Saman sateenkaaren alla

Kyyneleet eivät olleet kaukana, kun lapualainen Mari Haarajärvi näki pride-lipun liehuvan Nuoren Ytyn kojulla herättäjäjuhla-alueelle tullessaan.

- Tuli lämmin olo. Tajusin, että tämä on paikka, johon saan tulla ja jossa saan olla. Omana itsenäni.

Haarajärvi oli yksi lauantain sateenkaariseurojen puhujista. Puhujaksi häntä pyydettiin ja hän koki sen kunnia-asiaksi, josta ei olisi voinut kieltäytyä. 

Sateenkaarikansalla oli ensimmäisen kerran omat seurat Joensuun herättäjäjuhlilla viime vuonna. Helsingin seuratuvalla sateenkaariseuroilla on jo useamman vuoden mittainen perinne. Haarajärvi ei osaa edes kuvailla, miten suuri merkitys omilla seuroilla on.

- Monesti meitä kristittyjä sateenkaarikansalaisia syrjitään hengellisissä piireissä, mutta myös sateenkaarikansan keskellä. Monia on uskonnollisissa yhteyksissä satutettu kipeästi ja he ihmettelevät, miksi haluamme väkisin kiusaajien joukkoon.

Näitä kokemuksia vasten körttiläisyys tuntuukin kodilta, jossa kaikki hyväksytään eikä ketään arvioida tai arvostella suuntautumisen tai minkään muunkaan perusteella. Sateenkaariseurat puolestaan tarjoavat turvallisen, häirinnästä vapaan tilan. 

Vieläkin vähemmistöjen omien seurojen tarve saatetaan kyseenalaistaa. Kysytään, eikö sateenkaarikansalle kelpaa sama seurapenkki kuin muille ja ihmetellään, pitääkö asiat esittää jotenkin eri tavalla. 

Haarajärvi toteaa toivovansa, että vielä joskus tulee aika, jolloin omia seuroja ei enää ole tarpeen järjestää.

- Mutta tuleeko sitä, en ole varma. Niin kauan kuin yksikin kysyy miksi, tarvitaan omien seurojen kautta turvallista kristillisyyttä.

Oman seurapuheensa Haarajärvi päätti vahvasti:

- Minut on kalliisti lunastettu ja ostettu, juuri tällaisenä kuin olen.

teksti: Maija Yliaho