionin virsiä, tunsin palanneeni kotiin. Tunne on aina sama, kun yhdyn veisuuseen seuroissa.

 

Ruuttusen mukaan Siioin virret ovat körttiläisille jotakin samaa kuin Maria on katolilaisille. Virret puhuvat Jumalasta ja Jeesuksesta usein feminiinisin ja äidillisin kuvin.

Ruuttunen poimii esimerkiksi virrensäkeen: ”Tiedä, syli Jeesuksen sinulle on aivan avoin. Hän on kärsivällinen rakastavan äidin tavoin.”

Iltavirsistä löytyy useampiakin esimerkkejä. Yksi on Maat metsät hiljenneinä -virren loppu ”On huono kiitokseni. Vaan tiedän, synteineni mun helmaas olet sulkenut.”

– Vaikka valtaosa Siionin virsistä on miesten kirjoittamia, niiden Jumalassa on suojaavaa syliä ja turvallista helmaa. Se, että Jumala hoitaa ihmisiä armollaan, on yhtä selvää kuin se, että äiti rintaruokkii lastaan tai katsoo lastaan hellin silmin. Toki Siionin virsissä myös isä-Jumala voi sulkea lapsen syliinsä.

 

Virsien ytimessä elää suuri salaisuus.

 

”Salattu kallio, se myrskyt kestää ja rakennuksen sortumasta estää”, Ruuttunen muistelee jälleen yhden virren sanoja. Siionin virsien ytimessä elää hänen mukaansa suuri salaisuus.

– Ihminen ei voi koskaan käsittää Jumalaa. Se, joka väittää tuntevansa Jumalan, on kaukana siitä. Ei Jumalaa voi ottaa kiinni pinseteillä ja ryhtyä tutkimaan kuin mitä tahansa kohdetta. Silti juuri salattu Jumala on se turva, mikä ihmisellä on.

– Ja kun Jumala on salattu, silloin kaikki muukin jää pohjimmiltaan salaan koko elämää ja sen tarkoitusta myöten.

Salaisuudesta vihjaavat sanojen lisäksi myös virsien sävelmät. Ruuttusen mukaan Siionin virsille tunnusomaista on runsas melismojen eli niekkujen määrä. Yksi tavu saa osakseen kaksi tai useamman sävelen.

– Virsien sävelmät on tarkoitettu ensi sijassa yhdessä veisattaviksi. Kun ääni liittyy toiseen, siinä tapahtuu jotain enemmän.

Jotkut virret ovat Ruuttusen mielestä suorastaan hypnoottisia, kuten hänen vanhempiensa hautajaisvirtenä veisattu Suo, Herra, mun sinuhun uskaltaa.

– Siinä yksi melodianpätkä tullaan veisanneeksi 28 kertaa, Ruuttunen laskeskelee ja pohtii sitä, miten, yksi virsi voi kuljettaa ja pysäyttää laulajaa.

 

Virressä on kaikki: rukous, kiitos ja ihmettely.

 

Yksi raikkaimpia veisuutilaisuusuksia ovat Ruuttuselle olleet läpi elämän Herättäjäjuhlat.

– Me lapset pääsimme Herättäjäjuhlille vuorotellen. Elettiin maatalousyhteiskunnan aikaa. Juhlat olivat ainoa merkittävä asia tavallisen elämän ulkopuolella, Ruuttunen muistelee.

Hän muistaa ensimmäiset Herättäjäjuhlansa vuodelta 1956. Ne pidettiin Raudaskylässä, vain muutaman kilometrin päässä kotoa.

– Mieleeni jäivät körttimummot. Muistan vieläkin, miten katsoin erästä vanhaa naista, joka istui puun varjossa ja veisasi lähes hampaattomalla suullaan ja sydämensä pohjasta ”Silmäisi eteen, Jeesus, vien sydämeni syyllisen”. Hän tarrautui siihen turvaan, joka on ihmistä suurempi.

Siionin virsiä on toisinaan moitittu siitä, että niissä jäädään loputtomasti katsomaan ihmisen kurjuutta ja surkeutta.

– Minä olen sitä mieltä, että Siionin virsissä ihminen nähdään realistisesti, läpi pintakiillon ja sisimpiään myöten. Silloinkaan, kun lauletaan ”Miks nukut sä vaan?” ei syyttävä sormi osoita toiseen, vaan kohti omaa rintaa.

– Omaa toimintaa tutkitaan ja peilataan Jumalan tahtoa vasten, mutta virret eivät jätä ihmistä yksin itsetutkistelun tilaan. Vastaus, se salaisuus, on olemassa. Virressä on kaikki: rukous, kiitos ja ihmettely.

 

Ilokseen Ruuttunen kertoo huomanneensa, että Siionin virsiin voi sukeltaa syvälle ilman elämänmittaista altistustakin.

– Tiedän nuoria, jotka ovat ilman ennakkoluuloja tarttuneet Siionin virsiin ja rakastuneet niihin.

Silti Ruuttusen mukaan tarvitaan myös uudistumista ja uudistamista. Pitkään Vantaalla asunut laulaja on nähnyt, että elämänmeno on viime vuosikymmenten aikana muuttunut niin paljon, että nuorempien voi olla joskus vaikea ymmärtää vanhoja virsiä.

– Virsien tekstejä tulee uudistaa, mutta niin, että niiden alkuperäinen, joskus rosoinenkin ilmaisu säilyisi.

Omasta puolestaan Ruuttunen antaa uusien virsien tekijöillä vapaat kädet.

– Loppujen lopuksihan virsien kestävyys koetellaan seurapenkeillä, hän toteaa.

Ruuttunen kertoo pitävänsä varsinkin Jaakko Löytyn uusista virsistä, joissa tämä tuo esiin oikeudenmukaisuuskysymyksiä, globaaleja näkökulmia ja ihmisten yksinäisyyden.

– Pidän myös siitä, miten Jouko Ikola nostaa esiin nykyihmisen elämäntuntoja tähän tyyliin: ”Sammuuko häly mieleni viimein, murheita muistava levottomuus? Saapuuko tyyneys, rauhallisuus? Eilisen syytteet ja huomisen varjot, ihmisen voimille mahdottomat, vielä vain mieleeni tunkeutuvat. Herrani, käsiisi kuormani lasken, eilisen murheet ja myös huomisen. Lahjoita yön lepo rauhallinen!”

Teksti Ulla-Maija Vilmi

Kuva Markku Mattila

Juttu on julkaistu myös Vantaan herättäjäjuhlien juhlaviestissä