Juhlapuhe Simo Juntunen

Arvoisa juhlaväki!

   Rohkaista elämään kristittyinä. Näihin kolmeen sanaan on kiteytettynä tarkoitus, jota varten olemme kokoontuneet herättäjäjuhlille Sotkamoon.  Nämä kolme sanaa; rohkaisu, elämä ja kristitty on kirjoitettu myös herättäjäjuhlilla perinteistä vuosijuhlaansa viettävän heränneiden perustaman palvelujärjestön, Herättäjä-Yhdistyksen tarkoitukseen.

   Rohkaisusta viestii kainuulaisten juhlajärjestäjien näille herättäjäjuhlille asettama juhlatunnus ”En pelkää vaarojen matkaan”.  Juhliemme tunnus on otettu paljon veisatun Siionin virren 173 keskeltä. Kyseinen virsihän alkaa ja päättyy kehotuksella ja käskyllä veisaajan sielulle; Soi, virteni, kiitosta Herran.  Juhlien tunnus on ikään kuin vastauksena kehotusten välissä.

   Rohkeita, itsestään varmoja ja vahvoja ei tarvitse erikseen rohkaista, yllyttää tai kehottaa kiittämään eikä lähtemään vaarojen matkalle. Virren imperatiivimuoto ”Soi” paljastaa, että sanat osoitetaankin meidän kylmenneille mielille, keskelle arkuuttamme, köyhyyttämme ja pelkojamme. Sydänten kylmyys, arkuus ja pelko lamaannuttavat, vievät hakemaan turvaa lukittujen ovien taakse tai sulkeutumaan ympäröivältä todellisuudelta omaan sisäiseen maailmaamme tai kuppikuntaamme.

 

Mistä rohkeus pelkojen ja kuplien maailmassa

   Pelkoja on monia ja jokaisella omansa. Yleistä ja yhteistä huolta ja pelkoa ajassamme ovat herättäneet monet ulkoiset talouden ja turvallisuuden kasvaneet uhkakuvat, vastakkainasettelut ja kytevät ristiriidat. Juhlapaikkakunnallamme Sotkamossa on erityisen kipeänä asiana ollut viimeaikoina vahvan kasvukauden jälkeen työpaikkojen ja ympäristöarvojen yhteen sovittaminen. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on kevään vaalien jälkeen korostettu useaan kertaan mm. sellaisia sanoja kuin luottamus, yhteinen tilannekuva ja kyky tehdä päätöksiä.

   Huolta on kannettu kansankunnan sisäisestä jakaantumisesta erilaisiin kupliin ja kriittisesti kyselty oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden perään. Samaan aikaan pakolaisten määrä on kasvanut historian suurimmaksi. Kymmenillä miljoonilla ihmisillä ei ole tässä maailmassa kotia, paikkaa mihin mennä. He hakevat turvaa rajoiltamme ja pyytävät apua.  Ajan vakavuudesta kertoo, että keväällä valitut ja hallituksen muodostaneet uudet yhteiskunnalliset vallankäyttäjät ovat vedonneet myös kirkkoon ja uskontoihin toimimaan sen puolesta, että kaikki pysyisivät samassa veneessä.

   Vaikka tunnetusti pessimisti ei pety, on syytä kysyä erityisesti näinä aikoina ja näillä juhlilla tulevaisuuden toivon perään.  Mistä löydämme uutta rohkeutta, missä on turvamme jos ja kun omat voimat eivät riitä? Onko kristityllä ihmisellä jokin erityinen velvollisuus, vastuu ja tehtävä maailmassa? Mitä tarkoittaa tässä ajassa elää kristittynä maailmassa? Haluammeko etsiä kirkkona yhteistä tilannekuvaa yhdistettynä suurempaan ja laajempaan kuvaan. Tahdommeko rakentaa keskinäistä luottamusta eri tavoin ajattelevien kanssa?

 

 

 

Tilannekuva ja suurikuva

   Juhliemme tunnus ”en pelkää vaarojen matkaa” vaikuttaa uhmakkaan rohkealta. Mistä tällainen rohkeus kumpuaa? Millaisen suuremman kuvan tunnuksen taustalta löydämme?

   Moni on voinut huomata, että juhliemme tunnuksen ja virren lauseen väliltä löytyy pienen pieni ero.  Mikko Katilan kirjoittamassa virressä lauseen keskellä on pieni sana ”siis”, joka on jätetty pois juhlien tunnuksesta. ”En pelkää siis vaarojen matkaa” kuuluu virren sanat. Tuo pieni sana ”siis” viittaa ja osoittaa johonkin aiemmin kerrottuun. Se ei ole tarpeeton täytesana vaan tärkeä sidesana. Virressä, joka yleensä veisataan alusta loppuun, tuo viittaus tulee ymmärrettäväksi. Juhlatunnuksessa, joka on muutaman sanan iskevä viesti, kiteytys, tuo viittaus jäisi irralliseksi eikä avautuisi ilman selitystä.  Mihin virressä siis viitataan, mihin sillä sidotaan?

   Kun kristittyinä ja kirkkona päivitämme yhteistä tilannekuvaa, emme katsele pelkästään omaa tai yhteiskuntamme sen hetkistä surkeaa tilannetta, sen epäkohtia ja uhkia vaan kuvaan astuu kysymys ihmisen ikiaikaisesta Jumalasta ja ihmisen perimmäisestä turvasta.  Yksittäisen, aikaan ja hetkeen sidotun tilannekuvan sijaan halumme on laajentaa kuvaa ja ymmärrystämme suuremmaksi ja laajemmaksi kuvaksi.

   Tilannekuva asetetaan suurempaan kuvaan ja suuren kertomukseen, sukupolvien ketjuun. Näin tekee myös virren tekijä sidesanalla siis. Hän viittaa Jumalan hyvyyteen ja armoon, Hänen pelastaviin tekoihinsa, voimaan ja valtaan, pyhyyteen, kirkkauteen ja yli ymmärryksen käyvään rakkauteen. Siihen hän yksin rohkeutensa perustaa lähteä vaarojen matkalle, tarttua hetkeen ja suunnata tulevaan.  Hän luottaa, että ei kukaan kulkija ole yksin, vaan Herra on kanssasi synkimmillä poluillasi ja pimeimmillä hetkillä. Sinä riität ja sinä kelpaat. Silloinkin kun toivoa paremmasta ei enää ole ja omat voimat ja mahdollisuudet on käytetty loppuun.

 

Risti kristityn tunnuksena ja kutsumuksena

   Kristittyjen suuren kuvan tuntomerkkinä on risti. Se löytyy kirkoista, roikkuu monen kaulassa ja kaiverretaan kerran hautakiveemme.  Ristin merkillä meidät siunataan. Se piirretään otsaan ja rintaan kasteessa ja viimeiselle matkalle arkullemme merkiksi siitä, mitä Jumala on tehnyt.

   Jykevä risti on pystytetty myös tälle juhlakentälle. Ristin rakenne on äärimmäisen yksinkertainen. Pystypuu, ristin kantava rakenne, on ankkuroitu maahan ja sen toinen pää osoittaa taivaaseen. Pystypuu kertoo yhteydestä maan ja taivaan, Jumalan ja ihmisen, syntisen ja pyhän välillä. Se kertoo siitä, mitä Jumala lahjoittaa.  Mutta risti ei ole risti, ilman pystypuuhun kiinnitettyä vaakapuuta.  Vaakapuu osoittaa ympärille. Suuntaa huomion ympäröivään todellisuuteen, lähimmäiseen, yhteiskuntaan, ihmissukuun ja koko luomakuntaan. Risti on Kristuksen merkki. Se on toivon ja sovituksen merkki, joka symboloi niin iankaikkisen elämän toivoa, pelastuksen lahjaa, kuin kristityn tehtävää ja kutsumusta maailmassa.

   Kristityn kutsumus maailmassa on ristinmuotoista.  Kutsumukseen kuuluvat sekä ristin pystypuu että sen vaakapuu. Hengelliset ja maalliset asiat, kirkko ja yhteiskunta, Jumala ja lähimmäinen.  Kirkolle ja hengellisyydelle ominta ja tutuinta on puhe Jumalasta ja puhe Jumalalle. Sana ja rukous. Siis se, mitä ristin pystypuu symboloi. Jääminen pelkästään tähän, seurustelemaan Jumalan ja Kristuksen kanssa on houkuttelevaa. Se olisi jäämistä mukavuusalueelle. Tämän houkutuksen tunsi apostoli Paavali, joka kirjoitti filippiläisille halustaan olla vain Kristuksen kanssa, mutta torjui halunsa jäädä mukavuusalueelle. Toisten takia ei hän voi vetäytyä vain hengellisiin maailmoihin.  Rististä tulee risti vasta kun pystypuuhun kiinnitetään vaakapuu, joka suuntaa askeleemme ja huomiomme arkeen. Siellä eletään todeksi kristityn kutsumusta kaikenlaisissa arjen tehtävissä ja palveluviroissa kodeissa, työpaikoilla, ja vaikkapa talkoissa ja erilaisissa vapaaehtoistehtävissä. Tämä ristimuotoinen kutsumus ja elämä antaa kirkolle ja kristityille tehtävän vaikuttaa laajalla rintamalla ja kyntää leveällä auralla yhteiskunnassa, toimia ja puhua niiden puolesta, jotka eivät saa ääntään kuuluviin.

 

   Arvoisa juhlaväki. Ristinmuotoiseen, kokonaisvaltaiseen elämään kristittyinä olemme näillä Sotkamon herättäjäjuhlilla rohkaisua hakemassa. Meitä kutsutaan ja lähetään elämään kristittyinä vaarojen matkalle sietämään epävarmuutta, kohtaamaan erilaisuutta, ristiriitoja ja suurta inhimillistä hätää. Meitä rohkaistaan nousemaan vaarojen päälle, katsomaa avaralle ja näkemään laumojen ja laidunten mittaamattomuus.

   Ristinmuotoiseen elämään kristittynä kuuluvat myös vieraanvaraisuus, ovien avaaminen vieraille ja muukalaisille sekä omastaan jakaminen. Tietä ja suuntaa meille näyttäköön kirkon Herra Jeesus Kristus, joka omalla elämällään ja opetuksellaan rikkoi oman aikansa raja-aitoja, puhkoi kuplia erilaisten yhteiskunnallisten ja uskonnollisten ryhmien välillä. Hän asettui syntisten ja vainottujen ystäväksi, söi arkojen ja heikkojen kanssa, otti vastaan elämässä vammautuneet ja kutsui seuraajakseen.

   Tämä sama Kristus olkoon läsnä köyhyydessämme ja koettelemuksissamme, ristissämme. Rohkaiskoon hän meitä näkemään näissäkin ajan tuulissa ja muutoksissa uuden mahdollisuuden. Armo riittää ja kantaa. Hän antakoon meille tulevaisuuden ja toivon. En pelkää siis vaarojen matkaa. 

 

Simo Juntunen Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja