”Olen vain yksi rukoilija muiden joukossa”

 

Rovasti Jouko Ikola Kuopiosta pitää sunnuntaina Kauhavan virtuaalisten herättäjäjuhlien päätösseurojen viimeisen seurapuheen.

Puhettaan hän on ehtinyt valmistella jo moneen kertaan.

- Täytyy tehdä se vielä uudelleen ja yrittää saada siihen ajatus siitä, että jollain mystisellä tavalla olemme kuitenkin Kristuksessa yhdessä.

Virsirunoilija Jouko Ikola on monille tuttu syvällisistä teksteistään ja kirjoistaan. Puheensa sisällöstä hän kertoo sen verran, että aikoo lähteä liikkeelle lapsuutensa kokemuksesta, siitä millaista on kohdata siipeen haavoitettu lintu.

Hän on miettinyt paikkaansa herättäjäjuhlien seurapuhujana.

- Herättäjäjuhlien päätösseurojen viimeisen puhujan on voinut yleensä nähdä alueen suurena hengellisenä auktoriteettina. Tähän joukkoon en tunne kuuluvani. Pikemminkin havainnot itsestä iän myötä ovat käyneet karummiksi: näinkö vähän olen kasvanut ihmisenä ja kristittynä?

Jouko Ikola kokeekin päätöspuheessa olevansa vain yksi rukoilija muiden joukossa.

 

Päätösseurojen draamaa

Herättäjäjuhlien ohjelmarunko on toistuvine seuroineen hyvin pelkistetty ja pysynyt iät ajat samana. Päätösseuroista alkaa kuitenkin tunteikas loppuhuipentuma, jossa virret ja seurapuheet kuljettavat kohti vääjäämätöntä loppua.

Polvirukouksesta noustaan tuota pikaa veisaamaan Herraa hyvää kiittäkää ja kun virsi on päättynyt, ryhdytäänkin saman tien jo seurapenkkien kantoon, juhlapaikan purkamiseen.

- Päätösseurojen draama on kyllä melkoinen, Ikola tunnustaa. - Siinä on luterilaisen uskonnäkemyksen ja körttiläisen ideologian paradoksi. ”Ora et labora” (rukoile ja tee työtä) ovat siinä hyvin lähellä toisiaan, jopa rinnakkain.

- Virsi on rukousta, joka kantaa sielun pöydälle toivoa mahdottomiinkin elämän arjen vaiheisiin. Kantaako virsi mahdollisuuden toivosta globaalilla tietoisuudella piestyn uuden sukupolven arkeen? Ikola kyselee.

 

Polvistuminen ei ole pakollista

Muotomenoihin on herännäisyydessä suhtauduttu Ikolan mukaan varovaisuudella. Polvirukous on poikkeus vähäeleisessä herättäjäjuhlien ohjelmassa.

- Ulkoisena muotona polvirukous kokoaa sisäistä ihmistä. Säästäen käytettynä se palvelee sisältöä.

Polvistuminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

- Aloitan rukouksen sanoilla: ”Hiljennymme rukoukseen.” Jokainen saa rukoilla siinä asennossa, mikä tuntuu itsestä hyvältä, Jouko Ikola sanoo.

Johanna Sointula

 

MIKÄ POLVIRUKOUS? Herännäisseuroissa ei perinteisesti erikseen rukoilla, koska Siionin virret on kirjoitettu rukouksen muotoon ja veisuu puheiden välissä on siis yhteistä rukousta. Poikkeuksen tekevät herättäjäjuhlien päätösseurat. 1830-luvulla joukko heränneitä joutui Kalajoen käräjille syytettyinä luvattomasta varojen keräämisestä lähetystyölle ja luvattomasta seurojen pitämisestä, mikä oli konventikkeliplakaatin vastaista. Käräjillä oli runsaasti väkeä seuraamassa tilannetta, ja kun syytetyt tulivat ulos käräjätuvasta oikeudenkäynnin päätyttyä, kansa puhkesi spontaanisti virteen Jumala ompi linnamme, joka edelleen veisataan herättäjäjuhlien päiväseurojen aluksi. Sitten paikalla ollut Paavo Ruotsalainen polvistui käräjätalon pihalle rukoilemaan, ja hänen mukanaan koko käräjäkansa. Tästä juontaa juurensa herättäjäjuhlien päättäminen polvirukoukseen.