Syntisen virret -konsertti 9.7. kertoo kaipuusta ja kiitoksesta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Syntisen virret -konsertti 9.7. kertoo kaipuusta ja kiitoksesta

Eero Raittiselle laulujen valinta Syntisen virret -konserttiin ei ollut helppo. Kuva: Olli-Pekka Orpo.

Julkaistu 1.7.2016 

 

Vantaan Energia Areenalla lauletaan lauantaina 9.7. rakkaudesta, kaipuusta, ikävästä ja kiitoksesta. Juurimusiikkihenkisessä Syntisen virret -konsertissa lavalle nousevat muun muassa Yona, Eero Raittinen, Viitasen Piia, Jaakko Löytty ja Sakari Löytyn yhtye. Konsertti on osa Vantaan herättäjäjuhlien ohjelmaa.

Syntisen virret -konsertin esiintyjät ovat itse valinneet esittämänsä kappaleet joko omasta tuotannostaan tai muuten itselle merkittävästä musiikista. Esitettäviksi etsittiin lauluja, jotka artistien mielestä voisivat olla virsiä, vaikkeivät olisikaan. Ohjelmassa on mukana myös virsikirjan virsiä ja osa lauluista lauletaan yhdessä yleisön kanssa.

- Laulujen valinta ei ollut helppoa. Uskonnollisuuden olemus omassa elämässäni liittyy musiikkiin ja ennen kaikkea amerikkalaiseen perinteeseen. Toinen valintani oli siksi You never walk alone. Toiseksi valitsin Sunnuntaiaamun, joka on vanhanaikainen suomalainen kesähymni, kertoo Eero Raittinen.

- Tehtävä on vaativa. Tarvitaan oikeanlainen eläytyminen, jossa joudun antamaan paljon. On oltava olemassa taiteelliset motiivit ja lisäksi tehtävä laulut tulkinnalla uskottavaksi, Raittinen pohtii.

Herännäisyyteen Raittinen tutustui alun perin lapsena, jolloin se näytti pelottavalta tummine körttipukuineen.

- Olen saanut päivitetyn kuvan körttiläisyydestä Sakari Löytyn yhtyeessä soittavan Jarkka Rissasen ja hänen vaimonsa Minna Kettusen kautta. Olen todennut, että körttiläisyys elää nykyajassa, eikä ole niin suvaitsematon kuin monet muut uskonnolliset liikkeet voivat olla.

Energia Areenalla kuullaan myös muun muassa juhlien tunnuslaulu Kahden maan kansalainen, josta Piia Viitanen teki keväällä suositun videon.

Konsertin idean taustalla heijastui lisäksi kirjailija-pappi Jaakko Heinimäen kokoama Syntisen virsikirja, joka ilmestyi 2015. Heinimäki juontaa Syntisen virret -konsertin ja kertoo, miten kukin lauluista on valikoitunut mukaan ohjelmaan.

Bändi täynnä rautaisia muusikoita

Syntisen virret -konsertti on osa Vantaalla 8.–10.7. järjestettävien herättäjäjuhlien ohjelmaa. Herättäjäjuhlat ovat herännäisyyden eli körttiläisyyden vuotuinen kesäjuhla, joka järjestetään joka vuosi eri paikkakunnalla. Musiikki on perinteisesti ollut merkittävä osa herättäjäjuhlien ohjelmaa.

Konserttia järjestämässä ollut Herättäjä-Yhdistyksen nuorisosihteeri Antti Rintala on innoissaan.

- Meillä on tosi hyvät artistit ja mielettömän hieno bändi, jossa soittaa musiikin rautaisia osaajia. Basisti Mikko Löytty on soittanut muun muassa Hurriganeseissa, kitaristi Jarkka Rissanen Rauli Badding Somerjoen bändissä, kosketinsoittaja JP Virtanen Agentseissa ja kitaristi Markku Perttilä on pitkän linjan gospel-muusikko, kertoo Rintala.

Syntisen virret -konsertti on herättäjäjuhlien ainoa maksullinen ohjelma. Lippuja myydään Energia Areenan ovilla ennen konserttia. Liput aikuisilta 15 e, alle 18-vuotiailta 10 e, alle kouluikäiset ilmaiseksi.

Ennakkoon lippuja voi ostaa herättäjäjuhlien aikana juhla-alueella sijaitsevalta nuorisotyön kojulta. Juhla-alueena on Myyrmäen urheilupuisto Energia Areenan vieressä, Rajatorpantie 23, Vantaa.

Syntisen virret -konsertti Facebookissa