Teemu Matilainen

Lataa puhe pdf-muodossa.

 

Hyvä herättäjäjuhlaväki.

Kuten olette ehkä juhlaoppaasta lukeneet, olen insinööri. Älkää silti huolestuko, tylsää ja pitkäveteistä teoriaa on vain lyhyesti puheen alussa. Sekin kannattaa kuunnella, sillä aion tässä puheessa rinnastaa kaksi eri käsitettä toisiinsa, ja ensimmäinen vaatii hieman selitystä, mutta toisen tunnette taatusti.

Ensimmäinen käsite on kolmen kehän teoria. Siitä on monia eri muotoja eri yhteyksissä, mutta tämän kuulin joskus jossain yrityskoulutuksessa. Yleisesti teoriaa käytetään stressin käsittelyn välineenä ja omien voimien kanavoinnin apuna. Sen mukaan kaikki asiat, ja ihmisen suhde niihin, voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri kategoriaan: asiat joihin ei voi vaikuttaa ja joista ei voi päättää, asiat joihin voi vaikuttaa, mutta joista ei voi päättää ja asiat joista voi päättää.

Ensimmäinen kategoria, eli uloin kehä, kattaa olosuhteet, kuten sään. Näistä asioista ei voi päättää, eikä niihin voi edes vaikuttaa. Nämä asiat on mielenrauhan ja jaksamisen vuoksi parempi hyväksyä sellaisenaan.

Toinen kategoria eli keskikehä kattaa erilaiset ympäristön tekijät, kuten ihmisten mielipiteet ja toiminta sekä monet oman elämän asiat. Näihin asioihin voi pyrkiä vaikuttamaan, mutta koska lopputulos ei ole omissa käsissä, kannattaa se hyväksyä ja jatkaa eteenpäin.

Viimeinen kategoria, eli sisin kehä, kattaa käytännössä vain ja ainoastaan oman mielen ja oman toiminnan henkiset lähtökohdat. Se on kuitenkin lopulta näistä tärkein. Voit päättää tiettyyn pisteeseen asti omista arvoistasi ja siitä, miten toimit. Tämä vaikuttaa aika pieneltä, mutta lopulta se on valtava asia: sinulla on valta päättää siitä mitä ajattelet ja mihin pohjaat arvomaailmasi.

Toinen käsite on hengellisessä kontekstissa hyvin tuttu. Selkein yhteneväisyys sen ja kolmen kehän teorian välillä on se, että tämäkin on kolmiosainen ja viimeinen niistä on tärkein. Tämä käsite on tietenkin Usko, Toivo ja Rakkaus.

Nyt kun on teoriaosuus käsitelty, pääsemme itse asiaan.

Minun kokemukseni mukaan ainakaan minä en voi päättää uskovani. En voi myöskään vaikuttaa siihen onko Jumala olemassa minulle tai yleisesti. Usko kuuluu siis uloimmalle kehälle. Usko, kuten muutkin asiat, joihin ei voi edes vaikuttaa, saati päättää niistä, pitää jättää Herran haltuun.

Uskon Jumalaan, mutta usein tuntuu siltä, että se ei ole minun käsissäni. Jos se olisi, ei minun tarvitsisi käydä siitä toistuvasti painia. Moni on kärsinyt tuskissaan uskon puutteesta ja paradoksaalisesti pyytänyt Jumalalta uskon lahjaa.

Ehkä tämän paradoksin opetus ja lohtu meille on se, että jos Jumala on olemassa, on hän olemassa vaikka emme sitä uskoisikaan. Siksi voimme vajavaisen uskon hetkinä hyväksyä tilanteen ja pyytää Jumalalta uskoa. Virren sanoin: “Kuule, Herra, minä uskon, auta epäuskoista."

Tässä maailmanajassa tuntuu olevan paljon maailmanlaajuisia pelkoja ja huolia. Ilmastonmuutos kiihtyy ja toivonsa menettäneenä ihmiset eivät edes toimi asian eteen. Äärioikeisto saa valtaa ja toimintavapauksia. Laajemmat ilmiöt näkyvät yksittäisten ihmisten elämässä sekä konkreettisesti että pelkona tulevaisuudesta. Kovat arvot ja armottomuus nostavat päätään monien mielissä.

Toivoa kuitenkin on. Toivoa on siksi, että nämä kaikki asiat kuuluvat keskikehälle, eli ovat asioita, joihin me voimme vaikuttaa. Me voimme toimia tiedon lisäämiseksi. Me voimme tuoda esiin vaihtoehtoja. Me voimme näyttää, että epätoivo ei kannata, sillä toivo on se, joka aikaansaa muutoksen.

Kaikki asiat eivät tietysti mene niin kuin haluamme, eikä mikään määrä yritystä välttämättä riitä muuttamaan kaikkea hyväksi. Nämä asiat muuttuvat käytännössä olosuhteiksi. Ne muuttuvat siis uskonasioiksi ja voimme vain laittaa toivomme Jumalaan ja keskittyä niihin, mihin voimme vielä vaikuttaa ja missä on toivoa. Tamperelaista muusikkoa ja lauluntekijää Jukka Nousiaista lainatakseni: “Ja mä katson, ja mä kuljen, vain valoa päin.”

Rakkaus on vaikea asia. Vaikeaa siitä tekee se, ettei vastuuta siitä voi laittaa kenellekään muulle. Mutta rakkaus myös liikkeelle päästyään ruokkii itseään ja muodostaa positiivisen kierteen.

Vihkipappimme kanssa keskustellessamme hän kiinnitti huomiomme vihkikaavan rakenteeseen. Siinä hyvin selvästi kysytään, “Tahdotko rakastaa”, ei “Rakastatko”. Aina ei voi luvata rakastavansa, mutta voi luvata tahtoa rakastaa ja osoittaa rakkautta.

Vaikka viittaankin vihkikaavaan, en puhu rakkaudesta tunteena, enkä ainoastaan romanttisesta rakkaudesta. Raamattukin puhuu rakkaudesta paljon ja monessa eri muodossa. Rakkauden kaksoiskäskyssä kehotetaan rakastamaan Jumalaa koko sydämestä, koko sielusta ja mielestä, sekä lähimmäistä kuin itseään.

Rakkaus ja sen osoittaminen on siis tahdonasia, se näistä kolmesta, joka on selkeimmin omissa käsissämme. Tällöin se kuuluu kehäteorian mukaan sisimmälle kehälle. Voimme päättää rakastaa ja toimia sen pohjalta. Eikö Jeesuskin rakastanut niin läheisiään kuin ristin ryöväriäkin? Jos ottaa rakkauden pohjaksi kaikille päätöksilleen, se ohjaa hyvään ja tuo mukanaan uskoa ja toivoa.

Vuorisaarnassa Jeesus käskee rakastamaan vihamiehiämme ja rukoilemaan vainoojiemme puolesta. Tässä on mielestäni Jeesuksen radikaalin rakkauden ydin: rakastetaan joka ikistä. Me olemme tietysti ihmisiä, emmekä pysty tätä vaatimusta jokaisessa hetkessä ja jokaisen kohdalla toteuttamaan, mutta jokainen pyrkimys kohti sitä on askel kohti parempaa. Rakkaudella ja hyvyydellä on voima katkaista pahan kierre ja kääntää sen kulkusuunta hyvään. Pyrkikäämme siis Jeesuksen tavoin ottamaan rakkaus toimiemme ja suhtautumisemme pohjaksi ja luokaamme toivoa maailmaan.

Minä uskon Jumalaan, vaikka en voi vaikuttaa hänen olemassaoloonsa tai päättämällä tehdä häntä todeksi.

Minä toivon, että ihmiskunta tekee parannuksen ja että maailma säästyy. Tämän eteen aion tehdä voitavani, mutta lopulta panna toivoni Jumalaan.

Minä päätän yrittää rakastaa ja toimia Jumalan rakkauden välineenä, sekä tuoda maailmaan lähimmäisenrakkautta ja hyvää. Minä otan päätöksieni ja toimieni pohjaksi rakkauden.

“Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”