Messun saarna 5.7.2015

Evankeliumi Mark. 3:13-19

Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges - se merkitsee: ukkosenjylinän pojat - sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet.

 

Johdannoksi kantavista rakenteista

Kaduille, halleihin, turuille ja toreille jalkautuvien kirkollisten kesäjuhlien kausi alkoi kohdallani toukokuussa Kouvolan kirkkopäiviltä. Sotkamon herättäjäjuhlakentällä on kokoonnuttu Luojan avoimen katedraalin alle – satoi tai paistoi. Seinät ovat avaralla ja katto korkealla. Minkälainen kirkko tämä oikein on?

Moderni kirkkoarkkitehtuuri on puhutellut minua erityisesti istuessani Kouvolan keskuskirkossa. Tuossa kirkossa kaikki kantavat rakenteet on jätetty tarkoituksellisesti näkyviin. Monet sanovat, että kirkko on vähintään karu, ellei ruma.

Minusta on tärkeää, että kantavat rakenteet ovat jatkuvasti silmien edessä. Normaalisti rakennuksissa ja kodeissa kantavat rakenteet kätketään silmiltä. Ne haudataan pintamateriaalien ja niihin ripustettujen kaunistusten alle. Ajan kuluessa ja pintamateriaalien vaihtuessa emme edes välttämättä tiedä, minkälaisten kantavien rakenteiden varaan olemme oman ympäristömme rakentaneet. Silmien edessä on vain lisääntyvä tavara, pintakoristus ja voimakkaat värit. Kantavat rakenteet saattavat notkua liiallisen painon alla tai ne ovat muuten vaurioituneet – ilman että sitä edes huomaamme.

Jos kantavat rakenteet ovat olleet piilossa kovin pitkään ja muodostuneet itsestään selvyyksiksi, voi peruskorjauksen ja remonttien kohdalla käydä niin, etteivät remontoijat tunnista kantavia rakenteita. Kantavia rakenteita saatetaan poistaa tai heikentää. Siksi on tärkeää, että paikalla on viisas rakennusmestari, joka varmistaa, ettei mitään kantavaa pureta pois ellei sitä samalla pystytä vaihtoehtoisesti korvaamaan uusilla ratkaisulla.

Mitä ovat elämän kantavat rakenteet? Mitä ovat kristittynä elämisen kantavat rakenteet?

 

Valtakunnan johtosääntö

Kantavat rakenteet näkyviin jättävän arkkitehtuurin lisäksi jotakin tärkeää on kuvattuna Kouvolan kirkon alttaritaulussa. Siihen on tallennettu Jeesuksen opetuslasten nimet ja symbolit. Kirkon historiassa heille on apostoleina annettu asema eräänlaisena kantavana rakenteena. Yhtenä kristillisen kirkon keskeisenä tuntomerkkinä on pidetty juuri ”apostolisuutta”. Toisessa Timoteus-kirjeessä tämä muotoillaan kehotukseksi ”pitää kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.” (2. Tim. 3:14).

Tämän kantavuuden rinnalla näiden erikseen nimetyn 12 opetuslapsen joukko näyttäytyy kovin inhimillisenä valtarakenteena. He olivat ne kaksitoista erotukseksi muista. Tuon joukon sisälle kehkeytyi evankeliumien mukaan vielä tiiviimpi valtarakenne. Opetuslapsille oli tärkeää pohtia, kuka oli suurin. Pietari oli kiinnostunut tietämään tulevasta palkastaan (Mk 10:28-31) ja sitten Sebedeuksen poikien pyyntö saada hyvät paikat siinä vaiheessa kun Jeesus hallitsee valtaistuimellaan (Mk. 10:35-40). Jeesus asetti heidän keskelleen esimerkiksi lapsen ja totesi, että ensimmäiseksi haluavan on tultava viimeiseksi ja suostuttava olemaan palvelija (Mk 9:33-36). Hän asetti lapsen Jumalan valtakunnan mallioppilaaksi (Mk. 10:13-15).

Jeesus joutui opettamaan oppilailleen useamman kerran Jumalan valtakunnan johtosääntöä, joka oli varsin toisenlainen kuin se mihin oli totuttu. Tuo johtosääntö tuntuu sotivan ihmisen luontaista pyrkimystä vastaan joka kohdassaan.

Opetuslasten taipumus muuttaa Jumalan valtakunnan johtosääntöä ihmiselle sopivammaksi on toistunut kirkon historiassa usein. Kristilliset sukupolvet yksi toisensa perästä ovat kyselleet: kuka tässä joukossa on suurin? Kuka tulee ensimmäiseksi? Mitä me tästä saamme? Ja onhan meidät sijoitettu istumaan parhaille, tai ainakin ansioituneisuutemme mukaisille paikoille?

Nämä opetuslasten kysymykset ovat inhimillisiä kysymyksiä. Ärsyttävyydessään ne ovat rehellisiä, peittelemättömiä ja ihmiselle ominaisia. Nämä kysymykset ovat myös meidän kysymyksiämme. Meidän on elettävä vallan alla, vallan rinnalla ja sen kahvoissa. Kristittyinä emme ole vapaita tästä.

Kirkolla on ollut tasapainoileminen osana valtarakenteita. Liittyminen valtaan on mahdollistanut asioita. On ajateltu hyvän tarkoituksen pyhittävän keinot. Toisaalta liittyminen valtaan johtanut kirkon harhapoluille ja altistanut vallan kiusauksiin. On Jumalan armoa ja ihmettä, että kirkko näissä karikoissa on yhä elävä ja että se ammentaa evankeliumista, jonka voima ei perustu ihmisen käsitykseen vallasta.

 

Kantavista rakenteista

Hyvä kanssavaeltaja. Kristitty ihminen on vaikeasti hahmottuvan haasteen edessä. Mitä on olla ja elää kastettuna kristittynä? Mihin minua lähetetään, mihin sinua? Mikä tehtävä meillä on hoidettavanamme tässä Jumalan luomassa maailmassa? Mitä ovat ne kantavat rakenteet, joiden tilasta olen ihmisenä vastuussa? ? Mistä löytyvät ne perimmäiset kantavat rakenteet, joiden varaan uskaltaa laskea koko elämänsä, pelkonsa, toivonsa, pettymyksensä ja mahdottomuutensa?

Vaikka näihin kysymyksiin ei ole olemassa helppoja vastauksia, jokainen sukupolvi käytännössä elämäntavallaan vastaa kysymyksiin – hyvin ja huonosti. Ihmiselämän ulkoisten kantavien rakenteiden kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat ekologian, talouden, ihmisyhteisöjen ja kulttuuriperinteiden yhteensovittaminen maailmassa, josta on tullut ihmisen neuvokkuuden ansiosta hyvin pieni ja ahdas. Samalla siihen liittyvät haasteet ja ongelmat ovat kovin polttavat, suuret ja kaikkialle ulottuvat.

Yksittäiselle ihmiselle tietoisuus tästä voi olla ylivoimaista, lamauttavaa ja musertavaa. Ei ole mihin tarttua. Saatamme kääntää selkämme, luopua toivosta. Joku voi todeta, etteivät nämä maalliset huolet kuulu kristityn toimenkuvaan.

Silti maailmanlaajana yhteisönä kirkolla on paljon tuotavana toivon ja luottamuksen vaihtopöydälle. Paavi kohahdutti äskettäin maailmaa ottamalla voimakkaasti kantaa ihmiskunnan yhteisen kodin, maapallon puolesta (kiertokirje ”Laudato si" - Ole ylistetty, julkaistu 18.6.2015). Materiakeskeinen elämäntapamme, talouden kielellä määritelty ihmisarvo ja ilmastonmuutos uhkaavat Jumalan luomistyötä ja siihen liittyvää velvoitettamme viljellä ja varjella maata ja kaikkea mitä siinä on (1.Moos. 2:5). Jumalan hyvä luomistyö on elämämme perustava kantava rakenne. Se pitää sisällään sekä luomakunnan että lähimmäisen. Kumpaakaan niistä ei voi ylenkatsoa sortumatta elämänvastaiseen toimintaan, syntiin.

Mihin meitä kristittyinä lähetetään, kun kuulemme päivittäin uutisia Syyriasta, Välimeren yli Eurooppaan pyrkivästä pakolaisista ja muiden syiden takia liikkeelle pakotetuista ihmisistä? Suomen hallitus ilmoitti kesäkuun alussa merkittävistä (noin 400 M€) kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksista (40%). Olemmeko suomalaisina tulleet niin rikkaiksi, että meillä on varaa sanoa, ettei meillä ole varaa auttaa köyhimpiä? Olemmeko Kristuksen seuraajinakin tätä mieltä?

Talouskomento hallitsee globaalia pelikenttää. Taloudellisen kestävyyden rinnalla on ainakin kolme vähintään yhtä tärkeää, ulottuvuutta, jotka kaikki ovat vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa. Sosiaalinen kestävyys luo luottamusta, välittämistä ja monenlaista muuta inhimillistä pääomaa. Kulttuurinen kestävyys suhteuttaa oman aikamme ainutkertaisuuden muihin aikoihin. Se asettaa mittasuhteet ja antaa peilin ymmärtää itseämme. Se syventää eettistä, esteettistä ja tiedollista herkkyyttä. Ekologinen kestävyys lienee vallitseva talouskomennon suurin tai ensimmäinen kärsijä. Se jää nykyrakenteessa aina kakkoseksi tai kolmoseksi.

Kaiken elämän kannalta perustavinta on luomakunnan hyvinvointi ja hengitys. Sen jälkeen on ihmiselämä mahdollista. Ihmisen toiminnallaan ja aktiivisuudellaan luo sosiaalista luottamusta ja kulttuuria, johonka talousjärjestelmät nojaavat. Nämä neljä: ekologia, talous, sosiaalinen yhteys ja kulttuurinen kestävyys kuuluvat olennaisesti yhteen.

Ihmisen elämään liittyvien – yksityisten ja yhteiskunnallisten - kantavien rakenteiden näkyvillä pitäminen on osa kristityn kutsumusta. Ratkaisun etsiminen ongelmiin on näiden neljän ulottuvuuden loputonta yhteen sitomista. Siinä on työmaata meille jokaiselle omassa arkisessa kutsumuksessamme.

Turvallisesta tilasta

Näiden vaikeiden, vaativien ja laajojen kysymysten rinnalla kristittyjen silmien eteen on asetettu yksi, aivan erityinen kantava rakenne. Evankelista Markus kuvasi sitä sanomalla ohi mennen, että ”Jeesus kutsui heidät olemaan kanssaan.” (Mark. 3:14) Olemaan kanssaan Jumalan lapsina, rakastettuina, hyväksyttyinä, armahdettuina. Tämä perustava kantava rakenne sitoo meidät joukkoon, joka on kantanut toivoa ja elämän merkitystä vuosituhansia. ”Jumala on meidän kanssamme”. (Matt. 1:23)

Tästä kantavasta rakenteesta muodostuu kirkolle ja sen kristityille kaikkein keskeisin tehtävä maailmassa. Evankeliumi luo vallasta vapaita turvallisia tiloja.

Entisaikojen kivikirkoissa oli eteisinä asehuoneita. Niissä säilytettiin kylän aseita. Ja sinne aseet oli myös jätettävä. Kirkkotilaan asti niitä ei saanut tuoda. Näin on syytä ajatella myös tänään. Kirkkotila – tämäkin juhlakenttä - viestii osaltaan siitä, että maailmassa on paikka, johon ihminen saa tulla aseettomana. Paikka, jossa hänen arvoaan ei voi mikään inhimillinen arvostelma riistää. Paikka, jossa hänellä on oikeus yhdessä muiden kanssa olla Jumalansa edessä. Olla silloinkin, kun ei osaa Jumalaansa määritellä, ei häneen liitettyjä oppeja toistaa, ei kokemuksiaan Jumalasta kertoa. Silloinkin, kun ihmisellä ei ole mitään moraalisia saavutuksia tuotavanaan. Jumalan luomaa ihmisyyttä ei kukaan saa toiselta riistää. Evankeliumin luomassa tilassa me olemme samanarvoisia, istuimmepa sitten etu- tai takapenkeillä.

Tässä on kirkon ainut vallankäytön muoto. Se julistaa ihmisten keskelle asettuneesta armosta. Sen tehtävänä on varmistaa, että ihmisten kesken tällainen tila syntyy. Tämä tila voi olla altis ihmisten pilkalle. Se ei ole inhimillisesti katsoen vahva. Sitä ei voi todistaa muita tiloja paremmaksi. Se on altis erilaisten mieltymysten vaatimuksille. Niin ikään tässä tilassa ihminen voi tuntea kipua, koska se on avoimuuden paikka. Oma pimeys, omat virheet ja laiminlyönnit ja oma syyllisyys ovat tässä tilassa esillä. Samoin on lähimmäisen laita.

Mutta turvallinen tila on Jumalan valtakunta meidän keskellämme. Siinä ihminen tunnistaa toisen ihmisen.  Siinä ihminen on sovitettu Jumalansa kanssa. Jumalan rakkaus luo tilaa, johon meitä kaikkia erilaisine käsityksinemme, arvostuksinemme ja onnistumisinemme kutsutaan. Tämä tila kehottaa kääntämään katseet ihmisen rajallisuuksista Jumalan puoleen. Tämä ei ole vallankäytön paikka. Tämä ei ole suorittamisen paikka. Tämä on turvallinen tila, joka saa täyttyä lauletusta ja veisatusta rukouksesta. Kristus on keskellämme.

Evankeliumissa on kirkon ainut ja kestävin kantavin rakenne. Sen varassa koko rakennus seisoo ja lepää.