Jussi Leppälä

Jussi Leppälä
aattoseurat 3.7.2020

Kävelin maaliskuun puolivälissä aamulenkillä kauniin keväisissä maisemissa. Pysähdyin ihailemaan kahta yli lentävää joutsenta. Silloin sisälläni törmäsivät ensi kertaa kunnolla nuo kaksi asiaa: silmissä näkyvä kaunis luonto ja sisällä pyörivä pelko ja ahdistus. Luonto ja maailma puhuivat eri kieltä. Kuitenkin minä kuulin molemmat ja ne kohtasivat minussa.

Hetkestä syntyi laulu. Sen kertosäkeeseen tiivistyi kaipaus: Oi Luoja suothan, päivän ihan uuden, jossa saamme tulla yhteen, tuntea aidon kosketuksen. Oi Luoja suothan, vielä laulun uuden, jota laulamme yhdessä jälkeen tämän hiljaisuuden.

Kielet ovat rajallisia. Ihmisestä tulee sanaton kauneuden edessä, samoin rakkauden, surun, kärsimyksen, pelon ja julmuuden edessä. Sanat eivät riitä. Kun sanat loppuvat, avuksi tulevat virret, rukoukset, ruumiin kieli, silmät. Tämän kevään muukalaisuudessa näistä eniten virret ja rukoukset. Hiljaisilla kävelylenkeillä huomaa hyräilevänsä tai muistavan mielessään ihmisiä.

Tavallaan tuo laulun säe toteutuu ensimmäistä kertaa epätäydellisesti tänä iltana. Poikkeustila jatkuu, mutta olemme saaneet tulla ensimmäistä kertaa yhteen isommalla porukalla. Emme voi vielä koskettaa, emme halata turvavälien takaa, mutta saamme ensimmäistä kertaa nähdä toistemme kasvoja ja veisata yhdessä jälkeen pitkän hiljaisuuden.

Olen saanut olla monilla juhlilla mukana körttiradion toimitustiimissä. Tänä vuonna te körttiradion vapaaehtoiset mahdollistatte nämä etäherättäjäjuhlat. Näissä juhlissa sanojen kieleen sekoittuu ihan uudella tavalla Jumalan kieli ja sen kaikkivoiva kosketus. Emme istu seurapenkissä tai haahuile juhlakentän läheisyydessä. Emme tapaa kasvoista kasvoihin vanhoja ja uusia ystäviä. Me katsomme ja kuuntelemme ja tunnemme koti-ikävää. Me kaipaamme Jumalan ja ihmisten läsnäoloa. Nyt me tunnemme niin kuin kaikki ne, jotka ovat jo aikaisemmin juhlineet körttiradion välityksellä. Ja me kaipaamme yhdessä sitä kotia, josta veisaamme.

Parhaat omat muistoni körttiradiosta liittyvät niihin hetkiin, kun kohtaan juhlakentällä tai radiostudioon saapuu uusi haastateltava. Silmien kieli puhuu ennen sanoja. Se kertoo syvästä kosketuksesta. Olen saanut tulla kosketetuksi. Olen saanut olla mukana. Olen saanut olla kaipaavan kansan mukana.

Sievin herättäjäjuhlille vuonna 2002 tuli mies, joka kirjoitti juhlien jälkeen sähköpostia. Hän kertoi tulleensa kotiin, jossa hänet hyväksyttiin sellaisena kuin hän oli. Siksi tuo tämän vuoden etäjuhlien tunnus on hyvin osuva: Suojassas suo mun olla. Siinä on lupaus juuri tuosta Jumalan kodista. Ja me tiedämme, miten tuo säe jatkuu: jos kuinka kävisi. Vaikka kuinka kävisi, olemme Jumalan suojassa, hänen avarien tiluksiensa pientareilla.