Samuel Luak
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Samuel Luak

Lataa puhe pdf:nä tästä.

 

On aika herätä

Hyvät herättäjäjuhlien vieraat, tänään olemme kokoontuneet koti-Vantaalle, jossa paistaa aurinko, sataa lunta ja vettä, jossa perheenä juhlimme, tanssimme, rukoilemme ja kiitämme, nukumme ja heräämme joka aamu.

Tämän vuoden herättäjäjuhlien tunnus on ”Kahden maan kansalainen”. Niin kuin Pekka Simojoen ”Kahden maan kansalainen” -laulussa sanotaan: ”Olen huomannut ajan juoksun, nähnyt varjojen kasvavan, mutta pelkää en; unelmani ei ole unta.”

Kahden maan kansalainen voi olla ihminen, joka kuuluu kahden maan kansallisuuksiin niin, että hän sai synnyinmaaltaan ensimmäinen kansalaisuuden ja toinen on myönnetty pitkän asumisen kautta uudessa maassa. Kahden maan kansalaisuuteen liittyy oikeuksia ja velvollisuuksia.

Raamatun mukaan me olemme kristittyinä taivaan kansalaisia täällä maailmassa. Tämä tarkoittaa sitä, että kuljemme Herran jäljissä totuudessa ja rakkaudessa, täydellisen ilon odottaessa taivaassa.

Jumala sanassaan käskee meitä olemaan hereillä. Me kaikki tarvitsemme unta, joten nukkumisessa ei ole mitään ongelmaa — kun se vaan tapahtuu oikeaan aikaan. Sananlaskujen kirjan kirjoittaja varoittaa liiallisesta tai väärään aikaan tapahtuvasta nukkumisesta sanomalla: ”Älä pitkään nuku, ettet köyhdy, nouse varhain, niin syöt kylliksesi” (20:13). Eli ei ole väärin nukkua, mutta on vaarallista rakastaa nukkumista. Uni ei ole itsetarkoitus, vaan keino saavuttaa päämäärä. Nukumme uudistuaksemme, jotta voimme työskennellä uudelleen seuraavana päivänä.

Sananlasku (10:5) sanoo myös: ”Viisas se, joka kesällä kerää, häpeä sille, joka korjuuaikana makaa.” On tilanteita, joissa ei ole ylimääräistä aikaa nukkua. Minun kokemukseni perusteella, ja ehkä muidenkin, herääminen saattaa olla vaikeampaa kuin nukkuminen. Me kuulemme usein omaisten toivottavan ”hyvää yötä”, kun mennään nukkumaan, mutta monesti on vaikea toivottaa ”hyvää huomenta”, kun alkaa olla kiireinen aamu — lasten pitää lähteä kouluun ja vanhempien töihin.

Ensimmäinen viettämäni talviaika Suomessa oli koskettava kokemus, jonka muistan vielä. Muistan nukkuneeni rivitalossa kotikylässä, Otanmäessä, sen ulkoa ikkunaan heijastunut näky oli valkoinen. Lunta oli satanut koko viikonlopun ja piti käydä maanantaina viemässä lapset päiväkotiin ja sen jälkeen suomen kielen kurssille. Sinä hetkenä minussa heräsi tunne, että haluaisin vain nukkua niin pitkään kun se oli mahdollisista.

Hyvät herättäjäjuhlien vieraat, Paavalin kirje Efesolaisille 5:16 sanoo: ”Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha.” Nyt on oikea aika herätä. Jokaisena kellonaikana meidän tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja palvella häntä iloiten missä tahansa tehtävässä. On meidän tehtävämme opettaa Jumalan sanaa Raamatussa lapsillemme yhteiskunnassa, kouluissa, päiväkodeissa ja seurakunnissa.

On aika herätä. Nyt on se hetki ja aika tehdä lähetystyötä kotipiirissämme, omassa kotikaupungissamme, kotiseurakunnassamme, omassa maassamme ja maailman loppuun asti. Minun mielestäni Jumala on vaihtanut lähetyssuuntaa tällä hetkellä niin, että kaukaa tulevat tänne meille. Jumala on lähettänyt meille oikeita ihmisiä. Meidän roolimme on rakastaa, todistaa ja esittää itsemme ja keitä me olemme, miksi me olemme ja olla valmiina vastaamaan kysymyksiin.

On aika herätä. On aika tunnistaa, että meidän kirkkomme on lämmin paikka monille Suomeen tulleille. Seurakuntana olemme vieraanvaraisia ja valmiina lähtemään liikkeelle. Meidän tulisi olla kiitollisia siitä, että kirkkomme on lähettänyt monet lähetystyöntekijät eri puolille maailmaan ja myös täällä kotikentällä on niitä, jotka ovat eri tehtävien parissa.

On aika herätä, on aika nähdä mies ja nainen, jotka uskovat Jumalaan ja Raamatun esittämä totuuteen. Keskellämme on paljon muualta tulleita, jotka ovat nälkäisiä tutustumaan Jumalan sanaan ja tapaamaan Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajamme. Nyt on oikea aika auttaa heitä tutustumaan meihin, uskoomme, kulttuuriimme, taustaamme ja elämäämme.

Lähetyskäsky on meidän yhteinen tehtävämme. Jeesus sanoo meille: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Tämä käsi, joka on minulla esillä tänään, kutsuu, ilmoittaa, ja varoittaa, että nyt on aika herätä!

 


pdf liite

Lataa puhe pdf:nä.