Kyselyä ja rohkaisua lauantain iltaseuroissa

Lauantai-illan iltaseuroissa sai ihmetellä ja kysellä – monenlaisia asioita. Siellä sai myös rohkaisua elämän eri tilanteisiin.

Omista kyselyistään kertoi heti aloituspuheessaan Pertti Kurikan nimipäivät –bändin basisti Sami Helle.

- Kun veljeni Ville kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 2000, pohdin, etten pysty oikein uskomaan Jumalaan, Sami kertoi liikuttuen. - Olin tavallaan toisen maailman kansalainen, ja mietin, miten jatkan eteenpäin kuoleman jälkeen.

Elämä oli jotenkin hakusessa.

Neljä vuotta sitten tilanne muuttui, kun Sami osallistui kehitysvammaisten kirkkopyhään Kotkassa. Hän kohtasi körttiläisyyden ja sen myötä sekä ihmisten tuoman yhteisöllisyyden että Jumalan.

Mutta kysymyksiä on edelleenkin. – Olenko Jumalan arvoinen, toistui nytkin puheessa parikin kertaa. Pohdintoja aiheuttaa edelleen myös yksinäisyys ja se, kun menettää kaiken.

- Mutta nyt luotan Jumalaan, silloinkin kun on vaikeita aikoja, Sami vakuutti vaikuttavassa, aplodit keränneessä puheessaan.

Sami Helteen puheen kokonaisuudessaan löydät täältä.

Virret vastaavat kyselyihin

Kyselemisestä aloitti myös seuraava puhuja, Helsingin alue- ja musiikkisihteeri Leena Väyrynen-Si.

Hän kertoi Aholansaaressa päättyneestä rippikoululeiristä, jossa opettajat eivät päässeet helpolla. Siellä keskusteltiin ja keskusteltiin. – Eivätkä nuoret itse lopettanee koskaan sitä keskustelua.

- Myös seuroissa sai ihmetellä ja kysellä, mutta niissä annettiin virsien vastata.

Erityisen vaikuttavana ja liikuttavana Leena Väyrynen-Si piti sitä, miten nuoret pitivät toisistaan huolta.

- Kristityt ovatkin Kristuksen kädet ja jalat: vain niiden kautta hän voi toimia, hän muistutti.

Leena Väyrynen-Sin puheen löydät kokonaisuudessaan täältä.

On olemassa jotakin muutakin

Ammattinsa mukaisesti toimittaja Johanna Korhonen lainasi heti alkuun erään lehden haastattelua. Siinä haastateltava oli todennut: - On olemassa jotakin muutakin.

- Tuollainen aihe koetaan usein jotenkin noloksi ja vaikeaksi – siitähän puhuvat vain uskovaiset, Korhonen totesi.

Ja kuitenkin: - ”On olemassa jotakin” on tavallisen ihmisen uskontunnustus.

- Se on kaukana varmuudesta. Siinä on ehkä häivähdys toivosta, kaipauksesta – ja ehkä jonkinlainen uskon aavistus.

- Meillä kahden maan kansalaisilla on vain tuo aavistus – jos sitäkään, Korhonen totesi.

Hän kertoi myös kelttiläisestä käsitteestä nimeltä ”thin space”, ohut kohta. Niissä taivas ja maa näyttävät koskettavan toisiaan ja pyhä ja inhimillinen kohtaavat. Ne ovat häivähdyksiä toisesta, näkymättömästä maailmasta.

Kelttiläisessä ajattelussa ohut kohta tapahtuu aina, kun kaksi ihmistä kohtaa tavalla, jossa Jumalan antama inhimillisyys toteutuu kaikessa rikkinäisyydessä ja kauneudessa.

Puheensa lopussa Johanna Korhonen ihmetteli, miksi kirkko on aina huolissaan milloin mistäkin. – Ehdotan, että lopetetaan kaikenlainen kirkkouikuttelu ja siirrytään kirkkopuuhailuun, hän innosti. – Armoa on nimittäin se, kun saamme puuhailla yhdessä, hän vakuutti.

Johanna Korhosen puheen löydät kokonaisuudessaan täältä.

Jumalan armo ei voi olla halpuuttavaa

Rovasti Heikki Keränen aloitti jämäkästi Efesoilaiskirjeen tekstillä (Ef. 6:12): ” Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.”

Rovasti Keränen viittasi moniin aikamme ilmiöihin. Esimerkiksi talous alistaa uskonnon ja politiikan, sivistyksen ja historian, hän totesi.

- Ja historian roskatynnereistä on kaivettu esiin nationalismi sekä rasismi.

- On niin monia asioita, joissa meidän on uudistuttava. Eikä tuo taistelu tapahdu joitakin avaruusolioita vastaan, vaan hyvän ja pahan välinen taistelu tapahtuu meidän sydämissämme.

Puheen lopussa Keränen pohti armoa. – Jumalan armo ei voi olla halpuuttavaa armoa, joka ei välitä toisista.

Vastakohtana on kallis armo, joka annetaan kaikkensa yrittäneelle ja siinä epäonnistuneelle. Silloin meihin tulee toisista välittämisen ja vastuun henki – kalliin armon henki, Keränen vakuutti.

Heikki Keräsen puheen löydät kokonaisuudessaan täältä.

Kaisla ja puu

Rovasti Veli-Matti Hynnisen puheesta huomasi, että hän on myös median ammattilainen. Niin monta kuvaa ja tiivistä sanontaa hänen puheensa piti sisällään.

Ensimmäisessä hän kertoi oliivipuusta ja kaislasta, jotka kasvoivat rinnakkain. Ja – totta kai – kaikista näytti, että puu on se vahva, joka seisoo. Kaisla on vain heikko korsi.

Kun myrskytuuli kävi ylitse, niin ”vahva” puu olikin kaatunut, mutta kaisla se vain huojui hiljaa tuulessa. Se oli taipunut, mutta kestänyt – jatkamaan elämäänsä.

Puheen loppuosa oli kuin pitkä rukous, jonka ydin oli: Jumala, Sinulle minä kuulun, Sinä olet minussa.

- Hän on sinussa, ja sinä Hänessä, Hynninen rohkaisi.

Aivan lopussa hän palasi lähes päivälleen kuuden vuosikymmenen taakse, kun hän osallistui Savonlinnassa körttijuhlille isänsä, äitinsä ja veljensä kanssa.

- Äkkiä paikalle ilmestyi hahmo, joka laski kätensä minun ja veljeni päälle.
Tuo hahmo oli Aku Räty. Viesti pojille oli: - Pitäkää, pojat, huolta, että juhlat säilyvät.

– Se oli ikihetki: hän luotti nuoriin, Hynninen muisteli nyt.

Ja juhlat ovat säilyneet. Siitä kertoivat tämänkin lauantai-illankin iltaseurat.

Veli-Matti Hynnisen puheen löydät kokonaisuudessaan täältä.

 

Teksti Thorleif Johansson
Kuva Sami Löf

Julkaistu 10.7.2016

Lue myös Sami Helteen haastattelu Valomerkissä täällä.