Sakari Löytty

Älkää lähtekö minnekään

   Viime vuoden lopulla kokoonnuimme, me lähetyksen ja kansainvälisen työn hiippakuntasihteerit ja asiantuntijat jo tavaksi tulleeseen tapaamiseen. Olimme vuoden ajan uusissa tehtävissämme pohtineet yhdessä ja erikseen kirkon missionaarisuutta. Meitä askarruttivat käsitteet lähetys, lähetystyö, kansainvälinen työ sekä kirkon missio, kirkon tehtävä. Mitä ne kaikki merkitsevät seurakunnan paikallisen toiminnan kannalta? Sellaiset sanat kuin ”lähettäminen, lähteminen, lähetettynä oleminen” sisältävät ajatuksen liikkeestä jostain jonnekin. Kyse on Jumalan rakkauden alulle laittamasta liikkeestä, tehtävään jonka Jeesus jo opetuslapsilleen antoi.

   Tuohon joulukuiseen tapaamiseen saimme vieraaksemme uskontodialogian asiantuntijan, Pekka Hiltusen Kirkon lähetystyön keskuksesta.   Ensisanoikseen hän hämmästytti meitä ilmoittamalla löytäneensä Raamatusta uuden lähetyskäskyn. Se on kirjoitettu Luukkaan evankeliumin 17 luvun jakeeseen 23. Hiltunen kaivoi Raamatun esiin ja luki: ”Älkää lähtekö minnekään”. Katsoimme hölmistyneinä toisiamme, niin siinä tosiaan lukee. Meitä nauratti. Tämähän muuttaisi kaiken. Hymy Hiltusen suupielessä kuitenkin paljasti, että hän tällaisella alkukevennyksellä halusi vain viitata tapaan jolla Jumalan sanaa monesti siteerataan irrottamalla jokin lause sen varsinaisesta asiayhteydestä. Varsinainen keskustelu sitten jatkui uskontodialogia koskevilla aiheilla: Miten kohdata lisääntyvä moniuskontoisuus maassamme?

   Tuosta tapaamisesta saakka minua on kuitenkin vaivannut kysymys lähtemisen tai lähtemättä jättämisen mahdollisuudesta. ”Älkää lähtekö minnekään”. Lähetystyöhön on aina lähdetty ja lähdetty usein kauas. Toisaalta sanomme, että lähetystyötä tehdään lähellä ja kaukana. Minne saakka siis pitäisi lähteä? Kuinka kauas pitäisi lähteä että Jeesuksen antaman tehtävän toteuttamista voi kutsua lähetystyöksi? Lähetyskäskyssähän ei mainita kilometrimääriä eikä tarkkaa kohdettakaan. Eikö ainoa oikea vastaus ole: lähimmäisen luokse? Lähimmäisen, joka voi olla kaukana tai lähellä.

   On niitä jotka lähetetään kauas. On niitä jotka lähettävät ja sitten ottavat vastaan niitä jotka palaavat. Tai ottavat vastaan niitä joiden on täytynyt eri syistä jättää kotinsa ja tulla luoksemme. Ja joita on yhä enemmän. Jotka jonottavat rajoillamme, odottavat pakolaiskeskuksissa tai kelluvat Välimeren aalloilla pienissä turvattomissa veneissä. On niitä jotka eivät lähde minnekään ja silti toteuttavat lähetyskäskyä, opettavat, kastavat ja rakastavat lähimmäistään. Jeesus sanoi: ”… opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”…Mitä kaikkea se sisältää, tiivistyy hänen toisessa käskyssään, rakkauden kaksoiskäskyssä. On niitä jotka omalla paikallaan pysyen julistavat sanoin ja teoin Jumalan rakkaudesta.

   Jumalanpalveluspäivillä Jyväskylässä vieraillut Leonardo Gallioreti, Saint’ Egidion jumalanpalvelusyhteisöstä Roomasta pohti kirkon tehtävää maailmassa. Kirkon tehtävä ei ole olla palvelulaitos, joka ratkaisee kaikki yhteiskunnan sosiaaliset ongelmat. Kirkon tehtävä on sama kuin Simon Kyreneläisen tehtävä. Kantaa hetken matkaa Kristuksen ristiä ja niin tehdessään samalla valmistaa ylösnousemusta. On niitä jotka eivät lähde vaan jäävät. Jäävät kulkemaan rinnalle ja kantamaan lähimmäisensä kuormaa

   Kirkon missio, rakkauden tehtävä, jonka Jeesus antoi, on liikettä, joka ei koskaan pysähdy. Se synnyttää uutta liikettä joka taas heijastuu uutena liikkeenä. Miten tuo liike sitten jatkuu, jos en lähde minnekään? Mikä olisi pienin yhteinen nimittäjä tälle liikkeelle, joka lähettää kauas, mutta voi myös kutsua jäämaan paikoilleen. Pienimmillään se liike on siinä, kun nostan katseeni ja käännän sen kohti lähimmäistä. Kun käännän katseeni pois itsestäni ja huomaan toisen ihmisen. Jo siinä se alkaa virrata. Jo siinä alkaa lähetyskäskyssä annettu tehtävä elää. Lähimmäisessä näen Jumalan kuvan ja hänen kasvoissaan heijastuksen Kristuksen kasvoista. Hänen taakkansa on Kristuksen risti, jota saan kantaa.

   Valmistellessani tätä puhetta, soitin vielä Pekka Hiltuselle kysyäkseni lupaa tuon edellä mainitun tapahtuman kertomiseen. Pohdimme yhdessä lähtemistä ja ei-lähtemistä: Jumalan valtakuntahan on kaikkialla. Silloinhan sen löytääksemme meidän ei tarvitse lähteä minnekään. Luin sitten uudelleen tuon Luukkaan evankeliumin kohdan, josta lause ”Ällää lähtekö minnekään” oli hieman väkivaltaisesti irrotettu. Se kuuluu näin:

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne." Opetuslapsilleen hän sanoi: "Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: 'Hän on tuolla', ja: 'Hän on täällä', mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. (Luukas 17: 20 – 23)

   Jumalan valtakunnan löytääkseen ei välttämättä tarvitse lähteä minnekään. Jeesuksen antaman tehtävän toteuttamiseksi on joskus lähdettävä kauaskin, joskus oltava valmis siihen, ettei lähdetä minnekään.

Sakari Löytty, muusikko, kansainvälisen työn asiantuntija, Tampere