Mauno Kuvaja

Isonkyrön herättäjäjuhlat

Aamuseurat

lauantai 7.7.2012

Kutsuit minua. Tässä olen. Kutsuit minua. Tässä olen. Mene nukkumaan, mutta jos joku vielä kerran kutsuu sinua, vastaa näin: ”Puhu Herra, palvelijasi kuulee!”

Kuulitko kuulijani oikein? Mene nukkumaan, sanottiin, vaikka nyt on aamuseurojen aika. Kuulit aivan oikein. Lainasin nimittäin tuttua kertomusta 1. Samuelin kirjan kolmannesta luvusta. Mene nukkumaan, mutta jos joku vielä kerran kutsuu sinua, vastaa näin: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee!” Tämän neuvon sai pieni poika Samuel kasvattajaltaan iäkkäältä, silmiltään hämärtyneeltä pappi Eeliltä. Poika Samuel on ymmällä, kutsu tulee toistuen. On nukkumisen aika, eikä suunnasta ole tietoa, kuka kutsun lähettää. Hän ei osaa erottaa, tietenkin se lähin ihminen, joka on hänen kasvattajansa, on myös kutsuja, näin hän arvelee. Mutta kutsuja onkin taivaan Jumala, maan ja taivaan Herra.

”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee!” Tätä pappi Eelin neuvoa on lainattu puheissa monta kertaa. Ehkä olet sinäkin näille juhlille tullut rukoushuokauksissasi toistellut tätä samaa. Jumala puhui sitten Samuelille, näin kertomus jatkuu. Jumala antoi viestin, se oli tarkoitettu pappi Eelille ja hänen perheelleen. Viesti ei ollut ainakaan sillä hetkellä heille mieltä ylentävä. Nuhdetta se oli, nuhdetta menneestä, väärin eletystä elämästä.

Puhuuko Jumala vielä, tuo taivaallinen Kuningas, Totuuden Henki, tuo joka paikassa oleva ja kaikki näkevä? Tarvitaanko kirkkoa enää? Tarvitaanko enää tätä hengen liikettä, herännäisyyttä? Pannaanko pois kaikki viralta, Jumalakin? Ehkä tätä kaikkea olet sinä, juhlille tullut, kanssani tänä aamuna kyselemässä.

Jokainen aikakausi tuo omat haasteensa. Elämme maailmassa, jolloin kaikkea kyseenalaistamme. Tieto paisuttaa, tieto lisää tuskaa. Lisääkö se meille Jumalan mielen mukaista tuskaa, sitä ettemme tätä meille uskottua uskon perintöä tuhlaa emmekä hukkaa. Jumala puhuu, mutta me emme vain sitä huomaa, sillä Jumalan tapa on tehdä aina uutta. Hän on uudestiluova voima, hän on elävä Henki. Tutkimattomuudessaan hän on kaiken lisäksi salattu Jumala, jolla on kaikki valta.

Samuel-poika sanoi: ”Kutsuit minua”. Hän ei voinut erottaa Jumalan kutsua kasvattajansa Eelin kutsusta. Eikö olekin perin inhimillistä? Perisyntimme tähden me olemme pahaan taipuvaisia. Jatkuvasti tekee mielemme ottaa koko omaisuus ja lähteä tuhlaajapojan tavoin vieraille maille. Mutta Herran sana ei anna rauhaa. Jumala kutsuu omantunnon herätessä katumukseen ja mielenmuutokseen. Jumalan tapa hoitaa meitä on viedä sydämen särkymisen kivikkoiselle tielle. Jospa hän saisi johtaa meitä tänä aamuna vanhan Siionin sanoin sanomaan: Ah jos kuin lapsi itkisin Niin kauan jälkehesi Ett sinun syliis pääsisin Sun armolapseksesi!

Jumalan syli on aina avoin. Jumalan sylissä hylätty saa hoitoa. Armolapseksi päässeellä on perintöoikeus kaikkiin taivaan tavaroihin, Jumalan koko omaisuuteen.

Samuel-kertomuksessa sanotaan: ”Siihen aikaan Herran puhui ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty”. Samuel oli etuoikeutettu: Herra puhui juuri hänelle, pienelle pojalle. Miksi näin? Siksi että juuri hänet Herra oli valinnut tähän tehtävään, kuulemaan – mutta myös tottelemaan.

Puhuuko Jumala? Kyllä Jumala puhuu. Puhuuko hän tänä aikana? Kyllä hän puhuu. Mitä kieltä hän puhuu? Ihminen, lopeta kyselysi ja sano Jumalallesi: ”Puhu, Herra!”

Rukouskilvoittelija Serafim Sarovilainen neuvoo kyselijää: ”Jokainen työ, joka tehdään rakkaudesta Kristukseen, tuo meille Pyhän Hengen armon. Parhaiten saamme sen rukouksessa, koska se on aina käytettävissämme!”

Ystäväni, hyvä seuravieras! Olet tullut kanssani herättäjäjuhlille. Näillä juhlilla veisataan. Näillä juhlilla rukoillaan, onhan meillä täällä käytössä rukouskirja nimeltään Siionin virret. Ystäväni, veisataan, veisataan rakkaudesta Kristukseen, rukoillaan kaksinkertaisesti rakkaudesta Kristukseen! Virittäkäämme aamuvirsi Herralle, päivävirsi, iltavirsi – niin jospa Herra Jumala kuulisi meitä ja puhuisi meille ja antaisi meille Pyhän Hengen hänen armostaan ja ihmisrakkaudestaan!