Tapio Ikola

Puhe pdf-muodossa

lauantai 15.7.2023
aamuseurat klo 8.30
Tapio Ikola

UT:ssa on paljon Jeesuksen kertomia kuvia ja vertauksia, joita Hän käytti kansalle puhuessaan. Meidän on helpompi ymmärtää ja käsitellä asioita, kun voimme sijoittaa niitä erilaisiin kuviin elämän todellisuudesta.

Olen tehnyt elämäntyöni pääosin täällä Seinäjoen sairaalassa. Ehkäpä siitä syystä minusta on tuntunut läheiseltä Lutherin kuva seurakunnasta ja kirkosta ”parantumattomien sairaalana”. Luther toteaa: ”Piispa tai pappi olkoon kuin sellainen, joka hoitaa sairaita. Tämä seurustelee näiden kanssa varovasti, jakaa hyviä sanoja, puhuu hienosti ja ystävällisesti sairaitten kanssa ja ahkeroi kaikessa heidän kanssaan. Niin pitää myös piispan ja papin menetellä. Hänen ei ole kuviteltava muuta kuin, että hänen hiippakuntansa ja seurakuntansa on parantola ja parantumattomien ihmisten sairaala, jossa hänellä on hyvin monia ja monenlaisia sairaita.” Ehkä tällä hetkellä voisia sanoa, että koko maailma on parantumattomien sairaala.    

Vaikka Luther puhui papeista ja piispoista, niin hänen mukaansa jokainen kristitty on pappi. Kertomus laupiaasta samarialaisesta antaa konkreettisen esimerkin yleisestä pappeudesta ja haasteen heikkojen hoivaamisesta — heidän saattamisestaan hoitoon. Tilannetta voi katsoa myös siitä näkökulmasta, että olemme jokainen pappeinakin myös noita tien oheen jätettyjä, eri tavoin elämän kohtaloiden kolhimia. Odotamme pääsyä hoitoon kukin oman sairautensa ja vaivansa kanssa. Odotamme myös omalle kohdallemme varovaista seurustelua, hyviä sanoja ja ystävällistä puhetta.

Saksalainen humanistilääkäri Arthur Jores kirjoitti yli 50 vuotta sitten ”Ihminen ja maailma” -sarjassa julkaistun kirjan ”Ihminen ja hänen sairautensa” . Hän pohtii sairautta luonnontieteellisenä ilmiönä, ja samalla tekee hämmästyttäviä havaintoja. Vaikka olemme biologisesti samaa materiaalia kuin muu luomakunta, niin silti ihminen sairastaa paljon sairauksia, joita ei eläinkunnassa esiinny juuri lainkaan tai varsin pienissä määrin. Se johtaa kysymykseen, miten ihminen eroaa tästä luomakunnan biologisesta solumassasta ja sairastaa paljon juuri erityisiä ihmissairauksia.

Jo lääketieteen isä Hippokrates määritteli lääkärin tehtäviksi ”…joskus parantaa, usein lievittää, aina lohduttaa”. Uskon, että me jokainen olemme tarvinneet parannusta, lievitystä tai lohdutusta tai joskus — ehkä useinkin — näitä kaikkia.

Ihmisen erityisasemaa pohtiessaan Jores toteaa, että erityisesti ihmisyyteen kuuluvaa ovat moraali, kyky tehdä valintoja ja kohtalona on usein jopa epäonnistua niissä. Ihmisen kannettavia kysymyksiä ovat todellisen itsensä tuntemisen vajavuus, oman pimeän puolen kohtaaminen. Virsirunoilija pyytää: ”Suo Jeesus, paras opettaja, itseni oikein tuntea” (SV 44). Seurana on jatkuvasti epämääräistä syyllisyyttä ja häpeää, jotka ovat taakkana — eräänlaista ihmisenä olemisen hintaa. Erityisesti ihmisyyteen kuuluu myös kyky etsiä elämän tarkoitusta ja Jumalasta. Näiden asioiden kanssa sairastamme, olemme keskeneräisiä ja neuvottomia. Olemme kuin muinoin pohjalainen emäntä, jolta vanha rovasti varovasti kyseli kilvoituksen tilaa: ”No. Tälläästä tämä on, vähän tälläästä.”

Seurojen ja näidenkin herättäjäjuhlien tarkoitus on parantumattomien sairaalana antaa lievitystä ja lohdutusta keskeneräisen elämän kipukohtiin. Särkyneen ihmisen rinnalla seurustellaan varovasti, jaetaan hyviä sanoja, ystävällisyyttä — jopa keskeneräisyyttä. Siitä syntyy elämän kivun, syyllisyyden ja häpeänkin keskelle lievitystä ja lohdutusta. Herättäjäjuhlat on tilaisuus, jossa jaetaan tarvitsemiamme lääkkeitä, jaetaan yhteistä kokemusta Jumalan sanan läsnäolosta, virsistä.

Lohduttava ja kannustava resepti annetaan ihmisen epämääräisiinkin ”syviin syövereihin” Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä: ”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa vaan teoin ja totuudessa. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. (1. Joh. 3:19)