Rebekka Mitrunen
Hyvää huomenta seuraväki täällä seurakentällä ja radioiden äärellä. Jumalan armosta saamme aloittaa sunnuntaipäivän yhdessä aamuseuroilla.
26.9.2005. Jälki-istunto turhasta riehumisesta.
15.10.2007. Käyttäytyi sopimattomasti oppitunnilla. Jälki-istunto.
3.4.2008. Läksyt tekemättä. Oppilas jää läksyparkkiin.
Edellä kuulleet merkinnät ovat minun omiani. Tässä vain oli muutama esimerkki koulutaipaleeltani. Meille kaikille on varmasti jollain tapaa tuttu asia reissuvihko. Reissuvihko, jonka sai koulusta lukuvuoden alussa. Sen avulla opettajat pitivät yhteyttä vanhempien kanssa, vähän kuin kirjeenvaihtoa. Nykyään ihan oikeita paperisia reissuvihkoja tuskin on monessakaan koulussa käytössä, kun olemme siirtyneet sähköiseen reissuvihkoon. Sähköisessä reissuvihkossa opettajat pystyvät laittamaan lasten ja nuorten huoltajille merkintöjä reaaliajassa. Monet oppilaat saavat merkintöjä joka päivä. Osalla merkinnät ovat ”omenoita”, jotka kuvaavat hyvää palautetta. Osalla taas reissuvihko täyttyy syystä tai toisesta vain surunaamoista, päivästä toiseen.
Millaista olisi elämä, jos myös me aikuiset saisimme joka päivä erilaisia merkintöjä? Jos jokainen 45-minuuttinen elämästämme arvioitaisiin? Millainen olisi sinun reissuvihkosi, jos työkaverisi, ystäväsi, puolisosi tai vaikka lapsesi saisi tehdä sinulle merkintöjä?
Täyttyisivätkö sivut pelkistä omenoista ja hymynaamoista? Olisiko reissuvihkossasi aina pelkkää hyvää palautetta viime päivien, tuntien ja hetkien tapahtumista.
Kun pitkän päivän jälkeen avaat reissuvihkosi ja näet, kuinka ystäväsi on merkinnyt sinulle surunaaman huonosta vitsistä, lapsesi on merkinnyt surunaaman suolattomasta ruuasta, työkaverisi merkkaa surunaaman liian pitkäksi venyneestä kahvitauosta.
Olisitko sinä ne ansainnut, vai olisiko ne voinut jättää merkitsemättä.
Kun mietin kulunutta kesääni, voin nähdä mielessäni pitkän listan surunaamoja, mutta myös pitkän listan hymynaamoja ja omenoita. Ne minä olen ansainnut omilla teoillani ja tekemättä jättämisilläni.
Elämämme aikana ansaitsemme monenlaisia asioita. Voimme ansaita esimerkiksi palkkaa tehdystä työstä, luottamusta, erilaista asemaa ja arvostusta. Näihin asioihin voimme vaikuttaa itse omilla teoillamme, ja voimme näin ansaita ne itsellemme.
Armo on kuitenkin asia, jota me ihmiset emme voi omilla teoillamme ansaita. Armo on Jumalan lahjaa. Raamatussa Paavalin sanat efesolaisille kuuluvat näin: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut, antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisten tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.”
Niin kuin rippikoulussakin on varmasti jo vuosikymmenet opetettu
A niin kuin ansaitsematon
R niin kuin rakkaus
M niin kuin minun tai meidän
O osakseni
Ansaitsematon rakkaus minun osakseni, ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme.
Jumala vapautti meidät elämään armosta. Tämän armon ja rakkauden Hän haluaa meistä heijastuvan lähimmäisiimme.
Millaisen hyvän reissuvihkomerkinnän tänään voisit antaa itsellesi? Muistitko esimerkiksi aamupalalla kiittää? Hymyilitkö aamulla tuntemattomalle vastaantulijalle? Kerroitko puolisollesi rakastavasi häntä? Nämä ovat pieniä tekoja toisia ihmisiä kohtaan, jotka heijastavat sitä suurinta rakkautta, mistä kaikki on lähtöisin.
Merkintöjä voi antaa myös itse itselleen. Tuntien, päivien ja vuosien kuluessa, meidän tulisi muistaa rakastaa myös itseämme. Rakastaa sitä ihmistä, kuka minä olen. Jumalan silmissä kaunis, täydellinen ja arvokas. Niin kuin Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö tiivistää arvonsa ja viestinsä. Armollisen Jumalan tähden ”sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin”.
Rebekka Mitrunen.
 | Lataa puhe pdf-muodossa. |
