Sari Kokkonen

Lataa puhe pdf-muodossa täältä.

Olen näillä juhlilla juurihoidossa. Elämäni 20 ensimmäistä vuotta olen varttunut Nilsiän Ranta-Sänkimäessä. Olen ylpeä juuristani maatalon tyttärenä. Heinäpellolla kasvaneena opin ymmärtämään maalla tehtävän työn arvon. On suuri siunaus, että perheelläni on edelleen näillä seuduilla kaksi mummolaa, joihin meitä katrainemme odotetaan. Myös lapsemme pääsevät täällä juurihoitoon.

Lapsuuskodissani lautasia katettiin pöytään aina myös yllätysvieraille. Savolainen vieraanvaraisuus on luontevaa. Tarjotaan vieraallekin sitä, mitä sillä kertaa sattuu tarjolla olemaan. Rukiista leipää ja voita, paistia ja perunoita. Arkista perusruokaa ja kahvin kanssa itse leivottua pullaa. Kun mietin omia lapsuusvuosiani, joudun aidosti hämmästelemään, missä välissä äitini kaikki ne ruuat maatalon töiden ohessa ehti valmistamaan.

Tämän vieraanvaraisuuden perinnön olen halunnut viedä mukanani myös omaan perheeseeni. Kodissamme on vietetty juhlia, mutta myös tavallinen arki on antanut monta hyvää syytä kokoontua yhteen isommalla porukalla. Lasten kaverit ovat tervetulleita ja paahtoleipää pitää aina riittää kaikille iltapäivän nälkäisille. Ja vaikka kotiin tultaessa kenkävuoren yli kiipeäminen ottaa joskus voimille, on kotoisaa, kun talossa on nähtävissä ja kuultavissa lasten ja nuorten elämää. Juuri omaan kotiinsa muuttanut tyttäremme kertoi kaipaavansa tuota meteliä, josta hän vielä kotona asuessaan ei kaikitellen osannut iloita. Oman lauman äänet luovat yhteenkuuluvuutta.

Koti on turvapaikka. Se on sitä ensisijaisesti heille, jotka kodissa asuvat, mutta myös heille, joita kotiimme päästämme. Useimmat meistä vaihtavat kotia ja asuinpaikkaa useita kertoja elämän aikana. Muutossa ihminen irrotetaan juuriltaan. Usein irtaannumme omasta tahdostamme, mutta monesti myös elämän myrskytuulien rajusti tempomina. Kun elämän ulkoiset puitteet ovat karut ja vajavaiset, koti voi olla myös ihmisen sisäinen mielenmaisema. Turvapaikaksi voi tulla myös toisen ihmisen koti, jonka ovi on avattu ja tervetulotoivotus lausuttu. Näinä aikoina eri puolilla maailmaa on niin totta Siionin virren rukous ”Opeta veljenämme jokaista pitämään, kaukana lähellämme, ken pyrkii pyhimpään, niin ettei kukaan meistä tuomitse ketään heistä, iskien veljeään.”

Nykyisellä kotiseudullani Itä-Vantaalla asuu paljon omilta juuriltaan irronneita ja irrotettuja ihmisiä. Teen työtäni Hakunilan seurakunnassa, jonka alueella asuu noin 30 000 ihmistä. Osa heistä on kaltaisiani maalta muuttaneita kahden maan kansalaisia, mutta monet ovat tulleet kauempaa, toisista maista ja kulttuureista. Perheemme nuorimmat lapset käyvät alueen lähikoulua, joka on pääkaupunkiseudun suurin peruskoulu, ja jonka 1000 oppilaan joukossa puhutaan 53 erilaista kotikieltä, ja opiskellaan monta eri uskontoa. Kotikylällämme on monenlaisia koteja ja kulttuureja. Joukossa on aina siellä asuneita ja on monia sinne vasta kotoutuvia ihmisiä. On halua ymmärtää erilaista, mutta on myös ennakkoluuloja ja pelkoa toiseudesta. Seurakunnan ja kirkon sekä jokaisen kristityn tehtävä kaikkialla on rakentaa rauhaa, purkaa ennakkoluuloja ja toimia lähimmäisenrakkauden hengessä. Maailmamme on yhteinen.

Noihin maisemiin myös meidän perheemme yli 20 vuotta sitten asettui. Sinne lapsemme ovat syntyneet ja siellä he ovat solmineet ensimmäiset ystävyyssuhteensa. Vuosien myötä olemme juurtuneet ja löytäneet oman paikkamme yhteisössä. Meidät on otettu vastaan.

Kotiseudulta lähteminen muuttaa ihmistä. Ja myös uudelle seudulle lähtijä vie mukanaan jotakin omista juuristaan. Kotiseudulleen vuosien jälkeen palaava kulkija ei enää ole sama ihminen kuin lähtiessään, mutta ei myöskään hän, joka ei koskaan lähtenytkään. Ihmisten kohtaamiset, uudet tehtävät, opiskelut ja elämänkohtalot muokkaavat meitä. Ajatukset avartuvat ja tunnelmat tuulettuvat. Vuosienkaan välimatka ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö yhä edelleen voisi ymmärtää toisiamme. Voimme olla eri mieltä monista asioista ja tykätä eri jutuista, mutta jotakin samaa meissä vuosienkin jälkeen on. Ja lopulta kysymme aina jokaisessa kohtaamisessa samoja peruskysymyksiä: Kelpaanko tällaisena? Otetaanko minut vastaan? Onko minulle tilaa? Riitänkö?

Kotiin tulemisen ja juurille palaamisen kokemus on tämän seuraliikkeen ydintä. Kotiseurojen levolliseen veisuuseen on aina ollut lupa tulla, mutta jokaisella on myös lupa mennä. On luotettu siihen, että juurihoidon ja vieraanvaraisuuden voima kantaa myös silloin, kun välimatka on pidempi. Herättäjäjuhlat kokoavat yhteen eri puolille kulkeneita kansalaisia. Täällä voimaannumme yhteisistä juurista ja ystäväkansan vieraanvaraisuudesta, ja jatkamme sen jälkeen jälleen tahoillemme. Näissä hetkissä koko maailma tuntuu hetken toisenlaiselta. Täällä armahdetuksi tullut haluaa armahtaa myös toisia. Lahjaksi saanut oppii antamaan omastaan ja tervetulleeksi toivotettu uskaltaa avata ovensa myös vieraalle luottaen vieraanvaraisuuden voimaan.