Ossi Kuoppala
Ilta Cabindassa, Angolassa, yhdessä luterilaisten pappien kanssa. Televisio on auki ja sieltä tulee täydellä volyymilla brasilialaisperäisen jätti karismaattisen kirkon ohjelmaa. Paikallinen profeetta kantaa kädessään plakaattia, jossa lukee ”älä enää kärsi”. Hän haastattelee erilaisista sairauksista parantamiaan ihmisiä. Sanojensa mukaan Aids ei ole mikään ongelma. Se on helppo nakki! Hän kehottaa sairastuneita rohkeasti vain astumaan sisään, uskomaan ja jättämään paitsi lääkitys, myös turha kärsimys. Vieressäni istuvat Cabindan papit huokailevat ja hierovat rystysiään..
Television saarnamies on puetettu kauniiksi. Hänellä on kiiltokengät ja ryhdikäs puku yllään. Vähän väliä näytetään kuvia saarnamiehen loistoautoista ja linnamaisesta kodista. Ne kertovat katselijoille selkokielellä sen, mitä kaikkea Jumala voi omilleen antaa.
”Ilosanomaa on vietävä eteenpäin, kaikkeen maailmaan”, pappi jyrisee. Hänen jalkojensa juuressa istuu nainen, joka on puetettu kuin suuren hääjuhlaan. Nainen kertoo innostuneesti, mitä tapahtui, kun hän aikoi nostaa pankista viimeiset pennosensa. Tapahtui ihme. Hänen tililleen oli ilmestynyt satakertainen talletus Jeesukselta. Nainen halaa profeettaansa, joka oli aikaisemmin luvannut, että juuri tällainen ihme saattaisi ainakin osalle hänen kuulijoistaan tapahtua.
Kun Angolan rauhansopimus allekirjoitettiin vuonna 2002, arveltiin, että maassa toimi muutama ns. lahkokirkko. Tänään niitä on leegio, satoja ellei tuhansia.
Näiden karismaattisten kirkkojen leviäminen on voimakkainta alueilla, missä on kaikkein köyhin osa väestöstä. Maaperä siellä on suotuisa.
Saarnamiehet lupaavat silmää räpäyttämättä köyhilleen jumalallisia ihmeitä, rahaa, menestystä ja rakkautta - kaikkea sitä, mitä me kaikki ihmiset sydämestämme toivomme riippumatta siitä, missä asumme.
Profeetan lehti-ilmoitus lupaa: ” Rakoileva avioliittosi eheytyy, kaikonneet lapsesi palaavat takaisin, työpaikka löytyy ja vihollisille käy huonosti.”
Valtaosa Angolan väestöstä on köyhää ja nämä hengen miehet tietävät sen. Toimintatapa on hyvin yksinkertainen: He tietävät, mitä köyhät unelmoivat ja sitä kaikkia he lupaavat. Strategia toimii hyvin, sillä kouluja käymättömiltä, sairastelevilta ja taloudellisissa vaikeuksissa olevilta ihmisiltä näyttää olevan erityisen helppo kerätä tuhkatkin pesästä.
Viime vuonna Angolan hallitus sääti lain, jonka mukaan rekisteröintiä hakevalla lahkolla tai kirkolla on oltava vähintään 100 000 jäsentä ja toimintaa kahdessatoista maan kahdeksastatoista maakunnasta. Tästä syystä monet temppelit on nyt suljettu ja profeettoja on karkotettu sinne, mistä olivat tulleet. Viime vuonna noin kahdensadan lahkokirkon toimilupa-anomus hylättiin.
Syy oli selkeä: Nämä vierasperäiset saarnamiehet käyttävät hyväkseen paitsi Jumalaa, myös ihmisten köyhyyttä ja vaikeita elämäntilanteita imien niistä itselleen mittaamatonta taloudellista hyötyä, leikkaavat siis sieltä, minne eivät ole kylväneet tai viskanneet siemeniä.
Tässä hengellisessä ristiaallokossa luovii myös Angolan luterilainen kirkko. Se näyttää pieneltä ja hennolta, kuin kaarnalaivalta. Se on yhtä köyhä kuin sen jäsenensä. Vain poikkeustapauksissa seurakunnat voivat maksaa palkkaa papeilleen. Kaupungistuminen ja urbaani uskonnollisuus haastavat sitä yhä enemmän. Kirkon toimintakulttuurin pohja on aikaisemmin ollut etelä - Angolan pienissä kylissä. Nyt se on joutunut etsimään sekä identiteettiään että toimintatapojaan uudenlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa.
Tänään kirkko pitää yhtenä suurimpana tulevaisuutta varjostavana uhkana paitsi köyhyyttä, myös näitä karismaattisia lahkokirkkoja ja niiden julistusta. Tästä syystä Angolan luterilaisessa kirkossa halutaan panostaa opetukseen ja lisätä teologista koulutusta työntekijöiden parissa. Kirkko haluaa lisätä evankelioimistyötään ja vahvistaa jäsentensä kristinopin tuntemusta. Se haluaa myös pitää lujemmin nuorisosta kiinni kannustamalla nuoria opiskeluun, työntekoon ja sitoutumiseen.
Pappi Joao Futi istuu vieressäni television ääressä selkä suorana kun kuuntelemme brasilialaista julistusta ihmeistä. Lasken, että tämän pappilan kupeessa on kahdeksan kirkkoa. Joaon mukaan ne ovat enimmäkseen lahkokirkkoja. Yhteistyö näiden naapureiden kanssa ei onnistu, koska lähtökohdat ovat niin erilaiset.
Luterilaisten veljieni suurin huolenaihe ovat ympärillä olevat ihmiset. He ymmärtävät kuulevat köyhyydestä nousevan hädän ja huudon. Hekin haluaisivat sanomallaan kantaa plakaattia: Älä enää kärsi. He kuitenkin ymmärtävät, että elämä on löydettävissä silloinkin kun on vastoinkäymisiä tai ulospääsyä vaikeuksista ei löydy heti. Angolan yössä selkenee yksi ajatus Salattu Jumala kirkastaa kasvonsa meille juuri näissä köyhissään.
Ossi Kuoppala, pastori, Helsinki
