Anna Saaristo

Puhe pdf-muodossa.

perjantai 14.7.2023
aattoseurat klo 18.00
Anna Saaristo

Hyvä ystävä, tervetuloa Seinäjoen herättäjäjuhlille.

Tämän lauseen olen saanut sanoa useita kertoja kuluneen vuoden aikana. Nyt saan sen vihdoin sanoa teille, juhlavieraille. Näitä juhlia on järjestetty koko sydämestä, monen vapaaehtoisen ja työntekijän toimesta. Olemme saaneet kokea Pyhän Jumalan johdatusta ja siunausta näissä järjestelyissä. Erityisen merkityksen juhlien valmisteluun on antanut myös tunnuslauseemme, rukous Siionin virren 165 sanoista, ”Anna toivo huomiseen”. Olemme saaneet valmistella juhlia toivon näkökulmasta, toivosta puhuen ja sitä vaalien. Ja näin toivo on saanut vahvistusta yhteisestä tekemisestä, ja toivottavasti myös monen mielen ja sielun syvyyksissä toivo on saanut kasvaa.

Kun juhlia alettiin suunnittelemaan, tämä paikka, Lakeuden Risti ympäristöineen, veti meitä järjestäjiä vastustamattomasti puoleensa. Tämä paikka on monelle hyvin rakas, se on minulle hyvin rakas ja merkityksellinen, monet oman elämäni merkitykselliset hetket, taitekohdat ovat Lakeuden Ristin todistamia. Se on todistanut ilon ja tulevaisuuden kirkkaita hetkiä, mutta myös synkkiä ja vaikeita vaiheita. Näin se on ollut läsnä myös lukuisten muiden tämän kaupungin asukkaiden elämässä, seurakuntamme elämässä. Se on antanut toivoa ja sulkenut sisäänsä epätoivoa henkilökohtaisissa ja yhteisissä kriiseissä. Ollut toivon symbolina, merkkinä pysyvästä.

Toivoa on mahdollista vahvistaa. Sitä voi vahvistaa esimerkiksi luonnon avulla ja kulttuurista, taiteesta nauttien. Tämä puisto voisi olla kaikkea tätä, luonnon kauneutta, taidetta arkkitehtuurin muodossa. Akateemikko Alvar Aalto suunnitteli tämän alueen kuin kokonaistaideteoksen. Kirkon sisäpiha on portain nouseva nurmikko, sinne Aalto näki suuret hengelliset kesäjuhlat. Tämän juhlaviikonlopun ajan kirkon sisäpiha on erityisesti lapsille tarkoitettua aluetta.

Nyt tahdoimme juhlat nimenomaan tähän puistoon. Täällä Kirkkopuistossa, pyhässä puistossa, on olennaista käytävät ja puut, erityisesti pihlajat. Syksyisin tämän puiston täyttävät puiden ruskavärien loisteessa myös marjoja syövät linnut. Ympäröivät puut eivät ole sattumalta juuri pihlajia.

Pihlajalla on meille suomalaisille kansanperinteemme myötä oma merkityksensä. Pihlajaa on pidetty pyhänä puuna, jonka ajateltiin tuovan onnea ja suojaa. Kansanperinteemme kietoutuu usein myös kristilliseen kulttuuriin ja tästä symbioosista nousee kaunis tarina, joka kertoo luonnon yhteydestä toivomme syvimpään lähteeseen, Kristukseen ja hänen kärsimystiehensä.

Pienessä tarinassa kerrotaan, kuinka kun Kristus tuomittiin ja hän kulki kohti Golgataa, oli matka pitkä. Kärsimystie kulki kautta koko maailman. Kristuksen kärsimystie kulki myös luomakunnan kautta. ”Katsokaa”, huusivat eläimet ja peittivät silmänsä. ”Kumartukaa”, sanoivat kasvit ja painoivat lehtensä alas. Kun ristiä kantava Kristus oli mennyt ohitse, eläimet avasivat silmänsä ja kasvit kohottautuivat. Kaikki katselivat ympärilleen syvän surun vallassa. Silloin jotkut kasvit huomasivat, että niiden marjat olivat muuttuneet punaisiksi. ”Tämä on ihme”, ne sanoivat. Pohjoisessa pihlajan syksyin punertuvat marjat kertovat vielä tänäänkin, että puun ohitse on joskus kulkenut kärsimystie. Näin voi nähdä tämänkin puiston käytävät, puut ja kaiken luodun kertovan samaa viestiä kärsivän Kristuksen kulkemasta tiestä kohti suurta ihmettä, ikuista toivoa.

Tämä puisto on myös fyysinen paikka, joka puhutelkoon meitä jokaista kunkin kaipauksen mukaan tämän viikonlopun aikana. Alvar Aalto ei tavannut suunnitella puistoja varsinaisesti oleiluun tai tapahtumiin, vaan puistojen merkitys hänelle oli enemmänkin olla kulkureitti, kävelylle pyhitetty, pois autojen seasta. Olla pieni osa jokaisen henkilökohtaista arkipäivän matkaa ja tarjota siihen turvallinen, virvoittava hetki, elämys, jonka voi kokea kulkiessaan paikasta seuraavaan. Me otamme nyt puiston uuteen käyttöön, saamme pysähtyä ja viipyä täällä.

Tulit kenties juhla-alueelle juhlaportin kautta, jonne emme tahtoneet rakentaa erillistä porttia, sillä nämä rakennukset omalla olemuksellaan muodostavat juhlaportin. Sisääntulo on muodoltaan eteenpäin kapeneva, kuin nielu. Se on kuin syntisten katiska, oivalsi yksi kokeneista juhlien rakentajista, kun katselimme juhla-aluetta kartalta suunnitelmia tehdessämme.  Tuo syntisten katiska on ohjannut meidät yhteisille penkeille.

Sinä tulit tänne omaa reittiäsi, oman elämäsi kanssa. Tulitko toivo vai epätoivo kantamuksenasi? Kenties kevein askelin, ehkä palan matkaa kärsimystielläsi. Toivon, että voit jättää tänne puistoon, näihin puitteisiin, tämän viikonlopun aikana jotain itsestäsi ja tarinastasi. Ja että kotiin ja elämän arkeen viemisiksi olisi toivoa, lohtua ja vahvistavaa kokoemusta yhdessä olosta. Tämä yhteinen juhlamatkamme olkoon kuin tämä puisto: virkistävä, turvallinen läpikulkuvaihe, joka vie taas takaisin elämän rytmiin ja arkeen. Rukous Jumalan puoleen jatkukoon, anna toivo huomiseen.

Seurat aloitettiin Siionin virrellä 90. Seurakansa vastasi puheeseen Siionin virrellä 139.