Lapsille ja perheille runsaasti ohjelmaa Sotkamon Herättäjäjuhlilla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Harrastehuoneissa syntyy ristikoruja, suojelusenkeleitä ja juhlalaukkuja

Ira (vasemmalla), Teresa ja Erika Suominen askartelivat omat juhlalaukut kädentaitopajassa.

Kuva: Sirkku Rautio

Siilinjärveläiset Ira, Erika ja Teresa Suominen pääsivät lauantaina aamupäivällä mukaviin hommiin. Tytöt askartelivat omat juhlalaukut Herättäjäjuhlien kädentaitopajoissa.

Laukkupajassa lasten omat ”Taakkojen kantajat” saivat koristeekseen painetut enkelit. Ira Suominen halusi piirtää laukkuunsa lisäksi hevosen ja kukkia.

Sotkamon Herättäjäjuhlat ovat ensimmäiset, joille Suomiset osallistuvat koko perheellä.

-Meillä on yleensä toinen tapahtuma päällekkäin, mutta nyt vihdoin pääsimme tulemaan, tyttöjen vanhemmat Timo ja Marika Suominen kertovat.

Marika Suominen on käynyt Herättäjäjuhlilla aikaisemmin ja kokemukset ovat olleet hyviä.

-Tänne vetää körttihenki. Paikalla on myös paljon tuttuja, Suomiset kertovat.

Tyttöjen ja poikien harrastehuoneista suurin osa löytyy juhlakentän keskellä sijaitsevasta Puusalmelasta. Sählyä pelataan Sotkamon nuorisotalolla Asema 13:ssa osoitteessa Keskuskatu 13.

Harrastehuoneiden kädentaitopajat kestävät puoli tuntia kerrallaan. Niihin otetaan kerrallaan enintään 30 lasta. Osallistujat tarvitsevat pääsylipun. Niitä saa Puusalmelan edessä olevasta teltasta.

Pajoissa voi askarrella suojelusenkeliheijastimia, juhlalaukkuja, ristikoruja ja ystäväkoruja. Salmelan koulun ulkoareenalla pelataan pallopelejä ja leikitään.

Seinäjokelainen 12-vuotias Marinka Hietamäki aloitti kierroksen laukkupajalta ja opetteli sen jälkeen punomaan ystäväkorua.

-Olen käynyt Herättäjäjuhlilla suunnilleen joka vuosi. Tykkään näistä puuhapajoista. Kuuntelen myös seuroja. Minulla on juhlilla aika paljon tuttuja. Tietää, että tulee varmasti kavereita vastaan, Marinka Hietamäki kertoo.

Ristikoruja rakentamassa viihtyivät Aila Kalliokoski ja Marja-Leena Junttila. Mummot askartelivat koruja tuliaisiksi lastenlapsilleen. Sievissä ja Kalajoella asuvat naiset tulivat Sotkamoon Nivalasta lähteneellä linja-autolla.

-Käyn Herättäjäjuhlilla aina, kun suinkin pääsen. Se on jo lapsuudessa tutuksi tullut mukava perinne, Aila Kalliokoski sanoo.

Kädentaitopajat jatkuvat lauantaina iltapäivällä kello 16.30-18.00. Pajoihin saa ilmaisia lippuja Puusalmelan edessä olevasta teltasta.

 

Teksti ja kuvat: Sirkku Rautio

12-vuotias Marinka Hietamäki on käynyt Herättäjäjuhlilla koko ikänsä.

Kuva: Sirkku Rautio