Lauantain 7.7.2012 aamuseurat

Tuvassa on pyhän tuntu. Pelargoniat kukkivat ikkunoilla, avara tupa on siisti, yksinkertainen ja kodikas. Kissa makoilee uunin lähellä. Me matkalaiset saamme kahvia ja kahvileipää. Pyhän tuntu nousee heti, kun palaan tuohon lapsuuden maalaistalon tupaan. Elämän kunnioitus ja pyhä levollisuus asuvat tuossa talossa. Ei siellä kehtaa miten tahansa käyttäytyä.

On toisenlaistakin kehtaamista. Tai kehtaamattomuutta. Luokan tyttö ei kehtaa tulla kouluun, koska ei kelpaa joukkoon, koska hän on erilainen kuin muut. Hän häpeää taustaansa, häntä pelottaa, nolottaa. Muut kiusaavat.

Nuo kaksi tilannetta, hienotunteinen kunnioitus ja häpeän sekainen pelko. Kaksi nuorta ihmistä, mutta tilanteet aivan erilaiset. Pyhän kunnioitus on kaukana pelon sekaisesta häpeästä.

Mikä on häpeän lähde? On olemassa monenlaista häpeää, pyhää ja pahaa häpeää. On häpeää, joka lannistaa, alistaa, ajaa piiloon, syö elämältä voimat. Ja on häpeää, joka saa mielen hiljentymään, puheen vaikenemaan. On myös hengellistä häpeää. Se nousee, kun ihminen ei tajua omaa paikkaansa Pyhän Jumalan edessä. Hengellinen öykkäröinti on kiusallista. Hävettää, kun ihminen astelee uskon sankarina ja määrittelee Jumalan omien mittojensa mukaan. 

Kun ollaan itseä suuremman edessä, hiljaisuus on parempi vastaus kuin uho ja suuret sanat.

Kun sanat loppuvat, jäljelle jää elämän salaisuuden ihmettely ja Pyhän kunnioitus. Myöskään toisen ihmisen sielunelämällä ei sovi mellastaa. Paha häpeä ajaa nurkkaan, pois toisten silmistä, kauas piiloon. Mutta ajaako häpeä minut myös Jumalasta kauemmas?

Mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon paratiisissa puutarhan puiden sekaan. He häpesivät itseään ja tekoaan. Jumalan silmien edessä olen kuitenkin koko häpeän kuormani kanssa, kaiken sen kanssa, mitä matkalla on itseeni tarttunut. Kristus on itse häpeän kantaja. Hän ottaa häpeän taakat itselleen ja antaa meille, häpeän taakkojen kantajille, Jumalan lasten vapauden ja ilon. Kristus kantaa häpeän. Lue lisää

Herättäjäjuhlilla olo on virsien veisuussa rauhoittumista. Se saakoon vakuuttaa, että Jumala näkee ja toimii omalla tavallaan. Sen jotenkin aavistaa- hyvä on liikkeellä.

Elämme hyvän katseen alla ja saamme jäädä siihen. Ei meidän tarvitse huutaa tai mesoa eikä olla otsikoissa, että meidät huomataan. Hyvä katse on aito ja armahtava katse ja se riittää kantamaan eteenpäin tänään. Lue lisää

Kutsuit minua. Tässä olen. Kutsuit minua. Tässä olen. Mene nukkumaan, mutta jos joku vielä kerran kutsuu sinua, vastaa näin: ”Puhu Herra, palvelijasi kuulee!”

Jokainen aikakausi tuo omat haasteensa. Elämme maailmassa, jolloin kaikkea kyseenalaistamme. Tieto paisuttaa, tieto lisää tuskaa. Lisääkö se meille Jumalan mielen mukaista tuskaa, sitä ettemme tätä meille uskottua uskon perintöä tuhlaa emmekä hukkaa. Jumala puhuu, mutta me emme vain sitä huomaa, sillä Jumalan tapa on tehdä aina uutta. Hän on uudestiluova voima, hän on elävä Henki. Tutkimattomuudessaan hän on kaiken lisäksi salattu Jumala, jolla on kaikki valta.

Samuel-kertomuksessa sanotaan: ”Siihen aikaan Herran puhui ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty”. Samuel oli etuoikeutettu: Herra puhui juuri hänelle, pienelle pojalle. Miksi näin? Siksi että juuri hänet Herra oli valinnut tähän tehtävään, kuulemaan – mutta myös tottelemaan.

Puhuuko Jumala? Kyllä Jumala puhuu. Puhuuko hän tänä aikana? Kyllä hän puhuu. Mitä kieltä hän puhuu? Ihminen, lopeta kyselysi ja sano Jumalallesi: ”Puhu, Herra!” Lue lisää

Älä pelkää sinä Jumalalle rakas, kaikki on hyvin…

Jumalan arkienkelit toivat tämän Danielin kirjan viestin minulle synkimpään pimeyteeni, kun taistelin syöpää vastaan. Mikäänhän ei ollut inhimillisesti ajatellen hyvin. Syöpä runteli ruumista, sytostaatit käänsivät sisuskaluja ylösalaisin, usko oli poissa. Jäljellä olivat sammuneet tulevaisuudenhaaveet, tukahdutettu toivo ja pettymys Jumalan mahdollisuuksiin. Lue lisää