Tule mukaan rakentamaan seuraavia herättäjäjuhlia!
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Tule mukaan rakentamaan seuraavia herättäjäjuhlia!

Alttarin rakentamista Seinäjoen herättäjäjuhlilla.

Kuva: Maiju Koivusalo

 

Julkaistu 14.7.2023

 

Herättäjäjuhlat tehdään talkoilla. Satojen muiden talkootehtävien joukossa on kentän rakennustyöt. Ennen juhlia on noin viikon rakennustalkoot, joissa kootaan alttarirakenteet, juhlaravintolan pöydät, juhlatorin kojut, ja asennetaan vessakontit paikoilleen. Rakennustalkoolaiset ovat pystyttäneet tällekin juhla-alueelle kaiken sen, mikä on täällä vain tänä viikonloppuna. Purkutalkoot kestävät kaksi tai kolme päivää juhlien jälkeen. Tällöin kaikki pakataan kontteihin seuraavan vuoden herättäjäjuhlia varten.

Rakennusporukkaan toivotaan mukaan lisää vapaaehtoisia tulevinakin vuosina. Talkootehtäviä löytyy kaikille – ei tarvitse olla minkään alan ammattilainen eikä Herättäjä-Yhdistyksen jäsen. Tärkeintä on halu auttaa, vastuullinen asenne ja tekemisen ilo. Talkoisiin osallistuminen on aina vapaaehtoista, talkoisiin voi tulla siksi aikaa kun pääsee – ei siis tarvitse sitoutua kahdeksi viikoksi, voi tulla vaikka kahdeksi päiväksi. Talkooajalle tarjotaan ruoka ja majoitus, mutta ei palkkaa eikä muuta korvausta.

Voit antaa nimesi ja yhteystietosi Henki-lehden kojulle juhlatorilla niin saat jatkossa talkookirjeen, jossa on lisätietoa herättäjäjuhlien rakennustalkoista. Talkookirjeen tilauslomake löytyy myös herättäjäjuhlien nettisivuilta. Talkookirjeen postituslistalle liittymisellä et vielä sitoudu mihinkään, mutta saat tietoa rakennustalkoista ja kutsun mukaan.

Halutessasi pääset mukaan heti purkutalkoisiin Seinäjoella. Ilmoittaudu tässä tapauksessa juhlatoimistoon (numero 1 aluekartassa)! Tervetuloa rakentamaan seuraavia herättäjäjuhlia Vaasaan 2024.

Kiitos talkoolaisille – rakentajille ja kaikille muille – työpanoksestanne!