Nuoria ennätysmäärä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Nuoria ennätysmäärä

Nuoret luovuttivat kauniisti istumapaikkansa täpötäydessä juhlasalissa vanhemmille osallistujille ja istuivat lattialla kokouksen ajan. KUVA: Benjam Pöntinen

Nuorten määrä Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokouksessa oli ennätyksellinen. Yksin alle 20-vuotiaita arvioitiin olevan toistasataa.

Tuskin mikään muu vakiintunut yhdistys Suomessa voi nähdä samanlaisen kiinnostuneen nuorten joukon seuraamassa läpi vuosikokouksen raskaan byrokratian.

Nuoret luovuttivat kauniisti istumapaikkansa täpötäydessä juhlasalissa vanhemmille osallistujille ja istuivat lattialla kokouksen ajan. Kiitollinen kokousväki keräsi nuorisotyölle ylimääräisen kolehdin.

Nuorten äänillä johtokunnassa paikkansa uusinut opiskelija Eetu Muilu arveli, että nuorten aktiivisuuden syynä olivat sellaiset körttiläisyyttä koskevat äänenpainot, joita nuoret eivät kokeneet omakseen.

-Nuoret tulivat puolustamaan nuorisotyön tekijöitä ja sitä työtä, jota heidän kanssaan on tehty, arvioi Turun kr. kansanopiston  rehtori Tapani Rantala.

Vaalitoimikunnan puheenjohtajana toiminut Rantala tulkitsi muutenkin, että ihmiset olivat tulleet vuosikokoukseen puolustamaan avaran armon liikettä.

Seppo Niemelä

Nuoret tulivat joukolla puolustamaan nuorisotyötä. KUVA: Juha Leppänen