Iiris Kivimäki

Lataa puhe pdf:nä tästä.

Jeesus on kaapattu. Huuto ei ole opetuslasten parahdus Getsemanen puutarhassa. Se on tuskainen huokaus, kun luen nettisivuja ja nettikirjoitusten kommentointia tässä kirkon kansainvälisessä viestintätyössä. Sattuvat ja loukkaavat sanat lentävät kuin terävät kivet toisin ajattelevien niskaan.

Me ihmiset haluamme niin kovasti omistaa Jeesuksen. Juuri sellaisen Jeesuksen, joka meille sopii, ja käyttää häntäkin lyömäaseena toisia vastaan.

Jeesus on kaapattu — Hänen nimellään ei tarkoiteta ristin kantajaa, kipujen miestä, sairauden tuttavaa — ei hiljaista, nöyrää rukouksen kuulijaa, kanssakulkijaa, vaan hänet on pantu palvelemaan nettikeskustelun lyömäaseena niin kuin ennen rintanappina. Hänet on alistettu mittariksi ja jakolinjaksi erottamaan meidät ja nuo toiset.

Sanatyöläisenä tuntuu, että pelkästään sanoilla on erittäin vaikeaa välittää viestiä. Hyvätkin sanat on kaapattu muuhun käyttöön. Me siirrymme kuvien, musiikin, visuaalisten viestien ja niiden jakamisen aikaan. Kokonaisvaltaiseen viestintään. Näin tapahtuu myös lähetystyössä.

Pääsin työssäni Lähetysseuran viestintäjohtajana käymään viime talvena Senegalissa. Siellä kielimuurit ovat ylittyneet. Oma kieli vahvistaa identiteettiä. Pienet esikoululaiset saivat opetella aakkosia ja numeroita omalla äidinkielellään. Vähemmistöryhmien eli pulaarin ja sereerin kielille on käännetty oppimateriaalia ja kirkon tarvitsemia tekstejä. Silti uskon, että vielä enemmän ihmisten välisiä muureja on ylitetty musiikin avulla.

Musiikki on kieli, minkä avulla Jumala voi koskettaa sanojen sijaan. Muun muassa Löytyt Senegalissa ja Namibiassa ovat tukeneet kirkkoja käyttämään omaa musiikkiaan jumalanpalveluksissa ja tavoittamaan nuoria.

Matkallani kävin myös Senegalin sisämaan kaupungissa, Fatickissa, luterilaisen kirkon keskuksessa, jossa oli viikon kestävä pyhäkoulunopettajien kurssi naisille. Oli koskettavaa katsoa kymmeniä tulevia pyhäkoulunopettajia laulamassa koulutuksensa päätteeksi virsiä ja omankielisiä laulujaan luokassa. Vauvat uinahtelivat sylissä. Naisia väsytti, se oli viikon kestävä pyhäkoulukurssi. Pyhäkoulunopettajan tehtävä on kuitenkin kouluja käymättömälle naiselle ylpeyden aihe. He oppivat ja osaavat. Naiset panevat toimeksi.

Lähetysseuran työssä eletään paikallisten ihmisten rinnalla ja osana paikallisten kumppanien yhteisöä. Ja lähetystyössä nähdään, miten Hyvä Jumala koskettaa.

Mutta nyt myös tuo lähetys-sana on kaapattu. Sanaa pidetään rasitteisena. Lähetys-sanaa ei ymmärretä arkikielessä. Sillä ei kuvata tuota koskettavaa Pyhän läsnäoloa pyhäkoulunopettajien laulaessa, ei lämpöä tai toisen kunnioittavaa kohtaamista, identiteetin vahvistumista tai Hyvää Sanomaa, ilosanomaa — vaan sanaan on tullut epäilyttävän kielteinen sointi — tai lähetys-sana ei vaan tunnu modernilta kieleltä.

Ja kuitenkin tämän rakkaan Lähetysseuran työn lähtökohtana on ollut Hyvä sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta jo lähes 160 vuotta. Toimimme 30 maassa sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa. Olemme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen toimija, heränneen kansan lähetysjärjestö, ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä.

Tätä uutta sanomisen tapaa lähetyksestä haemme nyt tähän aikaan sopivaksi. Mitä on tuo ilosanoma, rauhan tuominen?

Silti kaapatut sanat haastavat meitä. Niitä ei saa ottaa meiltä pois.

Ehkä surullisinta on, että kaunein sana kaikista — rakkaus — on myös kaapattu. Se on kapeutettu nettiviihteeseen, rakastumisen kuumiin tunteisiin — ei pitkänsitkeään sitoutumiseen, ei armolliseen rakkauteen, jossa on luottamusta, uskoa, toivoa ja anteeksiantoa.

Perheissä emme puhu samaa kieltä. Emme osaa osoittaa rakkautta sanoin emmekä teoin. Meillä ei ole aikaa toisillemme. Me emme osoita rakkautta läheisillemme, koska he ovat aina läsnä arjessa, arkisina, haavoittuvina omien televisio- ja mobiilimuuriensa takana. Kaukaiset lähimmäiset ja vastuu maailmasta kiinnostavat meitä vielä vähemmän. Kun emme jaksa läheisiäkään rakastaa.

Meiltä on kaapattu Jeesus, lähetys ja rakkaus. Niitä pidetään vanhanaikaisina ja kuluneina sanoina tai niitä käytetään lyömäaseina.

Ja kuitenkin näihin kolmeen kaapattuun sanaan kiteytyy syvimmässä olemuksessaan usko, toivo ja rakkaus. Jeesus merkitsee uskoa. Lähetys merkitsee toivoa. Ja suurimpana kaikesta on rakkaus.  

Kun tämä toteutuu arjessa, kehitysmaan kummilapsen elämässä, perhepiirissä tai ystävien joukossa — siinä syntyy kokonaisvaltainen lähetys: Sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kerran kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena.