Keskellä elämää yhdessä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Keskellä elämää yhdessä

Herättäjäjuhlat pidetään yleensä kaupunkien ja kuntien keskustoissa tai ainakin niiden välittömässä läheisyydessä. Näin juhlat julistavat, että Kristus itse on elämän arjen keskellä. Hän ei ole juhlatilaisuuksien koriste, vaan elämässä ryvettyneiden rinnalle asettuva auttaja, lohduttaja ja siunauksen tuoja.

Sotkamossakin juhlat on aivan keskustan tuntumassa. Koulun alue erilaisine harrastusmahdollisuuksineen muistuttaa lukukauden hyörinästä ja tiiviistä opiskelusta. Sotkamon juhlat ovat näin ajassa lujasti kiinni tulevaisuuden pelikenttiä jo samalla tähyten. Juhlat ovat keskellä elämää ja kutsuvat kaikkia mukaan sanan kuuloon. Kenenkään ei tarvitse kokea itseään ulkopuoliseksi, vaikka ei olisi koskaan Siionin virsistä tai Paavo Ruotsalaisesta kuullutkaan. Kristus on tasapuolisesti kaikkien Vapahtaja ja Hyvä Paimen. Hänen armonsa ei ole koskaan ansaittua eikä jää kesken.

Juhlia on vuosikausia tehty yhdessä ja nyt juhlaviikonlopun lähestyessä talkoolaisia tarvitaan satamäärin palvelemaan seuravieraita. Jos olet pohtinut, olisiko minusta talkoihin, niin vastaa ihmeessä ja heti myönteisesti. Talkoisiin ovat kaikki tervetulleita, sillä tehtäviä löytyy jokaiselle! Monenlaisia osaajia tarvitaan. Yhdessä tekemisen riemu on nimittäin palkitsevaa ja hauskaa! Jos ei jotain hommaa hallitse, voi kysyä toiselta ja taas joku voi tukeutua sinun osaamiseesi. Olen monesti kokenut erilaisissa talkoohommissa yhteisen ilon. Ensimmäisiä kokemuksia oli, kun rippikoululaisena menimme auttamaan polttopuiden kärräämisessä maitokärryillä erään mummon pihaan sekä niiden tekemisen klapeiksi.

Tule siis mukaan talkoisiin! Tule juhlille Sotkamoon!


Risto Kormilainen 
Kainuun paimen