Jouko Ikola

Puhe pdf-muodossa

Sunnuntai 4.7.2021
Päätösseurat klo 13.00
Jouko Ikola

Kun pieni linnunpoika haavoittuu siipeen eikä pysty lentämään, se etsii hätääntyneenä turvapaikkaa, suojaavia siipiä, joiden piilossa saisi vapista pelkonsa pois. Parantua. Nousta matkaan elämän tuuliin.

Hyvä juhlaväki

Vien teidät vielä hetkeksi lapsuuteni kotikylään Kojolaan. On joku sydänsuven päivistä 1960-luvun alussa. Pojankäteni hikoavat ja tunnustelevat hermostuneesti uuden ilmakiväärin liipasinta. Nyt emme tähtäile isän asettamia peltipurkkeja, sillä meillä on muuta ajateltavaa. Olemme törmänneet lähikuusikossa juuri pesästään lähteneisiin punakylkisiin rastaanpoikasiin. Tunnistan oudon kiihotuksen ja vallantunteen. Minähän olen metsästäjä. No, avuttoman punakylkirastaan poikasen jahtaaminen ei kyllä ollut kunniallisen metsästäjän käytöstä. Ase tärisee kädessäni, olen jo hyvin lähellä, epäröin, mutta laukaisen. Pienen linnun siipi repsahtaa,  epätoivoisesti se yrittää pomppia eteenpäin, kenties piiloon emon suojaavien siipien turvakätköön.

Tunnen ilmakiväärin perää vasten hakkaavan sydämeni vimmaisen sykkeen. Mitä minä olen oikein tehnyt? Silmiin vyöryvät kyyneleet eivät auta, tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Hyvä juhlaväki, mikä yhdistää siipeen ammuttua lintua ja kymmenvuotiasta poikaa kaiken tapahtuneen jälkeen? Molemmat tuntevat tuskaa ja suurta avuttomuutta, myös haavoittaja. Heränneelle kansalle tuttu kärsimyksen runoilija Katri Taanila muistuttikin runossaan: "Lyödyllä on itkijänsä, kuka lohduttaa lyöjää?"

Miten on, juhlavieras, Suomen muotoisen pilven alla? Kuulutko heihin, joita elämä on ampunut siipeen ja joudut taistelemaan jaksaaksesi eteenpäin uuteen päivään. Vai kuulutko meihin, jotka pienen pojan tavoin — tekojensa seurauksia kenties tajuamatta — ovat haavoittaneet vierellään kulkeneita? Sellaista elämä on, niin usein kuhmuraista ja vaivaista vaellusta. Me haavoitamme ja haavoitumme, siksi tulee halu veisata uudelleen ja uudelleen "Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus, Herrani, suojassa suo mun olla, jos kuinka kävisi."

Kotini seinällä on lahjaksi saamani Veikko Vionojan taulu, jossa lumipukuinen käsivarresta sidottu sotilas istuu penkillä ja nojaa toiseen, ehkä lääkintämieheen, jonka olemus kaartuu kuin siipien suoja haavoitetun ylle. Itselleni tuo taulu on aina ollut kuva Kristuksen seurakunnasta. Elämän taisteluissa on tullut haavoja, joukkosidontapaikalla kohdataan. Suuret puheet on pidetty, selitykset loppuneet, väsyneet miehet nojaavat toisiinsa, mutta tuosta avuttomuudesta huokuu hiljaista rauhaa. Minä näen tuossa kuvassa Kristuksen, joka saapuu sinne, missä elämästä on kaikki turha riisuttu ja elämä on vain yksi suuri , sanaton rukoushuokaus.

Jotakin samaa kai aavistimme jalkapallon Euroopanm estaruuskisoissa kun joukkuetoverit ryhmittyivät suojaamaan sydänkohtauksen saanutta Christer Erikseniä.

Jotakin merkillistä tapahtuu. Tanskalaispelaajista avuttomuuden ja hädän tuoma yhteys leviää Suomen joukkueeseen, molempien maiden kannattajien penkkiriveihin ja lopulta television mukana koteihin ympäri Eurooppaa, ristin merkkiä ei häpeillä. Menestyksen, voiman ja kunnian kulttuurin alta nousee syvyydessä uinunut rukous: Herra auta, Herra armahda. Salatun Jumalan kuiskaus on yhteydessä, joka sitoo ympäri maailmaa huokaavat ja rukoilevat Kristuksen seurakunnaksi, jossa lopulta tärkeitä ja tarpeellisia asioita on vain vähän. Tarpeellisen tietävät seuratupien uskolliset veisaajat: kun Herra katsoo syvyyteen luovan rakkauden silmillä, niin siellä syntisten sairaala hoitaa haavoille lyötyjä.

Hyvä juhlavieras, emmekö mekin ole aavistelleet avuttomuuden yhteyttä, joka kokoaa meitä hajalleen joutuneita ja siipirikkoisia yhdeksi seuraväeksi Kristuksen rakastavien ja hoitavien siipien suojaan. Emme ole voineet viettää juhlia, joissa tuhansien muiden kanssa olisi saanut sydämensä kyllyydestä veisata Siionin virsiä sielun eväsleiväksi arjen korpiteille. Emme myöskään voi päättää näitä juhlia niin, että yhdessä vieri vieressä saisimme polvistuen tai penkillä istuen hiljentyä.

Ei meiltä silti rukousta ole viety. Missä lienemmekin, nytkin meillä on etuoikeus jättäytyä siunaavien siipien turvakätköön. Psalminkirjoittaja ylistää: "Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala. Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde. Sinun valostasi me saame valon." Tässä toivossa hiljennymme rukoukseen.

Rukous

Pyhä kaikkivaltias Jumala, siipiesi suojaan mekin riennämme. Me olemme haavoittaneet ja haavoittuneet elämän kolhuissa. Voimamme ehtyvät, ellemme saa levätä armahdettuina sinun siipiesi suojassa. Siihen suojaa jätämme itsemme, läheisemme ja rakkaamme. Jätämme myös kaiken sen, mikä rikkinäistä ja raskasta, lohdutusta ja toivoa ikävöivää. Erityisesti haluamme muistaa lapsia ja  nuoria, jotka nopeasti muuttuvan, levottoman maailman kuohuissa etsivät omaa tietään. Anna Kristuksesta säteilevän hyvyyden ja rakkauden olla heidän matkaoppaansa. Ole myös kaikkien vanhempien ja isovanhempien tukena, jotka miettivät miten murtaa elämän ja toivon leipää uusille sukupolville.

Herra, pandemian kurimuksen alla meidät on viety opettelemaan nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja vähään tyytymistä. Kiitos siitä, että meillä on koettelemusten jälkeen entistä enemmän mahdollisuus kohdata kasvokkain. Tuo kohtaamisen iloa seuratupiin ja seuroihin, anna uutta innostusta vastuuta kantaville. Siunaa uutta toiminnanjohtajaa Kallea tehtävässään, anna kaikille työntekijöille rohkaisevia näkyjä työhön.

Taivaallinen Isämme, kiitos siitä, että saimme kuitenkin juhlat ja voimme aavistaa yhteyden Kristuksessa. Anna Kauhavan herättäjäjuhlia valmistaneille ja odottaneille pettymyksistä huolimatta aavistus siitä, että hajallaankin veisaava seurakunta on yhtä sinun siipiesi suojassa. Anna Joensuun juhlia valmisteleville innostusta ja voimia valmistella uuden kohtaamisen ja jälleennäkemisen juhlaa.

"Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus Herrani. Suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi. Sä kaikeksi tule mulle valollas, neuvoillas. Suo joka päivä elää mun yksin armostas."

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.Herra kirkastakoon kasvonsa teilleja olkoon teille armollinen,Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Perinteisenä herättäjäjuhlien päätösvirtenä seisten veisattu Siionin virsi 148.