Rakkaus kuuluu ihmisyyteen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Rakkaus kuuluu ihmisyyteen

Simo Juntunen saarnasi rauhasta ja sovinnosta.

Juhlaväki täytti koko kentän, kun Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen painotti saarnassaan, että rakkaudessa on kysymys teoista. Hän muistutti myös, että toiselta olisi osattava kysyä: mitä tahtoisit, että minä sinulle tekisin?

Kysymyksiin rauhanomaisesta rinnakkainelosta ja vihan välttämisestä johdatti päivän teema ”Rakkauden laki”.

– Rakkauden vaatimus on kirjoitettuna jo luomisessa meidän jokaisen sydämeen. Tästä vaatimuksesta emme pääse eroon. Se kuuluu ihmisyyteen, Juntunen painotti.

Kertomuksia ihmisten, perheiden ja sukujen vaikeista kohtaloista sata vuotta sitten on kuultu kevään aikana paljon.

– Unohtamisen sijaan olemme halunneet muistaa. Muistamisella olemme halunneet vahvistaa sovintoa ja rauhaa.

Turvallinen tila näyttää olevan helpoimmin mahdollista saavuttaa saman mielisten kanssa. Jeesus suhtautui siihen kuitenkin kriittisesti.

– Jeesus jyrkensi rakkauden vaatimusta äärimmilleen. Hän puhui vihollisrakkaudesta tavalla, joka tekee hänen sanomastaan radikaalin.

– Tällaista rauhan ja sovinnon puhetta ei oltu ennen kuultu. Usein olemme nämä Jeesuksen sanat unohtaneet. Olemme joutuneet nostamaan kätemme pystyyn ja sanomaan: emme pysty tähän, emme kykene täyttämään tällaisia rakkauden mittoja.

Mistä apu sydäntemme kovuuteen ja kylmyyteen, Juntunen kysyi, ja vastasi:

– Viholliskuvat murtuvat ja kaatuvat vain siellä, missä rakkaus voittaa pelon. Kristuksen lähelle ikävöidään. Hänen läsnäoloaan pyydämme, jotta Jumalan armo syntistä kohtaan tulisi todeksi, vaikuttaisi meissä ja meidän kauttamme arkisen elämämme keskellä.

Yhteyden juhla

– Otetaan ihan rennosti ja nautitaan siitä yhteydestä, mikä meillä tänään on, sillä Jumala on meidän kanssamme, ja Hän siunatkoon meidän yhteisen juhlamme, liturgina toiminut Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan pastori Kati Eloranta toivotti kentän täyttäneelle messuväelle.

Jeesuksen sanat rakkauden laista vetävät pään väkisinkin kumaraan:

– Jeesuksen lähellä on kuitenkin tilaa. Siinä on armo, ja hyvä niin.

Saatteeksi kolehdille Eloranta siteerasi Tampereen edellisillä herättäjäjuhlilla vuonna 1967 saarnannutta piispa Olavi Karesta: ”Kristuksen kirkkaus näkyy siellä, missä on hänen opetuslapsiaan, sillä siellä on rakkaus liikkeellä.”

Laulamassa olivat Pirkanpojat johtajanaan Jouni Rissanen ja Tampereen herättäjäjuhlien juhlakuoro, jota johti Petra Perttula. Trumpetteja soittivat Mikael Topi ja Lotte Nyberg ja urkuja Osmo Honkanen.

Tekstejä lukivat Riitta Sompa-Hokkanen ja Kaija Jääskeläinen. Kolehti kerättiin Herättäjä-Yhdistyksen työhön kotimaassa.

Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Tuula Tarvainen

 

Ehtoollisen jakajat, etualalta Mirva Mäkelä, Olli Hallikainen ja Simo Juntunen.

Messuväkeä kirkonmäellä. Kuva: Anna-Mari Martikainen