Värähdellään yhdessä

Yhdessä veisaaminen on intiimi kokemus, tietää Jaakko Heinimäki.

 

Kirjailija Jaakko Heinimäki tekee papin hommia harvakseltaan. Silti hän on törmännyt useammankin kerran siihen, että kun perhejuhlaa suunnitellaan, siihen ei haluta virsiä. Ne eivät tunnu luontevilta tai omilta.

– Se voi johtua siitä, ettei ole syntynyt tunnesidettä virsiin. Harvalla perheellä on tietty virsi, jota olisi tapana yhteisissä kokoontumisissa laulaa. Mutta silti ihmiset haluavat, että lauletaan yhdessä. Se on tärkeä rituaali elämän taitekohdissa, Heinimäki sanoo.

Viime vuonna ilmestyi hänen kokoamansa Syntisen virsikirja, joka saattaa helpottaa ”ei mitään virsiä, pliis” -tilanteita. Esimerkiksi ristiäisiin on tarjolla Ultra Bran Minä suojelen sinua kaikelta ja rippijuhlissa voi veisata J. Karjalaisen Sankarit.

– Valitsin lauluja, jotka ovat tunneilmastoltaan samantapaisia kuin virret. En tiedä, onko se luterilaisuuden vaikutusta, että meillä on paljon niin sanottua kevyttä musiikkia, joka liikkuu samassa maastossa kuin virret. Esimerkiksi Väliaikainen voisi olla Saarnaajan kirjan tekstiä.

– Katri Helenan Mun sydämeni tänne jää osallistui vuonna 1980 Syksyn Sävel -kilpailuun. Siitä on tullut suosittu hautajaislaulu. Nuorempi kanttoripolvi ei edesmiellä sitä muuksi, Heinimäki kertoo.

 

Perinteisissä virsissä ei ole mitään vikaa, ja Syntisen virsikirjaankin niitä mahtui muutama, Heinimäki tarkentaa. Sitä hän kyllä ihmettelee, että kirkossa laulamiseen tarvitaan kirkolliskokouksen määräenemmistöllä sertifioitu virsikirja.

– Vapaampi, pelimannimaisempi meininki voisi olla aika kiva. Aikoinaan virsiä sepitettiin tapauskohtaisesti. Sana ”virsi” tarkoitti alun perin laulua. Perinteisten virsien tavoin syntisen virret ovat sellaisia, että niitä on helppo laulaa yhdessä

– Yksi luterilaisuuden tunnuspiirre on yhteinen seurakuntaveisuu. Yhdessä laulaminen on voimakas kokemus. Toisaalta se on aika intiimiäkin, sillä ääni on värähtelyä ja laulaessamme värähtelemme yhdessä, Heinimäki sanoo.

Kirjaan perustuvat yhteislauluillat ovat olleet suosittuja.

– Ehkä kirjan nimi antaa viestin, ettei tarvitse olla erityisen hurskas tullakseen kirkkoon laulamaan ja kokeakseen pyhyydentuntoa, Heinimäki arvelee

 

Syntisen virret on luokiteltu samaan tapaan kuin tavallisen virsikirjan virret. On lauluja kirkkovuoden juhliin, kirkollisiin toimituksiin ja eri elämäntilanteisiin. Reippaasti eniten, 12 laulua 44:stä, on sijoitettu Ahdistukset ja lohdutus -otsikon alle. Sieltä löytyy niin Tähdet, tähdet kuin Satumaakin. Jos kirjan lauluille pitäisi löytää pienin yhteinen nimittäjä, se olisi Heinimäen mukaan kaipuu.

– Rakkauden kaipuu, eheyden kaipuu, onnen kaipuu, läheisyyden kaipuu. Teologisesti sen voi nähdä taivasikävänä.

– Ja kun sanon, että läheisyyden kaipuu ja taivasikävä ovat sama asia, en yritä

selittää läheisyyden kaipuuta pois. Jumalan valtakunta ei ole sitä, että meidän täytyisi koettaa levitoida korkeampiin sfääreihin, vaan se on sitä, että taivas tulee tänne.

 

Teksti Kaisa Halonen

Kuva Sirpa Päivinen

Juttu on ilmestynyt myös Hengellisessä Kuukauslehdessä.

Syntisen virret -konsertti herättäjäjuhlien oheisohjelmassa.