Tampere – lintu vai kala?

Sitä ei aina ole Tampereella ollut. Kun kaupunkiin vihdoin rakennettiin konsertti- ja kongressitalo, siitä tuli tietysti Tampere-talo. Sama älyn säkenöinti jatkuu: Uuden yliopiston nimeksi on valittu luovasti ”Tampereen uusi yliopisto”. Tampere-talon paikalla oli muuten 60–luvulla eläintarha (sitä ennen teurastamo), jonka leijonat saivat nimet Tam ja Pere.

Nyt voisi päätellä, että sanat olisivat täällä kortilla. Mutta se ei pidä paikkaansa! Nimet Väinö Linna, Lauri Viita, Kirsi Kunnas tai Eeva-Liisa Manner puhuvat puolestaan. Tai se Juankoskelta Tampereelle opiskelemaan muuttanut riimittelijä. Sanoja kyllä löytyy, niitä pudotellaan, niillä helskytellään, vakuutetaan ja vaikutetaan.

Teatterikaupungiksikin Tamperetta on kutsuttu. Kahden suuren teatterin lisäksi pienempiä riittää, ja Teatterikesässä on kansainvälinen meininki. Vanha lempinimi Manse taas palauttaa mieliin ajan, jolloin savupiipputeollisuus oli voimissaan. Täälläkin pelataan jalkapalloa, mutta jääkiekon kehtona Tampere tietysti tunnetaan. Leipä on kuitenkin sirkushuveja tärkeämpää. Nälkää ei tarvitse nähdä: Rieväkylän hiivaleipä maistuu taivaalliselta.

Moni on täällä syntynyt. Paljasjalkaisuus on arvo sinänsä – useamman polven tamperelaisuus tuo puheeseen painokkuutta. ”Kyä varmana on niin!” Mutta on tänne tultu töihin tai opiskelemaan ja tullaan edelleen. Opiskella voi alaa kuin alaa, asteella kuin asteella.

Tampere keikkuu jatkuvasti kärkipaikoilla. Sellaisissa, joissa kysellään, minne voisi kuvitella muuttavansa. Lapsuuden kokemukset ratkaisevat: Tampereella on käyty perheen kanssa kesällä, jolloin kaupunki on kieltämättä kauneimmillaan. Aurinko paistoi, Särkänniemessä oli kivaa, jonot laitteisiin vetivät hyvin eikä jätskitöttörö (huom. tamperelainen kirjoitusasu) pudonnut maahan.

Samalla reissulla saattoi poiketa Finlaysonin kirkossa eli Lasten katedraalissa ja onhan niitä kirkkoja monia muitakin. Kalevan kirkko ja Tuomiokirkko (Haavoittunut enkeli on muuten siellä parvella!) edustavat ääripäitä, toinen viime vuosisadan alun jugendia, toinen 60-luvun modernia betonirakentamista. Näissä huoneissa Jumalaa on palveltu sanoin ja sävelin.

Arjessakin monen tamperelaisen kädet menevät ristiin, mutta ei hän siitä numeroa tee. Sellaista reilusti kristittynä elämistä.

Jukka-Pekka Ruusukallio

Harjun seurakunnan kappalainen

Julkaisu alunperin Tampereen herättäjäjuhlien Juhlaviestissä