TIEDOTE 14.1.2019: Kauhavan herättäjäjuhlien juhlalogo on valittu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

TIEDOTE 14.1.2019: Kauhavan herättäjäjuhlien juhlalogo on valittu

Lehdistötiedote 14.1.2019

Julkaisuvapaa

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus on hyväksynyt Kauhavan herättäjäjuhlien 2020 tunnukseksi sanat ”Siipeis suojaan”. Säe on Siionin virsien iltavirrestä 227.

Tunnuksen pohjalta annettiin logon suunnittelutehtävä mm. Kauhavan Kirkkorannan päiväkodille ja Ruotsalan alakoululle sekä muutamille taiteilijoille. Viidestä viestintätoimikunnan valitsemasta ehdotuksesta juhlatoimikunnan suosikiksi nousi 5-vuotiaan päiväkotilapsen Silja Pihlajan piirustuksesta otettu malli, jonka stilisoi Anna-Maija Ylinen.

Läheisimmin juhlien teemaan soveltuivat käsi kädessä kulkevat äiti ja lapsi tai isosisko ja pikkuveli, jotka turvallisina kulkevat siipien suojassa. Kauhavan herättäjäjuhlien logo on ladattavissa täältä.

Kauhavan herättäjäjuhlien valmisteluissa ollaan hyvässä vaiheessa. Suurin osa toimikunnista on aloittanut jo toimintansa. Juhlatoimikunnan puheenjohtajana toimii kirkkoherra Jyrki Jormakka ja pääsihteerinä pastori Petra Kero. Juhlille odotetaan 20 000–30 000 kävijää, ja talkoolaisia tarvitaan noin 1500.

Kauhavan herättäjäjuhlien toimikunnat ja niiden puheenjohtajat:

  • Kansliatoimikunta, Raija Alestalo
  • Majoitustoimikunta Leena-Maija Renko
  • Nuorisotyön toimikunta, Matti Latomäki
  • Ohjelmatoimikunta, Seppo Ruotsala
  • Talkootoimikunta, Jarmo Kujanpää
  • Taloustoimikunta, Ritva Heinonen
  • Varainhankintatoimikunta, Simo Aaramaa
  • Viestintätoimikunta Tuula Jokiaho
  • Kenttä-, liikenne-, ravintola- ja turvallisuustoimikunta etsivät vielä vetäjäänsä

1890-luvulta alkaen järjestetyt herättäjäjuhlat ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiseksi suurimman herätysliikkeen, körttiläisyyden eli herännäisyyden, suurin vuosittainen tapahtuma. Juhlat järjestetään aina eri paikkakunnalla, tulevana kesänä Nivalassa. Kauhavalla 3.–5.7.2020 pidettävät juhlat ovat ensimmäiset.

 

LISÄTIETOJA: Kauhavan herättäjäjuhlien juhlatoimikunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Jyrki Jormakka, 040 505 7415

 


pdf liite

TIEDOTE: Kauhavan herättäjäjuhlien logo valittu