Simo Juntunen

Lataa saarna pdf-muodossa.

 

7. sunnuntai helluntaista

Luuk. 6: 27–31

”Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.”

Saarna

Tampere vuonna 2018 on kovin toisenlainen kuin Tampere vuonna 1918. Tänään kaupunki on suurta rakennustyömaata. Katuja on revitty auki ja vanhaa on purettu. Uudelle raivataan tilaa. Kasvavaan kaupunkiin odotetaan uusia asukkaita. Tässä kaupungissa elää nykyisin paljon muualta muuttaneita ihmisiä. Yhden ja yhtenäisen kulttuuriin sijaan elää rinnakkain monia kulttuureita tapoineen ja tottumuksineen.

Sata vuotta sitten elämä oli sodan rikki repimää. Aurat olivat vaihtuneet miekkoihin ja aseisiin. Ihmiset olivat asettuneet toisiaan vastaan. Vihollisuudet olivat kylväneet tuhoa. Väkivaltaista kuolemaa ja syviä haavoja viillettiin lukemattomien ihmisten sieluihin. Kertomuksia ihmisten, perheiden ja sukujen vaikeista kohtaloista olemme kuulleet erityisen paljon kevään aikana ja näillä Tampereen herättäjäjuhlilla. Unohtamisen sijaan olemme halunneet muistaa. Muistaa, että ottaisimme opiksi. Muistaa, että haavat paranisivat ja pääsisimme eteenpäin. Muistamisella olemme halunneet vahvistaa sovintoa ja rauhaa.

Miten elää rauhanomaisesti rinnakkain kansakuntana itselle vieraiden ja muukalaisten kanssa? Miten tulla toimeen hankalan naapurin ja vaikean lähimmäisen kanssa? Miten toimia, että vihollisuudet eivät leimahtaisi uudelleen eikä viha sokaisisi meitä? Keitä meidän pitäisi auttaa ja rakastaa? Näihin kysymyksiin meitä johdattaa tuo äsken luettu evankeliumi ja tämän sunnuntain teema ”Rakkauden laki”

Kysymykset rakkaudesta ovat ajattomia ja jokaista varten. Rakkauden vaatimus on kirjoitettuna jo luomisessa meidän jokaisen sydämeen. Tästä vaatimuksesta emme pääse eroon. Se kuuluu ihmisyyteen. Elämänohjeeksi rakkaus on kiteytetty tuntemaamme kultaiseen sääntöön: ”Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Tämä sääntö tunnetaan monissa vanhoissa uskonnoissa ja useissa kulttuureissa. Sen yksinkertainen viesti kehottaa asettumaan toisen asemaan. Tekemään toisille tekoja, joita toivoo itselle tehtävän ja jättämään tekemättä tekoja, joita ei halua itselle tehtävän. 

Kultaisen säännön valossa rakkaudessa on kysymys teoista. Toisen asemaan asettumaan kehottava sääntö kuuluu kaikille.  Sitä kohtaan voidaan esittää myös kriittisiä huomioita. Mistä voin tietää mikä on hyväksi toisille? Onko oma haluni ja käsitykseni hyvästä oikea mittari? Toiselta olisi osattava kysyä: mitä tahtoisit, että minä sinulle tekisin? Kuinka voin auttaa? Vasta silloin olemme astuneet lähemmäs toista ihmistä.

Usein olemme rakkaudessa epäonnistuneet. Olemme maalanneet mielissämme toisiin viholliskuvia ja hyökänneet lähimmäisiämme vastaan. Olemme yrittäneet pakottamalla yhtenäistää ja alistaa erilaisia vähemmistöjä. Olemme harjoittaneet lähetyksen nimissä kulttuuri-imperialismia. Mielemme ovat synkistyneet ja katkeroituneet, kun meitä on yritetty pakottaa fyysisellä, henkisellä tai hengellisellä väkivallalla sellaiseen, joka tuottaa häpeää ja jonka koemme vieraaksi. Turvallisen tilan sijaan joudumme turvattomaan tilaan. Ahtaassa tilassa, jossa taakkana painaa oikeassa olemisen sietämätön raskaus, ei ole hyvä olla. Siinä tilassa ei ole voittajia.

Turvallinen tila näyttää olevan helpoimmin mahdollista saavuttaa saman mielisten kanssa. Jeesus suhtautui kuitenkin kriittisesti tuolle mukavuusalueelle jäämiseen. Hän sanoi Luukkaan evankeliumissa kuulemamme kohdan jälkeen: ”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.”

Kuinka saavuttaa turvallinen tila erimielisten ja viholliskuvien piinamassa maailmassa? Jeesus jyrkensi rakkauden vaatimusta äärimmilleen. Hän puhui vihollisrakkaudesta tavalla, joka tekee hänen sanomastaan radikaalin. Hän yllyttää menemään mukavuusalueemme ulkopuolelle sanoessaan: ”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.”

Tällaista rauhan ja sovinnon puhetta ei oltu ennen kuultu. Usein olemme nämä Jeesuksen sanat unohtaneet. Olemme joutuneet nostamaan kätemme pystyyn ja sanomaan: emme pysty tähän, emme kykene täyttämään tällaisia rakkauden mittoja. Luontomme on itsekäs. Olemme syntisiä. Meidän on helppo yhtyä apostoli Paavalin realistiseen käsitykseen: ”en tee sitä hyvää, mitä tahdon vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.”

Mistä apu sydäntemme kovuuteen ja kylmyyteen? Mistä voima rakkaudettomuuteemme? Itsestämme emme löydä sitä, mitä meiltä odotetaan ja vaaditaan.

Tampereen herättäjäjuhlien järjestäjät ovat halunneet vastata näihin kysymyksiin juhlien tunnuksella ”Lähellesi ikävöin”. Kenen lähelle olemme ikävöimässä? Kuka on hän, jonka läsnäoloa pyydämme, kun rukoilemme ”ole läsnä päivin öin”? Miksi tällaisia pyydämme?

Olemme kaikki Kainin ja Aabelin jälkeläisiä sukupolvien pitkässä historiassa. Vanhan testamentin alkulehdillä kerrotaan ihmiskunnan ensimmäisestä veljesmurhasta, joissa Kain surmasi Aabelin. Kain ei osoittanut katumusta hirmuteostaan. Jumalan kysymykseen, missä on veljesi, hän vastasi välinpitämättömästi: ”olenko veljeni vartija.” Kain sai Jumalalta rangaistuksen. Hänet karkotettiin ja suljettiin ulos yhteisöstä. Näin suojeltiin yhteisöä, mutta samalla suojan sai myös lainrikkoja. Sillä Kainista tuli lainsuojaton ja hän pelkäsi kostoa. Jumala painoi häneen suojaavan merkkinsä suojelemaan häntä kostolta. Jumalan armo koski myös Kainia, veljensä surmaajaa.

Viholliskuvat murtuvat ja kaatuvat vain siellä, missä rakkaus voittaa pelon. Kristuksen lähelle ikävöidään. Hänen läsnäoloaan pyydämme, jotta Jumalan armo syntistä kohtaan tulisi todeksi, vaikuttaisi meissä ja meidän kauttamme arkisen elämämme keskellä. Jumala ei osoita armoaan ja rakkauttaan syntistä, luotaan karkotettua ja pois juossutta kohtaan siksi, että saisi vastarakkautta, vaan siksi, että Hän tunnistaa omakseen jokaisen luomansa. Jumala kutsuu luokseen ja tulee keskellemme. Hän vapauttaa meidät lain alta armon alle. 

Rakas ystävä, olet Jumalan silmissä mittaamattoman arvokas särkyneenä, hauraana ja heikkona. Kasteessa sinun otsaasi ja rintaasi on painettu ristinmerkki. Muistuttakoon tuo näkymätön pelastuksen ja sovituksen merkki siitä, mitä Jumala on puolestasi tehnyt. Muistuttakoon tuo merkki meitä merkin kantajia oman elämämme ja koko maailman rakennustyömailla siitä, että meidät on kutsuttu siunaamaan eikä kiroamaan, jakamaan omastamme eikä keräämään, ottamaan vastaan uupuneita ja kantamaan toistemme kuormia.  Yksin emme sovinnon ja rauhan merkkiä kanna, sillä Kristus on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Siinä rakkaudessa olkoon turvamme, siinä olkoon vapautemme ja toivomme. Nousemme nyt kiittämään Jumalaa hänen lahjoistaan tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme. 

                      Minä uskon Jumalaan,

                      Isään, Kaikkivaltiaaseen,

                      taivaan ja maan Luojaan,

                      ja Jeesukseen Kristukseen,

                      Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,

                      joka sikisi Pyhästä Hengestä,

                      syntyi neitsyt Mariasta,

                      kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

                      ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

                      astui alas tuonelaan,

                      nousi kolmantena päivänä kuolleista,

                      astui ylös taivaisiin,

                      istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella

                      ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

                      ja Pyhään Henkeen,

                      pyhän, yhteisen seurakunnan,

                      pyhäin yhteyden,

                      syntien anteeksiantamisen,

                      ruumiin ylösnousemisen

                      ja iankaikkisen elämän.