Tunnuskuvatiedote 1.6.2011
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Tunnuskuvatiedote 1.6.2011

Sarja suunnitteli pelkistetyn tunnuskuvan

Isonkyrön herättäjäjuhlien tunnuskuvan on suunnitellut Antti Sarja Kuusankoskelta. Hänen työnsä seulottiin voittajaksi kilpailussa, jossa etsittiin kuvallista ilmaisua juhlien tunnuslauseelle Silmäisi eteen, Jeesus.

Sarja on peruskoulun kuvataideopettaja ja Lahden muotoiluinstituutin aikuisopiskelija. Herännäisyys ja herättäjäjuhlat ovat hänelle tuttuja synnyinseudulta Nivalasta.

Tunnuskuvan risti kuvaa Sarjan mukaan asettautumista Jeesuksen silmien eteen. Häntä alkoi mietityttää, miten käy, jos ihminen ei näe. Seuraavaksi Sarja innostui pohtimaan kosketuksen merkitystä.

”Asia on totta, jos se nähdään omin silmin. Vielä todellisempi se on, jos sitä on mahdollista koskettaa. Kosketuksesta mieleeni tuli pistekirjoitus, josta sain lisätietoja Näkövammaisten keskusliitosta.”

Sarja päätyi kirjoittamaan tunnuslauseen pistekirjoituksella ristin pystypuuhun.

Pelkistettyä muotokieltä

Suunnittelijana Sarja suosii niukkaa ilmaisua. Tunnuskuvassaan hän halusi yhdistää sanoman, modernin ilmaisun ja pelkistetyn muotokielen.

”Halusin mennä asian ytimeen. Tunnuskuvan piti olla uskottava, ei mikään kevyesti sulava kesäjuttu, vaan muotokieleltään ankara. Se tuntui henkisesti oikealta lähestymistavalta.”

Suunnittelija ja juhlatoimikunta valitsivat yhteistyössä tunnuskuvan okrankeltaisen taustavärin. Lämmin keltainen kuvastaa Isonkyrön ja koko Kyrönmaan seutukunnan maatalouden merkitystä. Kyrönjokea myötäilevät rintamaat ovat edelleen lakeuden vilja-aittoja.

Kilpailussa 30 työtä

Isonkyrön juhlatoimikunta järjesti tunnuskuvasta avoimen kilpailun kevättalvella. Kilpailuun osallistui 30 työtä 25:ltä eri tekijältä. Esiraati seuloi kilpailutyöt, ja juhlatoimikunta valitsi voittajan neljästä esityksestä.

”Sarjan työ poikkesi selvästi muista ehdotuksista. Se on  tyylikäs ja  ilmaisultaan yksinkertainen. Häneltä on erinomainen oivallus yhdistää kaksi aistia näkemistä korostavaan sanalliseen tunnukseen”, juhlatoimikunnan puheenjohtaja Artturi Kivineva perustelee.

Kivinevan mukaan tunnuskuva sisältää monia merkityksiä. Hän uskoo sen antavan paljon virikkeitä herättäjäjuhlapuheiden valmistelijoille.

”Tunnuskuva haastaa pohtimaan näkemisen, tuntemisen ja kokemisen osuutta uskossa ja toivossa.”

Tunnuskuvasta painatetaan julisteita. Sitä käytetään myös juhlien kotisivuilla, Facebookissa, Juhlaoppaassa, ohjelmalehtisissä ja tempaustuotteissa.

 

Lisätietoja

 

Antti Sarja

puh. 045 1107 003

antti.sarja(at)gmail.com

 

Artturi Kivineva

juhlatoimikunnan pj.

Puh. 045 8762 202