Martti Miettinen

Puhe pdf-muodossa

sunnuntai 3.7.2022
päätösseurat klo 13.30
Martti Miettinen

 

”Illalla te sanotte: ”Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa.” Ja aamulla: ”Tänään tulee ruma ilma, kun taivas on synkän ruskottava.” Maan ja taivaan ilmiöt te kyllä osaatte tulkita, kuinka sitten ette osaa tulkita tätä aikaa? Miksi ette jo itsestänne päättele, mikä on oikein?”

Jeesuksen sanat kutsuvat meitä tarkkaamaan, mitä nyt tapahtuu, ja tulkitsemaan tätä aikaa.

 

Nyt tapahtuu sellaista, mitä ei ole toivottu eikä suunniteltu.

Parempaa tulevaa on maailma tähän asti toivonut.

Mutta tuli pahempaa — tuli korona, ja tuli sota.

Tuli tauti, korona, jonka matkustajat levittivät ympäri maailman.

Tuli sota, jonka sytytti piilevä Suur-Venäjän haave, vuosia kasvanut Venäjän vallanhalu.

Suomen presidentti sanoi, että Venäjän on nyt katsottava peiliin.

 

Tuntuu kuin nyt meillä haluttaisiin palata entiseen elämään.

Mutta onko sellainen mahdollista?

Meillekin on tarpeen katsoa peiliin.

Millaista on meidän entinen elämä, johon halutaan palata?

Tähänastisessa menossa rahan valta kasvaa ympärillä.

Rahan valta on tuonut uudet työpaineet ja uuvuttanut monen ihmisen.

Aikoinaan vaihtokauppaan keksittiin raha.

Raha on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Kasvava joukko on väsynyt entiseen menoon.

Sanotaan, että viime vuosina on kasvanut nuori uupunut sukupolvi.

Mistä tulee melkein kaikkien kokema liikarasitus?

Eikö se ole ajan puutteen kumma seuraus?

Me elämme aikaa, jolloin tuntuu olevan jatkuva ajan puute.

Tieteellis-tekninen luontoajattelu on tyhjentänyt ihmisen ajan jatkumoksi vailla sisältöä ja mieltä.

Nykyhetkeltä on viety täyttymys, läsnäolo, levollisuus.

Nykyajan tulevaisuudennäkymillä on vaikea tyydyttää ihmisen uskon nälkää.

Tässä ajassa esitetään yhä enemmän vaatimuksia, mutta samalla kaivataan yhä enemmän lohdutusta.

Kaivataan toisen maailman sanoja.

 

Nykyajan, tämän maailman tunnussanoja on kilpailu.

Kilpailuun kuuluu tietysti aina voittaja.

Mutta siihen kuuluu myös se, että toiset häviävät.

Talouskilpailun selostajat ovat kuitenkin häviäjistä hiljaa.

Talouskasvun lupaus, tarjota parempaa elämää kaikille, tuo lupaus on valhe.

Sanotaan ihmisen saavan sitä isomman palkan, mitä tärkeämpää työtä hän tekee.

Sen mukaan kansaneläkeläiset ja työttömät eivät ole tärkeitä, vaan tarpeettomia ihmisiä.

Tässä tarvitaan toisen maailman ääntä.

 

Tällä maapallolla tarvitaan toisen maailman ääntä.

Venäläiseen matkatoimistoon tuli uusrikas ja kysyi, mihin hän vielä voisi matkustaa.

Toimistohenkilö kyseli, onko rikas käynyt Lontoossa ja Pariisissa?

Entä New Yorkissa, Tokiossa tai Pekingissä?

Kaikissa rikas oli käynyt.

Silloin toimistohenkilö otti karttapallon

ja käski rikkaan etsiä vielä käymätön paikka.

Rikas pyöritti maapalloa — ja sanoi sitten:

”Joka paikassa olen käynyt. Onko teillä toinen maapallo?”

Niin Venäjällä kerrotaan tapahtuneen.

Mutta entä meidän suomalaisten matkailu?

Matkailu on todella lisääntynyt jo niin paljon, että siihen ei riitä enää yksi maapallo.

”Miksi ette jo itsestänne päättele, mikä on oikein?”

Niin Jeesus kysyi.

Maapallo on meidän elintilamme.

Maapalloa emme voi valita.

Tämä on todellinen elintilamme, mutta onko tämä todellinen myös mahdollinen elää?

 

Venäjää ja muita suuria valtioita pidetään maailman imperiumeina.

Mutta niitä suurempi imperiumi on kuitenkin rahan imperiumi.

Se ylittää valtioiden rajat, EU:n ja etupiirit.

Rahan imperiumi elää meidän kulutushalustamme ja velanotostamme.

Vertailu, kateus ja kilpailu vähenee vasta, kun tilalle tulee jotain parempaa.

Jotain parempaa kuin rahan imperiumi on sellainen hyvyyden ihme,

että vertailu, kateus ja kilpailu vähenee.

 

Abraham Achreniuksen pääsiäisvirsi Emmauksesta kehotti meitä vanhojen Siionin virsien sanoilla:

”Puhukaa puutteet toisillenne,

kun kohtaa murheen synkkä yö,

ja lohduttakaa toisianne,

kun rasittaapi tuska, työ,

ei joutavilla jutuilla,

vaan yksin Herran sanalla.”

 

Lohduttakaa toisianne, ei joutavilla jutuilla, vaan yksin Herran sanalla.

Ja virsi jatkuu:

”Silloin on Jeesus keskellänne,

vaikkette häntä tunnekaan.”

Achrenius sanoo: Puutteet ja sana, kun niitä jaamme, silloin on Jeesus keskellämme.

Silloin meiltä ei puutu mitään, vaan puutteen sijaan meitä yhdistää tyytyväisyys.

Sellainen hyvyys ei ole tästä maailmasta.

Se ei ole jokin teko eikä ajatus vaan ihme.

Sitä hyvyyttä tämä maailma on vielä vailla.

1 Kor. 13:ssa Paavali kirjoittaa asenteesta, joka uskoo toisesta kaikkea hyvää. 

Se Paavalin sana ei parane selityksellä eikä ajattelulla.

Että uskoo toisesta hyvää, että pitää häntä ystävänä.

Se on asenne, ei ajatus...

Jeesuksen tajuaminen ei ole ajatuksen ja selityksen varassa, vaan asenteen varassa.

Usko ei ole ajatuksessa vaan asenteessa.

Usko on asenteessa, jota sanotaan myös rakkaudeksi.

 

Tässä yhteydessä on turvallista elää.

Paras hyvä on jotain, mitä emme omista itse, vaan se on meillä yhdessä toistemme kanssa.

Parasta on, että pidämme huolta toisistamme.

Tässä ei mitään puutu, kun me olemme yhteyden keskellä.

Tässä yhteisessä uskossa on helppo hengittää.

Ja tässä on myös hyvä kuolla.