Herättäjäjuhlavastuu siirtymässä Joensuuhun
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Herättäjäjuhlavastuu siirtymässä Joensuuhun

Julkaistu 4.7.2021

 

Joensuussa 2022

Joensuun herättäjäjuhlat ovat 1.–3.7.2022. Juhlia on toki valmisteltu jo vuosien ajan ja viime vuonna juhlia jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin.

- Viime talvesta saakka valmistelut ovat jatkuneet taas täydellä vauhdilla. Toki meille oli pettymys, ettemme päässeet Kauhavan juhlille. Odotimme saavamme hyviä ideoita ja oppivamme pohjalaisten tavasta järjestää juhlia, kertoo Joensuun herättäjäjuhlien juhlatoimikunnan puheenjohtaja Petri Karttunen.

 

Pesäpallostadion juhla-alueena

Joensuussa on jo päivitetty juhla-alueen varaukset uuteen ajankohtaan.

- Yhteistyö kaupungin kanssa on sujunut hyvin, kuten aikaisemmillakin juhlilla 1961 ja 1995. Nyt juhlakenttänä on Joensuun Mailan pesäpallostadion, Kerubi Stadion, kertoo Karttunen.

Juhla-alue on Joensuun keskustan läheisyydessä.

- Alueelle on hyvät kulkuyhteydet ja parkkitilaa on runsaasti, myös junalla saapuminen onnistuu kätevästi. Juhlaravintola on viereisessä Joensuu Areenassa, eli paahteelta ja sateelta suojassa, kertoo juhlien pääsihteeri Kati Nissi.

Kaupungin majoituskapasiteetti on hyvä ja majoitusta kannattaakin kysellä suoraan alueen hotelleista.

 

Lohduksi toisillemme

Juhlien tunnus ”Lohduksi toisillemme” valittiin jo ennen koronapandemiaa.

- Silloin mielessämme oli ennen kaikkea koveneva ja armoton kielenkäyttö, monia haavoittavat ja lamaan lyövät kovat sanat, Karttunen kertoo.

- Haluamme pitää esillä, yhdessä veisata ja oppia yhdessä toisenlaisia sanoja, lohduttavia, rohkaisevia ja hoitavia.

Kati Nissin mielestä juhlien tunnus "Lohduksi toisillemme" on erittäin ajankohtainen koronan jälkeisessä ajassa.

- Koronakokemusten jälkeen ymmärrämme ehkä uudella tavalla sen, miten meidän tehtävämme on olla lohduksi toisillemme, ja miten paljon elämästämme puuttuu, jos emme voi kohdata toisiamme kasvotusten ja kosketusetäisyydeltä.

Juhlien tunnus muistuttaa Nissin mukaan siitä, että kaikki lohdutus tulee Jumalalta.

- Lohdutus on syvimmiltään siinä, että olemme kaikessa hänen varassaan ja myös tulevaisuutemme sekä ikuisuutemme on hänen kädessään. Jumala ei meitä hylkää, vaan odottaa jokaista kotiin, ottaakseen rakkaan lapsensa avosylin vastaan.

Pitkän tauon jälkeen herättäjäjuhlien järjestäminen yhteisenä kokoontumisena on Petri Karttusen mukaan heille pohjoiskarjalaisille tärkeä tehtävä, johon he paneutuvat innostuneina ja toiveikkain mielin.

 

Lue lisää Joensuun herättäjäjuhlien Juhlaviestistä osoitteessa 5130-joensuun-juhlaviesti.