Mari-Anna Auvinen

Puhe pdf-muodossa.

Lauantai 3.7.2021
lähetysseurat klo 15.30
Mari-Anna Auvinen

”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.”

Rakas seuraväki, on ilo olla näillä Kauhavan herättäjäjuhlilla ja näissä lähetysseuroissa. Lähetysseuroissa keskeistä on Jumalan missio: puhe siitä lähetyksestä, joka on syntynyt ja jatkuvasti syntyy Pyhän Kolmiyhteyden keskinäisestä ykseydestä ja rakkaudesta. Tämä rakkaus vuotaa yli koko luomakunnan, hänessä on saanut syntynsä koko maailma. Ihminen on hänen rakkautensa luomus, sinä hyvä kuulijani ja minä, me olemme hänen rakkautensa. Ihmisen syvin olemus on rakkaus, yhteys rakkauteen, ilman rakkautta elämämme on tyhjä, vääristynyt, surullinen ja eloton, tai kuten Augustinus sanoo, sydämeni on rauhaton, kunnes se löytää levon Jumalassa.

Jumalan lähetys, Missio Dei, toi Jumalan itsensä ihmiseksi rinnallemme, veljeksi onnettomuuteemme, lohduksi suruumme, Vapahtajaksi orjuuteemme. Hänen haavoihinsa saamme tänäänkin liittää omat haavamme ja haavoittuvuutemme. Hänen kuolemassaan on uuden elämän salaisuus ja hänen haavoissaan me olemme parannetut. Tämä uskomaton Jumalan missio, rakkauden hellyys ja hyvyys on lähellä kaikkia niitä, jotka tuntevat omat puutteensa, syntisyytensä, hulluutensa ja vajavuutensa. Se etsiytyy lähellemme silloin, kun huudamme häntä avuksi. Se on Jumalan valtakunta tässä ja nyt, johon saamme astua. Uskon kautta liitymme Jumalan perheväkeen, olemme osallisia hänestä, hyvyyden ja rakkauden lähteestä. Hänessä ja hänen kanssaan meidät lähetetään maailmaan.

Niin kuin kaikki elämä, me olemme vajavaisia, Lutherin mukaan niin kristityt kuin kirkkokin on peitetty lukuisin synnein. Meistä jokainen on niin usein poikennut pois hänen tieltään. Vastustanut sitä muutosta, transformaatiota, jota hän meissä tai maailmassa haluaa. Niin usein olemme siirtyneet itsekkyyden kehiin, tai vallan keskiöihin, niitä vahvistamaan tai niitä itsellemme toivomaan, kuin pappi tai leeviläinen Jeesuksen kertomuksessa, kuljemme ohi ryöstettyjen ja maahan hakattujen, näkemättömin silmin etsimme itsellemme jotain, emme lähimmäistä, pystytämme torneja vartioimaan saavutettuja etujamme tai toivottuja ajatusrakennelmia, taistelemme toisiamme vastaan. Jumalan missio kutsuu meitä mielen muutokseen, rakkauden Valtakuntaan. Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysasiakirja, samoin kuin Paavi Franciscuksen missiologinen paimenkirje vetoaa kristittyihin ja kirkkoon, uudistumaan muutoksen opetuslapseuteen, profeetalliseen ääneen, tyhjentymään itsestämme ja työhön kaikkein vähäisimpien hyväksi.

Miten tämä uudistuminen on mahdollista? Paavi Franciscus yksinkertaistaa paimenkirjeessään Evankeliumin ilo Kristuksessa pysymisen jokapäiväiseksi seurusteluksi hänen kanssaan. Tässä seurustelussa Kristus kuljettaa ihmisen ulos itsekkyyden kehästä, aidommin näkemään ikään kuin itsensä takaa oman minuutensa ja muut ihmiset. Tämä, kuten Franciscus sanoo, on aitoa ihmisyyttä ja kokemusta siitä suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Tämä rakkauden seurustelu myös mahdollistaa Kristuksen seuraamisen. Ainoastaan silloin, kun ihminen on surun keskellä, kuten hän sanoo, tätä ”ulos tuomista” ei tapahdu, vaan Kristus itse astuu siihen murhehuoneeseen, jossa ihminen elää. Siinä huoneessa ei ole mitään kiirettä, vain jakaminen ja suru. Seurustelussa Kristuksen kanssa rakkauden lääke on se mahla, joka virtaa viinipuusta oksaan. ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.”

Jos sinä olet murhehuoneessa tänään, puutteidesi ja elämän riepottelema, anna Jumalan rakkauden virrata hiljaa lähellesi, älä hätäile, luota häneen. Botswanan emeritus piispa Robinsonin mukaan vaikein elämän läksy kristityillä on luottaa Jumalan hyvyyteen vastoinkäymisissä ja onnettomuuksissa, ottaa ne vastaan uskossa hyvyyteen ja hänen kanssaan. Kun meitä riisutaan, ja oksamme puhdistetaan turhista versoista, saamme luottaa hänen hyvyyteensä, muuta ei ole. Elämämme murhehuoneissa emme jää yksin.

Tänään keskellä vaikeita aikoja koronapandemian runnellessa sisarkirkkojemme elämää Afrikassa ja Aasiassa, oikeudentunnon ja totuudentunnon niin raskaasti vähentyessä läntisessä maailmassa, kirkko ja kristityt kutsutaan seuraamaan Kristusta: hoitamaan haavoittuneita, sairaita ja maahan lyötyjä, puhumaan oikeuden ja totuuden puolesta, puolustamaan heikkoja ja sorrettuja, lähtemään liikkeelle ja seuraamaan hänen askelissaan. Luukaan evankeliumin sanoin ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” Tämä radikaali, muuttava sanoma, koskettakoon meitä kaikkia ja liittäköön meidät Jumalan perheväkeen, hänen työtovereikseen.

Siunatkoon teitä kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Aamen.

Vastauksena Siionin virsi 82.