Tapani Renko
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Tapani Renko

Puhe pdf-muodossa.

sunnuntai 16.7.2023
päätösseurat klo 13.30
Tapani Renko

 

Kirkon ovet ovat leveästi auki, seinät ovat kaukana toisistaan ja katto korkealla!

”Sallikaa lasten tulla”

Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni yhdessä noista muutaman sadan metrin päässä olevista rautatieläisten kasarmeista. Ihmettelin alle kouluikäisenä suurta kirkon rakennustyömaata. Kun aloitin kansakoulun, opin käyttämään oikotienä tämän nykyisen puiston läpi kulkevaa polkua. Joka päivä pyhän tuntu kosketti, vaikka en ollut siitä tietoinen. ”Sallikaa lasten tulla.”

Lapsena opin myös luontevasti käyttämään Seinäjoen raamatullisia kaupunginosien nimiä: Kaanaa ja Jeriko ja meidän oma kaupunginosa, Kapernaumi. Olin jopa maalivahtina Kapernaumin Hirvien jalkapallojoukkueessa.

Tuon kirkon, Lakeuden Ristin, pääovet avautuvat kohti hallintokeskusta, kohti sivistystä, kohti taidetta ja kulttuuria. Näin kirkko hengittää ympärillä olevaa monipuolista ja täyttä elämää.

Toisaalta arjen elämästä, hallinnosta, sivistyksestä, kulttuurista ja taiteesta astutaan kirkon pääovista kirkkosaliin, kohti alttaria. Alttarilla vastaanottaa iso, tyhjä risti. Ristin takana valkoiselle seinälle kaareutuu hyvässä auringonvalossa suuren portin hahmo. Se kutsuu katsomaan paratiisin puutarhaan, jonka symbolina tämä kirkkopuisto on.

Näin elämä sykkii Aalto-keskuksessa ja muistuttaa rakkaudesta, joka on ihmisen rakkautta suurempaa.

Sanomme lapselle ja nuorelle ja toinen toisellemme: ”Sinä olet tärkeä, sinä saat olla sinä.”

Jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään ja kasvuun. Jokaisella lapsella on oikeus kohdata oma itsensä ja välttämätöntä kohdata myös toinen ihminen, rakastava Sinä.

Vuoden 2009 Seinäjoen herättäjäjuhlien tunnuslause ”Sallikaa lasten tulla” ja näiden herättäjuhlien tunnuslause ”Anna toivo huomiseen” liittyvät oleellisesti yhteen. Niin kauan kuin lapsi on keskellämme esimerkkinä ja vaikuttajana, niin kauan syttyy ilo, niin kauan elpyy huomisen toivo.

Herättäjä-Yhdistyksessä on tehty 50 vuotta nuorisotyötä. Uskon että monessa muussakin perheessä kuin omassani on iloittu siitä, että nuorella on ollut mahdollisuus pohtia elämän- ja uskonkysymyksiä toisten nuorten ja turvallisten aikuisten kanssa. Nuorisotyötä on tehty tavalla, joka on luottanut nuoriin. Näin nuori on saanut osakseen luottamuksen ja kokemuksen: ”sinä olet tärkeä.”

Lapset ja nuoret opettavat katsomaan maailmaa uusin silmin. Voin kysyä heidän kanssaan: Mikä on vaalimisen arvoista?

Toivoa ei ole istutettu muuttumattomuuteen.

Olemme paratiisin puutarhassa. Jumala oli luonut kaiken hyväksi, mutta ihminen haastoi alusta lähtien Luojan. Muuttumaton hyvä rikkoutui. Luomistyö jatkuu. Jumala katsoo rakkaudella aina uudelleen erehtyvää ihmiskuntaa. Ihminen ei pysty rakentamaan pysähtynyttä hyvää. Luoja rakentaa hyvää ihmiselle ja luomakunnalle yhä uudestaan.

Näillä herättäjäjuhlilla on haettu toivolle sanoitusta ja ulottuvuuksia, jotka ovat syvempiä kuin mihin ihmisen ymmärrys riittää. Läsnä ovat olleet kokemukset läheltä ja kaukaa, eri elämänalueilta, kirkon, yhteiskunnan ja kansainvälisten tehtävien näkökulmista.

Monipuolisessa läsnäolossa on virinnyt toivo rikkaana ja aina uudenlaisena. Juhla on saanut tehdä tehtäväänsä. Kiitollisuus vuorovaikutuksesta ja yhteydestä jää kantamaan eteen päin.

Näillä juhlilla Sinä ja Minä, ihminen oman elämänsä keskellä, yksin ja yhdessä toisten kanssa, on asettunut salatun Jumalan eteen. Tarvitsen kohtaamista, tarvitsen anteeksiantoa. Katson kohti rakkautta ja toivoa, joka on muuttumaton.

Salatun Jumalan armahtavan katseen edessä sinä olet Sinä, minä olen Minä. Elämän keskellä, juhlassa ja arjessa kohtaan Pyhän toisessa ihmisessä, luomakunnassa, yhteydessä. Kaikki se on vaalimisen arvoista. Ilman sitä toivo pakenee.

 

Rukous

Herättäjäjuhlat on perinteisesti päätetty polvirukoukseen.

Rukouksen ajaksi voi siis polvistua tai olla istumassa tai viipyä lapsen leikissä. Tärkeintä on olla vapaasti oma itsensä.

Rukoilkaamme:

Pyhä salattu Jumala, meidän kaikkien ja kaikenlaisten luoja. Sinä ymmärrät, kuuntelet ja annat toivon. Auta rakentamaan elämää, joka merkitsee kärsivän rinnalle asettumista ja sodan kauhuista selviämistä. Vapauta itsekkyydestä ja ahneudesta, heikoimpien hyväksikäytöstä ja toistemme yläpuolelle asettumisesta. Rohkaise palaamaan oman elämän keskelle luottamuksen ja toivon kantamana.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä.
Herra kirkasta kasvosi meille
ja ole meille armollinen.
Herra käännä kasvosi meidän puoleemme
ja anna meille rauha.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Aamen.

 

 

 

Tapani Renko.

 


pdf liite

Puhe pdf-muodossa.