Vesa Äärelä
Lauantai 3.7.2021
Aamuseurat klo 8.30
Vesa Äärelä
Huomenta itse kullekin — vaikka tämän näin etänä toteankin. Mutta ei käy kieltäminen, että pettymys oli suuri, kun ajattelin, että pääsen mukaan juhlille näkemään ja kohtaamaan ihmisiä. Toisin kävi — niin kuin elämässä pakkaa käydä muutenkin. Mutta näille Etelä-Pohjanmaan lakeuksille saavuin vieraana ja outoa murretta puhuvana 9-vuotiaana punatukkaisena poikasena ensi kerran viitisenkymmentä vuotta sitten. Ensimmäistä kertaa opin tietämään, että sitä suomen kieltä, jota puhuin, ei puhuttukaan täällä. Olihan se järkytys sekä itselle että luokkakavereille. Joka tapauksessa tunsin tulleeni täysin vieraalle maaperälle vieraana ja outona. Ehkä elämän hyvää ironiaa on se, että ensimmäisiä kavereita oli Rannanjärvi. Ei tarjonnut vihaa vaan kaveruutta. Ja näin moni muukin.
Niin, vieraana ja outona. Se ei rajoitu vain Suomen eri osiin. Me kaikki olemme myös maailmassa. Mutta tämä maailma hämmentää monin tavoin: koronapandemia, toistuvat luonnonkatastrofit, pakolaisvirrat, ääriliikkeiden ja autoritääristen johtajien nousu, mielenterveysongelmien kasvu. Ja kaikesta, mitä tapahtuu, pitäisi vielä osata ajatella jotain. Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä. Vai olisiko hiljaa. Vältellä ja vetäytyä omaan maailmaan ja askareisiin.
Kuinka paljon sinuun mahtuu tätä maailmaa? Kuinka paljon sinuun mahtuu asioita, ongelmia, kriisejä, sotia, uhkakuvia? Toinen yrittää seurata kaikkea ja olla mukana elämän menossa. Toinen taas ei jaksa. Ei pysty. Ei ymmärrä. Jotkut ahdistuvat. Ja pelkäävät. Asioita yritetään ottaa haltuun joko vihalla tai masentumalla. Huutamalla tai vaikenemalla. Tämä maailma kaikkineen ei tunnu mahtuvan meihin.
Mitä tehdä? Tai miten olla? Mikä olisi välttämätöntä, ehkä?
Ei onnistu olla niin kuin kaikkea tätä ei olisi. Minä olen tässä maailmassa — ja tämä maailma on minussa. Täällä olen, liikun ja hengitän. Tämän maailman ahdistus on minussa ja sinussa, tahdoimme sitä tai emme. Mutta jos emme tunnista tätä ahdistusta itsessämme, sitä, mistä se tulee, niin silloin tunnemme itsessämme vain pahan olon, vihaisuuden — ja haluamme sen menevän pois. Ja millä luulemme, että sen saa pois? — Yrityksellä poistaa kaikki vieras ja outo elämästä. Jakamalla toisia meidän puolellamme oleviksi tai meitä vastaan oleviksi. Toinen ei ole enää Jumalan rakastama ihminen, jolla on, kuten kaikilla, omat hyvät ja huonot puolensa, vaan hänestä tulee joko ystävä ja hyvä. Tai sitten vihollinen, uhka, vieras, outo, josta on päästävä eroon tavalla tai toisella.
Viimein kasvoin kiinni tähän maaperään ja sen ihmisiin. — Ja muistan, kuinka lapualaasista oltiin sitä mieltä, että olivat vähän outoja ja vieraita, Ylihärmästä katsottuna. Mutta heti kun opimme tuntemaan niitä toisia, huomaamme, että he eivät olekaan ensisijaisesti uhkia, vaan pääosin samanlaisia kuin minä ja sinä. He jakavat samankaltaisia huolia ja iloja kuin mekin.
Meidän pitää jotenkin takoa päähämme ja ymmärrykseemme, että Jumalalle kukaan ei ole vieras ja outo. Hän ei ummista silmiään kenenkään ahdistuksilta, huolilta. Hänelle kukaan ihminen, hänen luotunsa, ei ole uhka. Kristuksessa Jumala näyttää, miten hän ottaa koko maailman siipiensä suojaan. Hän ottaa koko maailman syliinsä, kuten Kristus otti lapset omaan syliinsä — opetuslasten vastustelusta huolimatta. Hänen sylinsä, hänen siipiensä suoja, on kaikille. Hän on huolenpidon Jumala kaikkia kohtaan. Ja siksi voimme aina luottaa häneen. Vaikka meillä maailmassa elävinä on maailman ahdistus, vieraus ja muukalaisuus myös itsessämme, meidän ei tarvitse suojautua vältellen tai väkivaltaisesti. Saamme tunnistaa itsessämme olevan maailman yhteisen ahdistuksen — mutta samalla voimme valita sanoa ei sille reaktiolle, joka yrittää sulkea pois ja hävittää kaiken minkä koemme vieraana ja outona. Kristuksen huolenpidossa ja rakkaudessa on sinun turvasi. Se rakkaus voi sulattaa jokaisen mielentilan näkemään koko elämän ja maailman uusin silmin ja toimimaan sen mukaisesti: ”Minä olin vankilassa, ja te tulitte katsomaan minua. Minä olin alaston ja te vaatetitte minut. Minä olin nälkäinen ja te annoitte minulle ruokaa.” Nasaretilainen sanoo: anna minun rakkauteni ja huolenpitoni sulattaa sinussa oleva viha, kauna, katkeruus, epäluulo — ja anna muiden löytää sinun kauttasi se siipien suoja, jonka voimme antaa toisille ihmisille. Tämä ”Siipien suoja” on Kristuksen laki — meille kaikille muukalaisille, oudoille ja vieraille.
 | Puhe pdf-muodossa. |
