Suurin niistä on rakkaus

Ylivieskalainen Arja Nivala on selkeästi hämillään.  Sanoja ei tahdo löytyä kuvaamaan sitä tunnelmaa, minkä lauantai-illan Rakkauren pauloos -konsertti on jättänyt päällimmäiseksi.

-Olihan se tosi ihana. Sellainen kaunis ja rosoinen, niin kuin elämäkin on, hän sanoo.

Ja niinhän se oli. Kun Laura Sippola ja Osku Ketola laulavat Ketoolan Jussista, on siinä sellaista pohjalaisuutta, jonka Nivalakin tunnistaa. Äiti oli Ylistaron Kitinojalta, ja juuri hän opetti tyttärensä seurakävijäksi.  Ja ne välipuheet vielä.

-Oliko se Jussi sulle sukua, Sippola kysyy Ketolalta.

-Ehkä se oli, vaikka ei meillä oo suvussa tavattu puukon kanssa heilua, jälkimmäinen sanoo.

Kuin sanojensa vakuudeksi on nahkatakilla ja helavyöllä varustautunut mies jättänyt puukon pois. ”Kun on tälläänen hartahampi tilaasuus”.

Ketola sanoo kuulleensa ison kirjan korkeasta veisusta, jossa kuulemma todetaan, että ”suurin niistä on rakkaus”. Nocturne on koskettanut viimeisen vuoden aikana poikkeuksellisen syvältä, ja kappaleen jälkeen mies pakenee lavalta.

-Oskusta on tullu isä, ja tällääset nocturnet saa sen kyynelehtimään ihan toisella tavalla, Sippola saattelee.

Välillä yleisö kukkuu kuin käkikello. Pian lauletaan suureen ääneen rakkautta, rakkautta, rakkautta vain.

-On se kyllä niin somaa, kun miehet laulavat, Sippola hersyttää.

Iltavirren kaikki osaavat, ja se lauletaan yhdessä ilman erillistä pyyntöä. Sen piti olla päätösbiisi, mutta yleisö vaatii encorea. Turhaan.

-Ei me kaksin lauleta, mutta jos yhdessä laulettaisiin.

Ja niin lauletaan. Seisomaan nousten ja ilman sanoja. Tai ovathan ne sanat jokaisella korvien välissä, vuosien saatossa muistiin painuneina.

-Herraa hyvää kiittäkää, iloiten ylistäkää…..

Marja Tyynismaa