Jemina Jaskari

Lataa puhe pdf-muodossa.

”Lähellesi ikävöin”

Mitä on ikävä?

Uskon, että jokainen meistä kokee ikävän eri tavalla. Minulle ikävä on ensisijaisesti ikävää rakkaita ihmisiä tai jotain kaukana olevaa kohtaan. Ikävään liittyy myös kaipuu johonkin tuttuun ja turvalliseen, kaipuu välittämisen tunteesta. Minulle ikävä on pääasiassa vain väliaikaista, mutta jollekin toiselle ikävä voi olla myös aivan toisenlaista; Jatkuvaa kipua ja surua, tunnetta, joka hallitsee.

Tutustuin muutama vuosi takaperin parikymppiseen nuoreen mieheen, joka oli saapunut hetkeä aiemmin pakolaisena Suomeen. Hän oli tullut yksin ja joutunut jättämään koko perheensä ja tukiverkostonsa kotimaahansa. Hänen kotonaan on sota, ja hänen henkensä on vaarassa. Hänen oli lähdettävä.

Me olimme vasta tavanneet, mutta jo lyhyessä ajassa hän opetti minulle paljon kertoessaan omaa tarinaansa, puhuessaan omasta ikävästään. Kyyneleet silmissään tuo hädin tuskin täysi-ikäinen nuori mies kuvaili perhettään ja kotiaan. Kotia, jonne hän ei voi palata, mahdollisesti enää koskaan.

Tämä nuori mies kertoi minulle ajautuneensa valtavaan ahdinkoon ja hän halusi löytää keinon valoisampaan huomiseen. Hän koki olevansa todella yksinäinen ja laskeskeli vain jatkuvasti mielessään, olisiko milloinkaan mahdollista palata kotimaahan. Hän ei pystynyt nauttimaan hetkestäkään ilman surua tai kaipuuta perhettään kohtaan. Hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia ja tuohon aikaan pelkäsinkin kovasti hänen puolestaan.

Eräänä päivänä tavatessamme hän kysyi minulta, että mistä minä saan voimaa jaksaa heikoimmalla hetkellä. Tähän minun oli itse asiassa helppo vastata; ystävistä. Luultavasti suurin ikävä, jota saatan itse tuntea, on ikävä perhettäni ja ystäviäni kohtaan. Ystävän tuottama ilo ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Silloin ei tule murehdittua eikä ikävöityä, ystävän lähellä on hyvä olla.

Kun nyt viimeisimmän kerran tapasimme, kyselin hänen kuulumisiaan. Ilahduin kun hän kertoi, että oli löytänyt sellaista sisältöä elämäänsä, joka tekee hänet iloiseksi; Hän oli löytänyt itselleen ystäväpiirin. Sillä ei ollut väliä, miten hyvin hän tunsi nämä ihmiset, vaan sillä, että näiden uusien ystävien kanssa hän sai jakaa samat arvot, yhteiset mielenkiinnon kohteet ja mikä tärkeintä, hän tunsi aitoa välittämistä ja rakkautta. Hän kertoi tuntevansa ensimmäistä kertaa vuosiin, että hän on kotona. Hänen ei tarvinnut enää ainoastaan ikävöidä, tai ainakin hän sai jakaa ikävänsä muiden kanssa.

Itse asiassa noihin nuoren miehen sanoihin pystyin aivan täysin itsekin samaistumaan. Te kaikki seurapenkissä ja juhla-alueella olevat ihmiset saatte tämän Tampereen Kalevan tuntumaan kodilta. Te olette minun ystäväpiirini ja pelastukseni. Me pienet ihmiset olemme eräänlailla Jumalan kuvia toinen toisillemme. Me levitämme rakkautta ja välitämme, pidämme huolta toisistamme. Ja saamme me ikävöidä, sillä tänne Herättäjäjuhlillehan me armonnälkäiset ihmiset kokoonnumme vuosittain ikäväämme helpottamaan.

No mitä se ikävä on? Oli se sitten koti-ikävää, ikävää lähemmäksi Jumalaa tai ihmisen ikävää toisen luo, se ikävä on yhteistä ja tuo meidät yhteen. “Lähellesi ikävöin” voisikin yhtä hyvin olla “Lähellesi ikävöimme”. Täällä teidän ympärillänne voin tuntea oman ikäväni helpottavan, täällä me saamme ikävöidä yhdessä. Täällä ystäväpiirin keskellä on ihmisen hyvä olla, Jumalan ansaitsemattoman rakkauden äärellä, hänen armossaan.