Herättäjäjuhlilla todettiin: Herännäisyys elää pienissä asioissa

Joensuun herättäjäjuhlilla pohdittiin lauantaina iltapäivällä hengellisyyden näkökulmia otsikolla Lohduksi toisillemme — hengellisyyden uusi nousu. Mukana keskustelussa olivat emerituspiispa Wille Riekkinen, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Rantala ja Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen. Tilaisuuden juonsi TM, toimittaja Salla Ranta.

 

Uusien sanoitusten kaipuu

Suomalaisten hengellisyys muuttuu. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon sitoutuminen heikkenee, vaikka samalla uudet hengelliset tai henkiset suuntautumiset kasvavat. Mikä rooli tässä on perinteisellä kirkkoinstituutiolla tai kirkon sisällä toimivalla herännäisyydellä?  

Wille Riekkinen totesi alkuun yksiselitteisesti, että hengellisyyden kaipuu on ihmisyyden tuntomerkki.

- Kaikissa inhimillisissä sivilisaatioissa on syntynyt uskontoja, mutta uskonnoille on tyypillistä kangistua, myös kieleltään. Siksi haetaan uusia sanoituksia asioille.

Alkukirkko pyrki keskustelemaan ympäröivän hellenistisen kulttuurin kanssa. Wille Riekkisen mukaan kirkko levisi Välimeren alueella nopeasti siksi, että siinä korostui lähimmäisenrakkaus, ”lohduksi toisillemme” oleminen. Kun kristinuskosta tuli valtionuskonto, tilanne muuttui, sillä kirkko jäykistyi.

Riekkinen kaipasikin vuoropuhelua, joka vapauttaisi ihmiset pitämään huolta toisistaan, luonnosta ja maailmasta.

- Siinä on Herättäjä-Yhdistyksellä tärkeä tehtävä. Se on ketterä, se korostaa maallikkovastuuta.

 

Kirkkoa pitää puolustaa

Kirkkoa on puolustettava, todettiin keskustelussa yksimielisesti.

- Kirkko on ollut rakentamassa tätä yhteiskuntaa, jossa ihmisistä pidetään huolta, sanoi Tapani Rantala.

Sirpa Pietikäinen muistutti, että luterilaisen kirkon voimakas vaikutus on myös suojellut Suomea maailmalla näkyviltä hurjimmilta hengellisiltä ääri-ilmiöiltä. Hän korostikin, että vaikka herännäisyys on ollut aina haastaja, se ei ole koskaan ollut kirkkokielteinen.

- Luterilaisuuden ja herännäisyyden karuus, yksinkertaisuus ja varsinkin hiljaisuus ja rauhallisuus ovat voimavara.  

Wille Riekkisen mukaan kotoperäiset herätysliikkeemme ylipäätään auttavat ihmisiä kohti kirkon aarteita sanoittamalla niitä omalla kielellään. Kalle Hiltunen muistutti, että parisataa vuotta sitten Suomessa tilanne oli periaatteessa sama kuin nyt: ihmiset tahtoivat kokoontua keskenään uusin painotuksin ohi virallisen kirkkokoneiston. Syntyi herätysliikkeitä.

 

Seurakunta on enemmän kuin ne, jotka ovat paikalla

Miten kirkko ja herännäisyys sitten voisivat vastata siihen etsintään ja kaipuuseen, jota ihmiset kokevat?

Esille nousi kaksi tärkeää sanaa: yhteisöllisyys ja osallistuminen. Seuroissa kuka tahansa voi aloittaa virren, monesti myös pitää puheen. Kaikki ovat tervetulleita, seuraliike on Kalle Hiltusen sanoin ”huonojen uskovien ja ulkopuolisten yhteisö”. Tapani Rantalan mukaan moni torjuntaa kokenut onkin löytänyt turvallisen tilan seuraliikkeestä.

Sirpa Pietikäinen muistutti, että erityisesti nykyisessä maailmantilanteessa tarvitaan aitoa kohtaamista, eräänlaista ”uutta lähetystyötä”.

- Siinä on herännäisyyden mahdollisuus. Ei turvallisia kohtaamisen paikkoja niin hirveästi ihmisillä ole.

Hengellistä tarjontaa toki on runsaasti, mutta Kalle Hiltunen toivoi, että runsaudessa ei unohdettaisi passiivisia ihmisiä.

- Voi olla kristitty, vaikkei osallistuisi, vaikkei olisi mukana. Seurakunta on paljon enemmän kuin ne, jotka ovat kokoontuneet paikalle.

Herännäisyydessä on tärkeää puolustaa niitä, jotka ovat erilaisten uskonnollisten tai hengellisten vaatimusten kohteena, korosti Tapani Rantala.

Sirpa Pietikäinen onkin kokenut, että herännäisyydessä on tilaa etsiä joutumatta määritellyksi.

- Ateismikin vaatii vakaumusta. Siksi on tärkeää saada vain ihmetellä: olla pieni ihminen isossa maailmassa luottaen siihen, että kaikki tulee armosta.

- En tarkoita, että meidän pitää maallistua, mutta ihmisen pitää saada kypsyä vähitellen ehkä uskomaan.

Pietikäinen myös määritteli Siionin virsien veisuun olevan ”syvältä järisyttävää yhteisöllisyyttä ja lohtua”. Wille Riekkinen muistutti, että juuri luterilainen kirkko on opettanut ihmiset lukemaan ja vienyt virren äärelle.

- Kun Paavali määritteli armolahjoja, hän asetti tärkeimpien joukkoon puhumisen, kommunikaation, oikean sanan sanomisen oikeaan aikaan, Riekkinen korosti.

Tapani Rantala kehottikin olemaan kärsivällinen ja elämään kristillisyyttä omassa lähipiirissään.

- Siellä, missä pieniä asioita tapahtuu, siellä herännäisyys elää parhaiten, vaikkei niistä tehtäisi isoja uutisia.