Risto Kormilainen

  "Onko maailma murheiden laakso vai hymyn maa? Käsittääkseni kohottava, rohkaiseva huumori on vähän niin kuin rakkaus tai voimakas matkatoveri, jonka käteen voi tarttua./.../Mutta on jotain sellaista määrittelemätöntä myhäilyä, kuin pehmeän siiven hipaisua tai arkailevan käden kosketusta lapsen suortuvilla, jossa hyvä mieli ei puhkea nauruksi vaan hymyksi. Se on kuin elokuun lämmin iltahämärä." (Veikko Huovinen: Muina miehinä 2001)

   Näin Veikko Huovinen määrittelee huumoria. Hän ei ollut humoristi, mutta hänen kirjoissaan on paljon huumoria. Humoristin kun hän mielsi pelleilijäksi ja naamanvääntelijäksi. Yksi jos toinenkin meistä on hohottanut tai pärskynyt Huovisen kutkuttavien teosten äärellä. Suuri sotkamolainen on jättänyt meille perinnöksi lempeän virnistyksen ja naurun.

    Maailma on välillä kyllä melkoinen murheiden laakso. Vastoinkäymisten sarja seuraa toisiaan suorastaan Murphyn lain mukaisesti. Mutta on myös hymyä ja hyvää huumoria. Mutta mitä tekemistä uskolla ja huumorilla on toistensa kanssa? Väitän: paljonkin. Pidän nimittäin uskoa ja huumoria sisaruksina, jotka tulevat elämän kanssa ja keskellä hyvin toimeen niin keskenään kuin meidän ihmisten sydämissäkin.

   Alkuaan latinankielen sana humor on merkinnyt ihmisen elimistön nesteitä, joista uskottiin ihmisen terveyden ja mielentilan koostuvan. Kun mielentila ja elimistö olivat tasapainossa, niin kaikki oli kunnossa. Sydämellinen leikillisyys on Jumalan luovuutta meissä. Hyvän huumorin omaaminen merkitsee myönteistä asennetta, kun varjot eivät ole valoisia, kun elämä moukaroi meitä, kun kuormat taakoittavat. Silloinkin me näemme valon ja toivon vaikka vain yhden kapean säteen kajastuksena: "Valoa vaikk' en näekään, Sen tiedän loistavan." (Sv 90:1) Ylösnoussut Kristus on keskellämme!

   Huumorin parantava vaikutus näkyy myös Raamatussa. Ilo, karkelo, nauru, jopa tanssi kuvastavat sitä elämänvoimaa, jolla Jumala meitä hoitaa ja kuljettaa eteenpäin. Vanhan testamentin mainioita kirjoja myös huumorilla ilmentävät vaikkapa Jumalalle mököttävä Joona, reippaat Sananlaskut tai syvällinen Saarnaaja. Sananlaskuissa veistellään näin: "Terveydeksi on iloinen sydän, mutta murtunut mieli kuivattaa luut.” (Snl. 17:22)

   Jeesus kehotti iloitsemaan iloitsevien kanssa ja myötäelämään itkevien kanssa. Jeesus ei suinkaan ollut ilon tai huumorin kieltäjä. Ajattelen hänen loistavia vertauksiaan, joissa on vahvaa tilannehuumoria, jopa komiikkaakin. Hänellä oli huumori kohdillaan, kun hän ojensi usein kirjanoppineita, kun hän kehotti katselemaan tärkeilyn ja pönöttämisen sijasta taivaan lintuja sekä kedon kukkasia.

   Englantilainen, 1400- ja 1500-lukujen taitteissa elänyt valtiomies, kirjailija ja yhden sortin mystikko Thomas More on kirjoittanut rukouksen näin: "Lahjoita minulle ystävällinen huumorin taju. Anna minulle armo ymmärtää leikkiä, jolla saisin hiukan onnea elämääni ja antaisin sitä eteenpäin toisillekin”.

   Paavo Ruotsalainen oli odottamattomista näkökulmista puheissaan yllättäjä ja arjesta huumoria ammentava. Kun Paavo luki herännäispappien toimittamaa sanomalehteä, niin naapuri kysyi ihmeissään: ”Mitä sinä tuollakin teet?” Siihen Paavo sutkautti: ”Pittäähän minunnii tietee, milloinka se muoaliman loppu tulloo.” Lause on itseasiassa savolainen uskontunnustus kiertoteitse ilmaistuna. Siinä taitaa vastuu jäädä Jumalalle, mutta hänellähän tunnetusti ymmärrystä riittää. Ja varmaan pienoinen virnistyskin.

   Hyvän huumorin omaaminen on Jumalan lahjaa ja taiten sen käyttäminen on elämän onneksi ja siunaukseksi. Mauttomalla käytöllä siitä tulee kitkerä keitos.    Kristuksen seuraaminen on arjen keskellä monimuotoista. Hän on täydellisesti pyhä ja hyvä. Hän on armollinen meitä kohtaan. Lempein kasvoin hän katsoo meitä syntisiä, eikä vain katso, vaan huolehtii meistä. 

   Jos huumori ei pidennäkään ikää, niin ainakin siedettävämmäksi se elämän tekee. Jumalan lahjat ovat niin moninaiset.

Risto Kormilainen, lääninrovasti, Suomussalmi