Mauno Nivala

Lataa puhe pdf-muodossa.

Täällä herättäjäjuhlilla on monia kymmenenvuotiaita. Minä olen jo vanha paappa, mutta kerran olin kymmenen vuoden ikäinen. Sinä kesänä olin äidin kanssa Tampereen herättäjäjuhlilla. Oli vuosi 1967.

Muistan sieltä joitakin asioita. Näin, kuinka jotkut pojat söivät hattaraa. Minä en ollut sellaista koskaan maistanut. Manguin äidiltä hattaraa ja lähdimmekin sitä ostamaan seurojen väliajalla.

Mutta äidille kulkeminen herättäjäjuhlilla oli hidasta. Hän oli käynyt Karhunmäen herännäisopiston ja kodinhoitajakoulun Raudaskylässä, joten juhlilla oli paljon tuttuja. Äiti jutteli heidän kanssaan, eikä kävelystä tahtonut tulla mitään. Äidillä oli musta körttipuku. Taas kävely pysähtyi naisten laumaan, kaikilla körttihameet päällään! Potkiskelin harmistuneena Ratinan kentänreunan kiviä; ei ehkä ehditä ostaa hattaraa ollenkaan tällä väliajalla! Viimein otin tiukan otteen mustasta hameesta ja nykäisin. Katsoin ylöspäin ja huomasin oudon ihmisen — olin nykäissyt väärästä vaatteesta! Äiti oli siinä vieressä.

Porukkaa oli paljon. Äiti olikin varoittanut minua: ”Älä eksy!” Ymmärsin tuon pyynnön tarkoittavan muutakin kuin väkijoukkoon harhautumista. Aavistin, että se tarkoitti myös eksymisen vaaraa taivaan polulta.

Herättäjäjuhlien järjestäjillä oli silloin hattaraa hurskaammat tavoitteet. Tampereen juhlien tunnus oli: ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus.” Siihen monet Raamattua lukeneet mielessään lisäsivät jatkon: ”Tartu kiinni iankaikkiseen elämään!”

- Älä eksy!
- En, äiti, en!

Ja kuinka usein olen eksynyt äidin ja isän ohjeista, ja kauas! Olen niin monta kertaa tuntenut syyllisyyttä ja häpeää elämällä toisin kuin on opetettu. Tiedän, että Kalevan kirkkopuistossa on nyt monia muitakin, joilla on samoja tunteita ja kokemuksia omasta elämästään. Elämä ei ole ollut aina toiveitten mukaista.

Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus. Päätösseuroissa puhutaan joskus lähtemisestä kotikilvoitukseen. Juuri kotona, kaikkein läheisempien tykönä mitataan ihmissuhteita, kuuntelemisen taitoa, kykyä antaa anteeksi ja ymmärtää. Ja juuri siellä se on meistä monelle vaikeinta! Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus!

Minulle kilvoittelu merkitsee pinnistelyä, parhaaseen pyrkimistä. Mihin hyvällä uskon kilvoituksella kurkotellaan? Yritänkö elää äidin ja läheisten neuvojen mukaan? Onko minun kilvoitteluni sovittautumista heidän ja muiden ihmisten asettamiin elämisen malleihin? Tarkoittaako Raamatun kehotus "kilvoittele hyvä uskon kilvoitus" ihmisten mielen mukaista kilvoitusta. Niin, että kaverit, perhe, kuolleet vanhempani ja heidän vanhempansa monissa polvissa ovat mielissään?

Äitiä ja isää tulee kunnioittaa, mutta heitä ei tarvitse matkia. Hyvä uskon kilvoitus ei ole elämää ihmisten mielen mukaisesti. Jumala on sinulle ajatellut sinun oman kilvoituksesi. Ei toisten ihmisten sanojen, tapojen ja vaatimusten määräämää elämän tietä. Ei matkimista, vaan omaa elämää. Jumalalla on sinulle sopiva kilvoitus kuljettavaksi. Sinun kokoinen. Sinulle mahdollinen. Sinulle hyvä kilvoitus.

Ei olekaan vain yhtä tapaa elää, uskoa ja kilvoitella. Arvostan äitiä ja isää, heidän tapojaan, arvojaan ja uskoaan. Jumalalla riittää ihmisille kuitenkin monia keinoja kilvoitella. Sanotaan, että elämä ei ole mustavalkoinen. Vanhempieni körttipuvun tumma on oikea väri. Valkoinenkin on oikea väri. Punainen on oikea väri. Ja sininen, vihreä, oranssi… Kaikki sateenkaaren värit ovat oikeita. Elämän värejä! Sinullakin on oma väri, oma kilvoitus, Jumalan valmistama ja värittämä! Jumalan mielen mukainen.

Sinä kelpaat, sinä riität, sinä et ole yksin!