Taisto Reimaluoto
Isä sinä uskoit, että työväessä on voimaa.
Sinä uskoit, että ihminen vahvistuu, kun hän liittyy ammattiosastoon ja puolueeseen.
Yhdessä te uskoitte yhteiseen aatteeseen. Ja siitä kumpuavaan henkeen.
Te uskoitte, että itseään kehittämällä ihminen voi toisten kaltaistensa kanssa elää rauhassa ja sopusoinnussa.
Ja kyllä! Elettävää riitti: Jokien uomia muutettiin. Voimalaitoksia rakennettiin. Uusia kaupunkeja perustettiin.
Ajassa väreili voimallinen usko ihmiseen yksilönä ja yhtenäisenä joukkona.
Oli puolue, oli ammattiosasto oli aate. Oli usko siihen, että köyhimmänkin, vähäosaisimmankin isän ja äidin lapsi voisi jonakin päivänä tulla kotiin maailmalta lääkärinä tai pappina tai lakimiehenä. Ja että se henkinen pääoma, mikä sukupolvesta toiseen vaiettujen ajatusten takana odottaa vuoroaan, tulisi jonakin päivänä näkyväksi. Tuon uuden ajan ensimmäisen päivän aamu tulisi olemaan tasa-arvoisen elämän loistava alku.
Loistavaa alkua seurasi voimakas vaurastuminen sekä henkisen ilmapiirin riehakas vapautuminen. Kaikkialla toistuivat sanat: vapaus, veljeys ja tasa-arvo.
TOVERIT, HURRAA!........
Kunnes tuo kaikki henkinen ja maallinen yhdessä koottu hyvä eräänä päivänä ulosmitattiin. Työväen pankit, työväen rakennusyhtiöt, työväen kulttuuritalot myytiin järjettömien velkojen kuittaamiseksi….. Isä! Sinun uskosi katosi! Mielesi täytti pettymys, epäusko ja katkeruus. Koko siihenastinen uskontaipaleesi oli ulosmitattu. Uskolla oli pyyhitty lattioita, se oli paiskattu seinään, revitty rievuiksi ja sullottu uppoavan aatteenlaivan tilkkeiksi.
Ei jäänyt mitään. Järkkynyt mieli! Sairas ruumis! Turhaan eletty elämä! Yhteiseksi hyväksi koottu pääoma katosi! Sortui kahdeksankymmentäluvun velkahelvettiin.
Äiti sinä tulit nuorena tyttönä suureen kaupunkiin. Menit töihin kahvilaan ja ilmoittauduit opiskelemaan sairaiden hoitoa.
Sinun työpaikallasi oli ihmisiä, jotka kertoivat löytäneensä rauhan levottomaan mieleensä ja voiman heikkoon ruumiiseensa. He kertoivat sinulle Jeesuksesta Kristuksesta, joka oli heittänyt henkensä ihmisten syntien tähden. Ottanut heidän taakkansa kannettavakseen, jotta ihmisillä olisi hyvä olla maan päällä ja taivaassa.
Sinun kohdallesi oli osunut hyviä ihmisiä. Ne ihmiset eivät ajatelleet sinun olevan ryöväämisen kohde, vaan ilosanoman. Niin kuin niitä aikoja muistelit.
Sinä otit kasteen ja liityit seurakuntaan. Tulit uskoon. Sinusta tuli uskova. Ihminen, joka toimii uskonsa mukaan. Usko Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen vahvisti sinua ja uskontovereitasi. Te olitte vahvoja yhdessä.
Sinusta tuli myös sairaiden ihmisten hoitaja. Tai sinusta tuli ihmisten hoitaja. Hoidit nuoria ja vanhoja, hoidit sairaita ja terveitä. Hoidit sieluja sekä ruumiita.
Hoidit meitä lapsia. Kun oli kuumetta ja yskää. Ja minä ja sisko paranimme.
Ja kun isä sairastui hoidit häntäkin. Sinä jaksoit kun isän usko loppui ja ruumis murtui. Minä näin sen ja muistan sen. Minä todistin omin silmin, että sinä olit vahva uskosi kautta. Vahva oman ammattisi kautta. Mutta ennen kaikkea sen takia että uskosi ei horjunut.
Sinä otit kulkijat kotiimme. Ruokit heidät, annoit yösijan ja aamulla toivotit hyvää elämän matkaa.
Laitapuolen kulkureille annoit muutaman markan ja sanoit, että koittakaa ottaa omasta elämästänne kiinni.
Mutta koskaan et pakottanut ketään kuuntelemaan puhetta uskostasi. Toimit uskosi mukaa, teit lähetystyötä siellä missä kuljit. Mutta koskaan et vaatinut ketään uskomaan tai kääntymään tai muuttamaan elämäänsä. Pyysit joskus, esitti toiveen.
Ja rukoilit ihmisille parempaa elämää. Esitit esirukouspyyntöjä.
Entäs sinä?
Minäkö?
Niin, mihin sinä uskot?
En tiedä. Sen tiedän, että olen elänyt synnillistä elämää aina. Rikkonut Jeesusta ja Jumalaa ja Raamattua vastaan. Kiusannut tovereita, himonnut muiden ihmisten omaisuutta. Olen ollut valmis kohtelemaan lähimmäistäni kaltoin, kun hänellä on sattunut menemään paremmin kuin minulla.
Mutta uskonko?
Uskon.
Uskon ihmisten hyvyyteen ja siihen, että yhdessä asioita voidaan parantaa.
Yhdessä voidaan tehdä hyviä tekoja.
Yhdessä voidaan auttaa vähäosaisia.
Ja yhdessä voidaan rakentaa tästä pallerostamme parempi paikka niille, jotka eivät itse kykene sitä tekemään.
Mutta uskonko niin kuin kristitty raamattu-uskova?
Minun ruumiini on oppinut tietämään miten kristityn tulisi toimia. Minun mieleni on oppinut tuntemaan miten kristityn tulisi valita oman elämänsä nuotit. Minun muistini toistaa minulle ne tilanteet, jolloin en ole toiminut oikein muita kohtaan. Minun omatuntoni kertoo minulle, että minun tulisi pyytää anteeksi pahoja tekojani.
Mutta uskonko Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen?
En osaa vastata. Olisi houkuttelevaa sanoa, että uskon. Mutta sanon, että kun aika tulee otan vastaan mitä annetaan ja olen kiitollinen tästä elämästä ja siitä, että olen uskaltanut elää tätä elämää, en tulevaa.
Mukailen Runoilija Pekka Kejosta. Tähän sitaattiin liittyy jotain hyvin henkilökohtaista: Minä kuolen, Sinä kuolet, Hän kuolee, Me kuolemme, Te kuolette, Kaikki kuolevat. Paitsi se pieni pisamanaamainen poika, joka kauan sitten istui äitinsä vieressä Helluntaiseurakunnan kokouksissa, Hänelle luvattiin iankaikkinen elämä.
TAISTO REIMALUOTO, näyttelijä, Helsinki
