Avarasti armon asialla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Avarasti armon asialla

Vantaan Hämeenkylän seurakunnan työntekijät Pähkinärinteen kaupunginosan Pägyn päivässä. Kuva: Marianna Siitonen.

Julkaistu 29.6.2015

 

Vuoden 2016 herättäjäjuhlia isännöi Vantaan seurakunnat. Herättäjäjuhlat sopivat seurakuntien toimintatapaan, jossa pyritään menemään sinne, missä ihmiset muutenkin ovat – eikä odottamaan, että he tulevat kirkon tiloihin.

– Seurakuntien ydinviesti on armon asialla. Siihen kiteytyy sanoma rakastavasta Jumalasta ja meille ihmisille annetusta tehtävästä, sanoo Vantaan herättäjäjuhlien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Hannu Pöntinen.

Vantaalla on toteutettu monenlaisia matalan kynnyksen tapahtumia. Suomen ensimmäiseen hääyö -tapahtumaan keskiaikaisen Pyhän Laurin kirkon maisemissa osallistui vuonna 2009 92 paria. Sittemmin idea vaivattomasta ja tunnelmallisesta avioliittoon vihkimisestä on levinnyt eri puolille Suomea.

Joulukuussa on jo monena vuonna yllätetty työmatkalaiset jakamalla juna- ja bussiasemilla piparkakkuja. Tähän tempaukseen osallistuivat viime vuonna kaikki pääkaupunkiseudun seurakunnat ja pipareita jaettiin 75000 kappaletta.

Heikommassa asemassa olevien auttaminen on Vantaalla tärkeää. Vuonna 2014 seurakuntien diakoniatyöllä oli yli 60000 asiakaskontaktia.

Lisätietoa Vantaan seurakuntien toiminnasta: vantaanseurakunnat.fi. ja pääkaupunkiseudun verkkomediasta valomerkki.fi.