Rolf Steffansson
Viime vuoden lopussa kuljimme äitini kanssa viimeisen matkan. Viimeisien kuukausien aikana sairasvuoteen äärellä hän kertoi paljon omista lapsuus- ja nuoruusvuosistaan. Hän kasvoi sotien jälkeen kuusilapsisessa perheessä. Kun hänen sotaveteraani-isänsä sai palkkaa, hän järjesti setelit pinoihin laskujen mukaan. Ruoalle ja vaatteille jäi aina häviävän vähän. Se, miten isoäiti pystyi hankkimaan ruokaa lapsille, on vieläkin arvoitus. Sen sain kuulla, että vasta kun isoäiti monta vuotta myöhemmin sai eläkettä, hän pystyi maksamaan pois luottonsa kyläkauppaan.
Ikävät muistot eivät kuitenkaan jääneet päällimmäisiksi. Taloon tuli usein sukulaisia ja naapureita, joilla oli vielä huonommat oltavat. Äitini muisti, kuinka isoäiti jakoi siitä mitä oli ja sanoi: ”Et koskaan köyhdy jakamalla”
Meille suomalaisille myytti sisukkaasta ja itsepäisestä kansasta on tärkeä. Olemme usein kuulleet kuinka olemme rakentaneet tätä maata tyhjästä, ja miten maksoimme velat sotien jälkeen. Mutta tämä on vain osa totuutta. Siihen aikaan kuin isoäiti jakoi muun maailman luterilaiset kirkot auttoivat meitä huomattavalla avustuksella. Unicef keräsi rahaa, ja kymmeniätuhansia suomalaisia lapsia saivat avustusta. Myös maailmalla ymmärrettiin, että jakamalla ei köyhdy. Monet tavalliset kristityt tekivät kuin isoäitini ja jakoivat niukkuudestaan.
Olemme tänä talvena uudistaneet Suomen Lähetysseuran lähetysteologisen asiakirjan. Toteamme että meidän ja koko meidän kirkkomme kutsumus lähtee liikkeelle Jumalan lähetyksestä, jossa me saamme kaiken lahjana: ”Jumala luojana antaa meille koko luomakunnan, Kristus itsensä ja hyvät tekonsa sekä Pyhä Henki kaikki lahjansa.” Kaikki alkaa Jumalan jakamisesta. Kristillinen sanoma on kertomus Hänen rikkaista lahjoistaan, jotka näkyvät luomakunnassa. Kirkkaimmin Jumalan jakaminen näky Jeesuksen ristillä. Nimenomaan risti tekee uskostamme ainutlaatuisen. Siinä Jumala jakaa omastaan niin että meillä kaikilla olisi elämä. Jumala ei köyhtynyt jakamisesta. Elämä voitti ja me tulimme kaikki osallisiksi siitä. Kristityn arkielämä on lahjojen jakaminen eteenpäin. Jakamalla saamme enemmän.
Viimeisien vuosien aikana tätä jakamisen taloutta on vahvasti kritisoitu. Yhä enemmän lähimmäisestä välittäminen on kyseenalaistettu lehtien palstoilla ja sähköisessä maailmassa. Olemme jo vuosia kuulleet kysymyksen: Miksi meidän täytyy kertoa tästä vieraanvaraisesta Jumalasta niin kauas rajojen yli? Eikö ihmisiä siellä jossakin pitäisi jättää rauhaan? Nyt kuulemme myös: Miksi meidän pitäisi välittää? Ajatus siitä että jokainen pitäää olla oman onnensa seppä on yleistynyt. Se johtaa helposti myös heikkojen ja köyhien syyllistämiseksi: Miksi he eivät ryhdistäydy? Miksi he aiheuttavat meille lisäkustannuksia? Kun ihmisiä nähdään hintalappuina se johtaa helposti ajatukseen , että meidän elämä olisikin täydellinen jos heikot, maahanmuuttajat, ja kärsivät ihmiset Suomessa, Syyriassa, ja Etiopiassa eivät olisi olemassa.
Kun nimismies Sandman 1830-luvulla kirjoitti kruununvouti Hårdhille herännäisyyden rikoksista, yksi syytös oli: ”Säästölaatikoita varojen keräämistä varten pakanalähetyksen hyväksi löytyi… . Näihin säästölaatikoihin oli suuri osa köyhimmistä talonpojista, varsinkin naiset, uhranneet arvokkaimman omaisuutensa, niin kuin kultaa, hopeaa, silkkivaatteita, päähineitä ym. ” Syytös oli, että kaukaisen lähimmäisen auttaminen lisäisi köyhyyttä. Jakamisen halua ei saatu lopetettua oikeuden tuomiolla. Joidenkin vuosien jälkeen se kantoi hedelmää Suomen Lähetysseuran perustamisena. Kun ensimmäisiä lähetystyöntekijöitä lähetettiin maailmalle nälkävuosina, kaukaisten lähimmäisten ystävät joutuivat uudestaan vastaamaan kritiikkiin liiallisesta välittämisestä. Silloisen lähetysjohtajan vastaus oli, että kristittyinä emme voi laittaa läheisten ja kaukaisten hätää vastakkain. Tästä kiinni pitäminen on monella tavalla koitunut siunaukseksi koko meidän maalle.
”Et koskaan köyhdy jakamalla”. Meidän maamme ongelmat eivät johdu siitä, että olisimme välittäneet liian paljon heikoista, tai jakaneet liian paljon lahjoistamme Afrikan ja Aasian maille. Olemme historiamme kautta vastaanottaneet paljon, ja olemme oppineet että jakamalla eteenpäin saamme enemmän. Ahdinkoon maamme on joutunut silloin, kun ahneus on kasvanut, ja itsekkyydelle on annettu valtaa. Lähetyksessä on kysymys jakamisesta. Me elämme Jumalan lahjoista, ja murramme fyysisen ja hengellisen leivän lähimmäisemme kanssa. Siinä siunaus meille kaikille moninkertaistuu. Jakamalla emme köyhdy.
Rolf Steffansson, varatoiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseura
