Mari Haarajärvi

Puhe pdf-muodossa.

lauantai 15.7.2023
sateenkaariseurat klo 14.30
Mari Haarajärvi

Kesällä me suomalaiset heräämme eloon. Kesätapahtumia on joka niemen notkossa. Kesä kesältä enenevässä määrin järjestetään ympäri Suomea myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavia Pride-tapahtumia. Monissa näistä tapahtumista ovat seurakunnat ja järjestöt olleet myös mukana järjestämässä sateenkaariseuroja ja -messuja, jotka ovat meille vähemmistöihin kuuluville erityisen tärkeitä tilaisuuksia. Näissä me voimme kokea erityisellä tavalla turvaa ja nähdyksi tulemista kohdatessamme Jumalan ja toinen toisemme.

Seinäjoella Pride-viikkoa vietettiin kesäkuun alussa. Yhtenä tämän teemaviikon tapahtumana oli Sateenkaarimessu tuossa viereisessä Lakeuden Ristissä. Osallistuimme tuohon messuun puolisoni kanssa. Messu eteni tutun kaavan mukaan. Tuli ehtoollisen aika. Polvistuin alttarille odottamaan vuoroani. Laulu alkoi. Kuuntelin säveliä, kuuntelin sanoja. Laulu kuulosti tutulta.

Meni kuitenkin hetki ennen kuin tajusin, mitä laulua laulettiin.

”Kun et jaksa enää esittää mitään
Kun et suuta pysty supussa pitää
Tule luoksemme
Pöytä on jo katettu”

Ensimmäinen tunne oli hymy. Laulu oli tuttu. Tutumpi kuitenkin radiosta, festareilta ja keikoilta kuin messusta, vaikka se siihenkin toki niin hyvin sopi. Välittömänä reaktiona tullut hymy muuttui kuitenkin pian. Ei mennyt kuin hetki, kun tuli itku. Syvältä sisimmän kätketyistä lokeroista. Täysin odottamatta. Itku, joka ei ollut vain kyynel silmäkulmassa. Itku, jota oli vaikea suitsia. Puhdistava, voimaannuttava ja lohduttava itku. Laulu jatkui.

”Jätettyjä, petettyjä, eronneita, karanneita
Langenneita, ratkenneita, sisimpänsä salanneita
Mä lupaan että on hauskempaa meil
Jotka löytää syntisten pöytään”

Tuo laulu iski tunnemaailmaani kovemmin kuin mikään pitkään aikaan. Se puhutteli rajummin kuin mikään puhe, saarna, virsi tai laulu on tehnyt aikoihin. Se kosketti sisimmässäni piilossa olevaa kipeää kohtaa. Ainaista kipua siitä riitänkö, kelpaanko, minullekinko? Se kävi yli kaiken hylkäämisen, yli jokaisen ulossulkevan sanan ja kokemuksen. Se hoiti ja hoivasi. Sai aikaan tunteen ja kokemuksen, jota todella tarvitsin. Tuskin koskaan aiemmin olen kokenut itseäni niin tervetulleeksi syntisten pöytään kuin tuossa hetkessä.

”Kun et kaipaa sääliä etkä saarnaa
Tai et jaksa täydellisyyden taakkaa
Tule luoksemme
Leipä on jo murrettu
Meit on täällä sekava seurakunta
Ja sellaisena kun oot sun pitää tulla
Mun viereen on
paikka sulle varattu

Siinä Lakeuden Ristin alttarilla yhtenä tiistai-iltana nuo sanat puhuivat minulle armosta ja Jumalan rakkaudesta. Siitä, että vaikka kokisin itseni kuinka huonoksi tai epäonnistuneeksi, saan tulla sellaisenaan siihen rakkauden pöytään kokemaan yhteyttä Kristukseen ja toisiin syntisiin. Syntisten pöytään. Minut on kalliisti ostettu ja lunastettu kaikkineni. Juuri tällaisena kuin olen.