Nivalan seitsemät herättäjäjuhlat

Körttiläisyyden taustaa

Nivala tunnettiin vielä 1800-luvun alussa jossain määrin pahamaineisena paikkakuntana. Pidisjärven kappelikunnan asukkaita sanottiin tiettävästi "puukkojokelaisiksi". Oman lisänsä paikkakunnan arveluttavaan maineeseen toivat metsärosvot. Joose Vilkunan arvion mukaan metsärosvous sai alkunsa siitä, kun lähiseudulla karkasi huomattava määrä Suomen sodan aikaisia sotilaita. Heillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jäädä elelemään metsiin. Muutoksen saarnaa tarvittiin.

Varmaankin tällainen "kevään ensimmäinen kiuru", uuden ajan ja herätyksen airut Nivalassa oli armovuoden saarnaaja Matias Voldstedh (1819–1820). Hän antoi seurakuntalaisten kuulla "syntiensä kauheuden". Näiden saarnojen oletetaan vaikuttaneet ensimmäiset herätykset. Toisaalta voidaan ajatella, että herätysten vaikutusta tuli Savosta päin Kiuruveden, Pyhäjärven ja Haapajärven kautta Nivalaan asti. Tiettävästi Kalajoen seurakuntaan papiksi tullut Nils Gustaf Malmberg vieraili myös Pidisjärvellä. Vuosi 1832 on jo ollut Kalajokivarressa laajemmin herätysten aikaa.

Enemmän alkoi tapahtua, kun Malmberg siirrettiin Pidisjärven kappelikuntaan kappalaisen apulaiseksi (1833–1838). Hän oli saanut aikaan levotonta hengellistä liikehdintää jo ollessaan Viipurissa, minkä vuoksi hänet karkotettiin sieltä. Hänen saarnansa lienevät olleet alkuun voimakkaita, parannukseen tähtääviä lain saarnoja. Myös kosketus seurakuntaan oli niin voimakas, että kun hän nousi saarnatuoliin, osa kansasta jo itki, ennen kuin hän oli ehtinyt sanoa sanaakaan.

Paavo Ruotsalainen, joka oli maallikkona jo saavuttanut Savossa ja Pohjois-Karjalassa heränneiden johtajan aseman, kuuli Pohjanmaan ja eritoten Nivalan herätyksestä ja Malmbergin vaikutuksesta ja päätti tulla itse tutustumaan tilanteeseen v. 1833, kohta vaimonsa Riitan kuoleman jälkeen. Häntä opastettiin matkalla heränneisiin taloihin.

Seuraavana vuonna 1834 helluntain aikaan hän tuli Lauri Juhana Niskasen kanssa haluten tutustua Malmbergiin. Matkallaan hän osui Pirttiperään, Malmbergin pappilaan, seurojen aikaan. Kuultuaan Malmbergin puhetta Paavo kommentoi: "Katsoppas sitä, kun lahtaa tuota kansaa!" Seuraavana päivänä vieraat olivat Nivalan kirkossa, minkä jälkeen Malmberg riensi tapaamaan Paavoa. Kohta pidettiin lähitalossa seurat, joissa Malmberg lumoutuneena kuunteli Paavon hoitavaa ja viisasta julistusta, mutta ei voinut ylpeytensä vuoksi sitä kokonaan ottaa vastaan. Seurat jatkuivat Maliskylällä, mutta sielläkään ei tullut sovintoa. Paavo lähti sitten jo kohti Savoa ja pysähtyi Karvoskylän Jokikylällä seuroihin Isoniemen talossa, jolloin miehet yhdessä rukoillen saavuttivat yksimielisyyden. Näin Savon ja Pohjanmaan herännäisyyden katsottiin yhdistyneen.

 

Ensimmäiset Palosaarella 1894

Saaren ukko Matti Marjoniemi (1841–1909) järjesti kautta aikojen toiset ja Nivalan ensimmäiset herättäjäjuhlat talossaan Karvoskylän Palosaarella. Isäntä kustansi juhlat. Ruoka ja kahvi oli ilmaista tuhatpäiselle juhlajoukolle. Muhoksen kappalainen Erkki Pesonen kuvaili juhlia näin: "Vieraita, varsinkin syrjäisempiä, kummastutti se, ettei maakunnassa Ylivieskan asemalta lähtien näytty tuntevan rahaa miksikään.” Sama näytti olevan asianlaita Nivalassakin. "Hevoskyytejä oli järjestetty tarpeen mukaan asemalta. Juhlaväen hevosia varten isäntä oli teettänyt talon läheisyyteen aitauksen laitumineen.” Pesonen jatkaa: "Elävä ja sydämiä särkevä oli veisuu siellä." Elis Bergroth kuvaili Vartija-lehdessä kokemuksiaan juhlilta näin: "Merkillisen vaikutuksen teki tämä kansa katsojaan. Melkein kaikki, jopa yksin papitkin, olivat kansanpukuun, körttipukuun puetut. Miesten harmaat, naisten tummansiniset vaatteet painoivat koko joukkoon vakaan hengen. Kun puheiden aikana katsoi kuulijakuntaa, täytyi ihmetellä sitä hiljaisuutta, mikä vallitsi, ja sitä tarkkaavaisuutta, jolla miltei joka sana imettiin puhujan huulilta."

Hieman erilaisen kuvauksen juhlista antaa silloinen Nivalan kirkkoherra J. Roschier, joka oli evankelinen. Hän esitti Kirkollisissa sanomissa vaikutelmiaan juhlista. Kuvauksessa on kolea henki. Yleisvaikutelma juhlista oli hänen mielestään hyvä, mutta häntä häiritsi se, että monet puhujat viittasivat maailman vainoon ja siihen ahdistukseen, minkä alla herännyt kansa kilvoitteli. Hänen mielestään se oli "olemattoman kuvailua". Hän myös kaipasi Jeesuksen nimen lausumista useammin. Roschier kummasteli myös sitä, että Iida Cajan, papin vaimo, oli körttipuvussa.

Juhlapuheen piti Mauno Rosendal todeten: "Jokainen tunnustaa jo meidän aikanamme, että vanha herännäisyys, joka ei Suomessa, sitten kun se täällä alkoi, koskaan ole täällä lakannut, on ollut elämää herättävä, kirkkoa puhdistava liike.  ... Voimallisesti vetää Herra jälleen näinä aikoina Siionin asukkaita kokoon. Voimallisesti hän Henkensä kautta tässä kansassa ihmeitänsä osoittaa." Wilhelmi Malmivaara piti väkevän päätöspuheen, jonka lopuksi kansa laskeutui polvilleen ja päätti juhlan rukoukseen.

 

Toiset Yliniemellä 1903

Nivalan toiset herättäjäjuhlat pidettiin niin ikään Karvoskylällä, tällä kertaa Yliniemen talossa vuonna 1903. Mauno Rosendalin poissaolo painoi varjon juhlakansan mieliin. Kohta juhlien jälkeen hän sai käskyn lähteä maanpakoon. Juho Malkamäki oli nyt juhlapuhujan paikalla.

Nilsiäläinen seurapuhuja Paavo Tiihonen oli juhlilla mukana ja kirjoitti veljelleen elävän kuvauksen niistä: "Voi, miten siellä oli hyvät juhlat, miten henkevät puheet. Vilhelmi Malmivaaran saarna oli niin sanomattoman hyvä, ettei hän liene vielä toista sellaista pitänyt." Sitten hän kertoo Malmivaaran sanoneen päätöspuheessaan näin: "Pankaa, ystävät hyvät, tämä harjoitukseen! Tehkää isät ja äidit, isännät ja emännät, se tänä iltana jo ensi kerran!  Kootkaa lapsenne ja perheväkenne ympärillenne ja langetkaa polvillenne elävän Jumalan kasvojen eteen ja rukoilkaa, rukoilkaa itsenne ja lastenne edestä, palvelijainne, perheväkenne, meidän pappien, hallitsijain ja koko Suomen kansan edestä! Pyytäkää, että Jumala sulattaisi kansamme katkeran mielen hallitsijaakin kohtaan!" Näin sortokauden ahdistava poliittinen tilanne löi leimansa näihin juhliin.

 

Kolmannet pappilassa 1907

Varsin lyhyen tauon jälkeen kokoonnuttiin jälleen Nivalassa. Vuoden 1907 herättäjäjuhlat pidettiin kirkonkylällä. Kokoontumispaikkana oli nyt Similän pappila. Nivalan entisen sananpalvelijan Nils Gustaf Malmbergin syntymän satavuotisjuhla sävytti juhlien sanomaa.

Oulun lyseon rehtori Mauno Rosendal lausui: ”Olemme muistorikkaalla paikalla. Näillä mailla kaikui ensi herätyksen aikoina Nils Gustaf Malmbergin valtava ääni. Jos monesta syystä on syytä muistaa, miten tämä ääni täällä kaikui, niin ei vähemmin sen vuoksi että tänä vuonna on umpeen kulunut sata vuotta tuon merkillisen miehen syntymästä. Ja tuossa kirkkomaalla lepää Daniel Rauhala ja Vilhelmi Niskanen ja moni muu, joiden muisto on meille oleva kallis kaikille. Tapasin miehen, joka viimeisenä täältä erosi ja jonka puoli vuotta sitten sain nähdä ja silloin hyvästi jätin, tarkoitan Juho Raudaskoskea. Kun tulin hänen luokseen ja hän tervehti näillä sanoilla: voi sitä ääretöntä Jumalan rakkautta! Enempää hän ei saanut sanotuksi eikä tarvinnutkaan. Onnellinen se, jonka taival päättyy Jumalan kiitokseen ja ylistykseen. Niin, kalliit ovat tämmöiset muistot vanhoista heränneistä. Onko meissä tämä henki ja mieli, mitä olemme saaneet, mikä perintö säilytettäväksi annettu on. Rakkaus ei ole sanoissa, vaan ennenkaikkea teoissa!”

 

Neljännet 1933

Itsenäisen Suomen ensi askeleet olivat ehtineet jo vakiintua, kun kokoonnuttiin neljännen kerran Nivalaan herättäjäjuhlille vuonna 1933. Maatamme oli kuitenkin edellisinä vuosina koetellut raskas pula-aika, jonka seuraukset tuntuivat erityisen vaikeina Kalajokilaaksossa. Kansa oli tullut hakemaan tulevaisuuden toivoa ja uskoa voidakseen kestää vaikeudet ja kilvoituksensa tappiot. Juhlakansaa oli paljon ja heidän keskellään nähtiin myös silloinen eduskunnan puhemies Kyösti Kallio. Juhlaportissa oli tunnus Kulje vakaasti Herran teitä. Aihe antoi keskustelun aihetta juhlakansalle ja puhujille.

 

Viidennet 1946

Toisen maailmansodan tauottua ja Suomen kansan yrittäessä vähitellen sopeutua rauhan tehtäviin herännyt kansa sai jälleen juhlakutsun Nivalaan vuonna 1946. Elintarvikkeiden niukkuudesta huolimatta ystävät kyettiin hoitamaan hyvin ja siten luomaan juhlille normaalit puitteet. Aika oli raskas. Ehkäpä tästä johtuen Siionin virsien alkulauseen sana: ”Murheen alla veisaa Siioni heleimmin Herralle kiitosta! Vaikka Kristus oli puhunut sen Suomelle ja myös sen heränneelle kansalle ymmärrettävää kieltä” niin kuin Aku Räty totesi puheessaan.

Juhlille kutsuttiin tunnuksella Tule Herra Jeesus. Juhlapaikka oli kirkolla Niemenranta Malisjoen rantapelloilla. Juhlapuheen piti Matti Pesonen ja saarnan Väinö Malmivaara. Muita puhujia olivat mm. Sakari Repola, Aku Räty, Olavi Kares, Erkki Kurki-Suonio, Eemil Ponsimaa ja Kustaa Huhta.

 

Kuudennet 1966

Niin sanottu ryhtiliike hyökkäsi Suomen kirkkoa vastaan 1960-luvulla. Huomattava kirkollinen kulttuurikeskustelu oli ns. Salama-jupakka. Maaseudulla talonpoikaiskulttuuri oli arkkipiispa Martti Simojoen kannan takana ja valmisteli huolella tulevia juhliaan. Juhlat pidettiin seuratuvan kentällä ja tunnuksena oli Hän ei jätä eikä hylkää sinua. Jumalanpalveluksessa saarnasi teol. tri Erkki Kurki-Suonio ja juhlapuheen piti rovasti Jaakko Haavio.

Herättäjäjuhlien aattopäivänä paljastettiin muistomerkki Nils Gustaf Malmbergin asuinpaikalle Pirttirannalla.

 

Seitsemännet 1992

Nivalan kirkkopuiston tuntuma sai olla juhlakansan kohtaamispaikkana vuonna 1992. Juhlien tunnus oli Katso ihmistä. Juhlaohjelma oli muuttunut aikaisemmista Nivalan järjestämistä juhlista. Oheisohjelmassa oli näytelmä Armon vilaus, useita kuorokonsertteja ja musiikkitilaisuuksia. Juhlapuheen piti toiminnanjohtaja Jouko Kuusinen ja saarnan lehtori Matti Kujanpää. Kanttori Seija Vähäsarja sävelsi juhlajumalanpalvelukseen vaikuttavan introituksen päivän teemasta. Kuorot esittivät kirkossa säveltämän kantaatin Älkää murehtiko.

 

Heikki Hurskaisen, Elli Mantilan ja Pekka Pihlajaniemen teksteistä koonnut Hanna Järviluoma.